Applen safiiritehtaan tilalle nousee iso palvelinkeskus

Manu Pitkänen
3. helmikuuta, 2015 9:55

Reilu vuosi sitten Apple suunnitteli suuren mittaluokan safiirituotantolaitosta Arizonaan, mutta suunnitelmat kariutuivat yhteistyökumppani GT Advancedin ajauduttua yrityssaneeraukseen. Teknologia ei ollut selvästikään tuotantovalmis, minkä vuoksi Apple näyttää hylänneen safiirilaitoshankkeen Arizonassa.
Applen käsiin jäi safiiritehtaan seinät, joiden tulevasta käytöstä yhtiö ei ole aikaisemmin puhunut mitään. Nyt yhtiö kuitenkin paljasti Bloombergille, että tiloihin aiotaan perustaa uusi palvelinkeskus. Applen verkkohankkeiden "komentokeskukseksi" kuvailtu projekti kustantaa arviolta kaksi miljardia dollaria. Tätäkin datakeskusta Apple aikoo pyörittää täysin uusiutuvan energian avulla.
Parin viime vuoden aikana Apple on satsannut enenevässä määrin omaan verkkoinfrastruktuuriin. Yhtiö on rakentanut omia palvelinkeskuksia sekä hankkinut verkkokapasiteettia omaa sisällönjakeluverkkoa varten. Viime vuoden lopulla Apple osti pienehkön Union Bay -nimisen pilvipalveluyrityksen, jonka tarkoituksena on kehittää uuden sukupolven ratkaisua pilvilaskentaan ja ohjelmistoja palvelinkeskuksiin.
Safiiriprojektin tulevaisuus jää vielä avoimeksi kysymykseksi. China Economic Weekly kertoi viime vuoden lopulla, että Applen laitteiden kokoonpanosta päävastuun kantava Foxconn aikoisi rakentaa safiirituotantolaitoksen iPhone-kokoonpanolaitoksen läheisyyteen.

Lue myös nämä
Tägit
Apple Apple iPhone palvelin palvelinkeskus safiiri safiirilasi
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.