WhatsApp päivittyi Androidilla – Tuki linkkien esikatseluun

Manu Pitkänen
26. marraskuuta, 2015 10:59

WhatsAppin Android-sovellus on päivittynyt jälleen ja uusimman version voi käydä lataamassa puhelimeen Google Playn kautta.
Uutta WhatsAppissa on jo iOS:llä nähty mahdollisuus merkitä yksittäisiä viestejä suosikeiksi tähdellä. Merkintöjen avulla tietyt merkitykselliset viestit löytyvät myöhemmin helpommin, kun koko viestihistoriaa ei tarvitse kahlata läpi. Viestiin saa tähtimerkinnän painamalla viestiä pitkään ja painamalla sen jälkeen ilmestyvää tähteä.
Toinen uusi ominaisuus on tuki linkkien esikatselulle eli niin sanottu rich preview. Tähän asti linkin sisältäneessä viestissä on ollut pelkkä URL-osoite, mutta jatkossa WhatsApp osaa hakea samaan viestikuplaan linkin takaa löytyviä olennaisia tietoja, kuten sivulta löytyvän kuvan, otsikkotiedon sekä lyhyen kuvauksen. Esikatselun ansiosta linkin saaja saa hieman vihjeitä siitä, millaisen sivun hän on aukaisemassa.


Android 6.0 Marshmallowin käyttäjille WhatsApp lisäksi vielä Direct Share -tuen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Androidin jakoehdotuksiin ilmestyy jatkossa pelkkien sovellusikoneiden lisäksi myös sinun WhatsApp-kontakteja. Direct Sharen avulla käyttäjän ei tarvitse kuin valita jaettava sisältö ja henkilö jolle se halutaan lähettää.

Lue myös nämä
Tägit
Android pikaviestin WhatsApp mobiilisovellukset
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.