Elisa varoittaa: Hinnat voivat nousta EU:n takia

Manu Pitkänen
16. kesäkuuta, 2016 10:36

Elisa kritisoi Euroopan komission uutta ehdotusta matkapuhelinverkkojen tukkuhintojen alentamiseksi Euroopan alueella. Operaattorin mielestä ehdotus on riittämätön ja hintaa pitäisi laske reippaasti enemmän.
Elisaa hiertää kuluttajilta perittävien verkkovierailumaksujen poistuminen EU:n sisällä ensi vuonna, mutta kustannuksia aiheuttava operaattoreiden välinen tukkuhinnoittelu ei laske siihen nähden tarpeeksi. Karkeasti sanottuna operaattoreille jää kustannukset, mutta sillä ei ole oikeutta periä asiakkailtaan niiden takia lisähintaa.
Elisan henkilöasiakkaiden liiketoimintajohtaja Henri Korpi toteaa, että tukkuhinnan pitäisi olla noin puolet komission nyt ehdottamaa hintaa alhaisempi.
Mikäli komissio pitäytyy nykyisessä kannassaan, aiheuttaa se painetta korottaa hintoja kotimaassa. Suomessa puhelinta käyttävät joutuvat siis käytännössä maksamaan ulkomailla reissaavien aiheuttamat kustannukset.
"Suomalaiset ovat tottuneet käyttämään dataa selvästi enemmän kuin muut eurooppalaiset, keskimäärin noin 10 gigatavua kuukaudessa. Jos suomalaisasiakas tekisi vuoden aikana esimerkiksi kolme muutaman päivän kestävää matkaa EU-alueelle, ja käyttäisi jokaisen matkan aikana noin yhden gigatavun verran dataa, tarkoittaisi tämä komission nyt ehdottamalla tukkuhinnalla operaattorille noin 25 euron kustannusta yhtä asiakasta kohden vuodessa", Korpi toteaa.

Lue myös nämä
Tägit
Elisa 3G 4G Saunalahti matkapuhelinliittymä roaming tukkuhinnat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.