Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.
EU

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä voimaan tulleen hintakaton ansiosta operaattorit voivat periä EU:n sisällä tapahtuvasta datasiirrosta korkeintaan ......

Euroopan Unionin lainsäätäjät suunnittelevat mittavia rajoituksia mobiilioperaattoreiden perimille verkkovierailumaksuille. Kännykkäpuhelut ......

Googlen elokuussa julkistama suunnitelma Motorola Mobilityn ostamisesta on edennyt EU:n kilpailuviranomaisten käsiteltäväksi. EU-komissio aikoo ......

Vilkkaana käynyt keskustelu puhelimien ja operaattoreiden keräämistä paikkatiedoista on tuomassa muutoksia EU-alueen säädöksiin, sillä eilen ......

EU:n digitaalisen toimintasuunnitelman johdossa oleva Neelie Kroes patistaa eurooppalaisia teleoperaattoreita yhtenäistämään suunnitelmiaan ......

Google on varmistanut, että paljon ihastusta herättänyt Samsung Galaxy S4 -versio Vanilla Androidilla tulee jäämään Yhdysvaltain markkinoille ......

Google suunnittelee Androidiin ominaisuutta, jonka avulla eri laitteisiin asennettujen sovellusten tiedot tallentuisivat pilveen ja sitä kautta ......

Googlen Nexus-laiteiden julkaisu on yksi Android-fanin vuoden kohokohdista. Nexus-laitteiden pitäisi ilmentää Googlen visiota Androidin tulevaisuudesta ......

DNA ei saa enää mainostaa langatonta laajakaistaansa Suomen nopeimpana eikä vihjata asiasta muilla ilmaisuilla, markkinaoikeus on päättänyt.
......

Nokia aikoo ilmeisesti julkaista seuraavan Lumia-puhelimen 14. päivä toukokuuta Lontoossa pidetyssä tilaisuudessa. Yhtiö kutsuu mediaa paikalle ......

Nokia esitteli MWC-messuilla yhdessä Lumia 720 ja Lumia 520 -mallien kanssa kaksi edullisempaa puhelinta. Nokia 301 ja Nokia 105 täydensivät ......

HTC:n mukaan Amsterdamin käräjäoikeuden alkuviikosta tekemä päätös HTC Onen mikrofoneista koskee pelkästään komponenttien valmistajaa ST Microelectronicsia, ......

Yhdysvalloissa vasta myyntiin tuleva HTC:n lippulaivamalli One on saamassa Euroopassa jo ensimmäisen merkittävän päivityksen.
SlashGearin ......

Reuters uutisoi, että Apple saattaa viivyttää seuraavan sukupolven iPhone-puhelinten tuontia markkinoille. Kyseessä on todennäköisesti iPhone ......

Nokia järjestää kello 15.00 Suomen aikaa sijoittajapuhelun, jossa yhtiö kertoo näkemyksensä alkuvuoden tapahtumista. Puhelun aikana voi tulla ......

Nokialla on tekeillä Lumia-puhelimille niin kutsuttu PR2.0-ohjelmistopäivitys. Aiempien tietojen mukaan päivityksessä puhelimiin tuodaan N9-mallista ......

Nokia, Microsoft ja 15 muuta teknologiayritystä ovat valittaneet Googlesta EU:lle, koska heidän mielestä hakukoneyhtiön menettelyt Androidin ......

WhatsApp kiistää neuvottelevansa Googlen kanssa yhtiön myynnistä, yhtiön edustaja kertoo All Things D -sivustolle. Muita kommentteja yhtiöstä ei annettu.
......

Samsungilta odotetaan tänä vuonna SamMobilen nimettömien lähteiden mukaan kahta Galaxy Mega -nimellä kulkevaa puhelinmallia, joista toinen oli ......

Vaikka Steve Jobsin kuolemasta onkin jo noin puolitoista vuotta, saattaa Applen pitkäaikaisen toimitusjohtajan kädenjälki näkyä vielä seuraavissa ......

Tuoreen vuodon perusteella Samsung aikoo julkaista kesän aikana uuden Galaxy S4 Mini -mallin, joka on identtisen näköinen, mutta pienempi versio ......

Nyt kun Galaxy S 4 –huhuista on päästy, niin on sopiva aika lisätiedoille syksyksi odotettavan Note III –mallin mitoista.
Korea Timesin ......

Nokia kertoo kehittäjäblogissaan, että yhtiö on julkaisemassa uudet ohjelmistopäivitykset Lumia 920 -, 820- ja 620-malleille. Luvassa on pieniä ......

Samsungilla päästiin viime perjantaina huokaisemaan helpotuksesta, kun korealaisjätin ja Applen pitkään jatkunutta patenttikiistaa hoitanut ......

Sony esitteli Xperia ZL -puhelinta ja Xperia Tablet Z -tablettia helmikuun lopussa pidetyissä MWC-messuilla, mutta yllätyksiä japanilaiselta ......

Suomalainen benchmark-sovelluksia kehittävä Rightware on julkaissut Samsungin ensi kuussa julkaistavan lippulaivamallin testitulokset, kertoo ......

Asus on esitellyt uuden version tabletin ja älypuhelimen yhdistävästä PadFone-kombosta. Asus PadFone Infinity -nimellä kulkeva laitepari on ......

Nokian juuri julkaisema Lumia 520 on tähän asti halvin nähty Windows Phone 8 -puhelin ja se täydentää Nokian tuoreimman Lumia-sukupolven kattamaan ......

Nokia on odotetusti virallistanut jo viime viikolla vuotaneen keskhintaisen Lumia 720 -puhelimen juuri äsken Barcelonan MWC-messuilla. Lumia ......

Apple on hävinnyt oikeustaistelun iPhone-tuotemerkistä Brasiliassa, kertoo BBC. Yhtiöllä ei ole oikeutta käyttää nimeä puhelimissa, vaikkakin ......

Saksalaisen Windows Smartphones -sivuston mukaan seuraavan Lumian nimeksi on tulossa Lumia 1000. Asia tulee esille maailman suurimman teleoperaattorin ......

SamMobilen tietojen mukaan Samsungin seuraava Galaxy S -sarjan lippulaivamalli tottelisi koodinimeä Altius ja olisi saapumassa kauppoihin 15. ......

Kiinalainen Huawei on tänään virallistanut uuden Ascend G 615 -mallin. Yhtiön saksankieliset sivut kertovat tasokkaasta 300 euron hintaluokkaan ......

Lähinnä suojalaukuistaan tutuksi tullut Golla on haastanut omaa älypuhelinta ja käyttöjärjestelmää kehittelevän Jollan oikeuteen liian samankaltaisen ......

Kiinalainen puhelinvalmistaja ZTE aikoo julkaista Firefox OS -järjestelmään perustuvan älypuhelimen Euroopan markkinoille. Puhelinta valmistellaan ......






