Opas: Kännykän käyttö festareilla - näin verkko tökkii vähemmän

Petteri Pyyny
22. kesäkuuta, 2017 13:21

Suuret yleisötapahtumat ovat tyypillisiä tilanteita, joissa mobiiliverkot ovat helisemässä ja tilanne muuttuu datamäärien osalta vuosi vuodelta pahemmaksi.
Oman lukunsa muodostavat kesän festarit, joiden ongelmavyyhti koostuu monesta tekijästä. Festareilla on suuri joukko - usein kymmeniä tuhansia ihmisiä - pakkautuneena pienehkölle alueelle, jota palvelee tavallisessa tilanteessa vain yksi tai muutamia tukiasemia. Samaan aikaan ihmisten tavat käyttää puhelinta festareilla ovat muuttuneet vuosi vuodelta yhä enemmän ja enemmän datayhteyksiä kuormittaviksi:


Tähän kun lisätään kaikki muut tavat, millä ihmiset nettiä festarialueella käyttävät (navigointi, Google-haut, selailu, jne.) niin kulutetun datan määrä henkeä kohden onkin helposti jo aivan liikaa festarialuetta palveleville tukiasemille.

Kokemuksia vuodelta 2015 ja 2016


Kokeilimme viime kesänä Qstock-festivaalilla kaikkien kolmen suurimman operaattorin verkkoja. Qstock järjestetään Oulun ydinkeskustan vieressä, Kuusisaaressa, jossa tukiasemat joutuvat huolehtimaan myös muiden kuin festarikävijöiden yhteyksistä. Vuoden 2016 festareilla datayhteydet tökkivät jonkin verran - kaikilla kolmella operaattorilla - mutta toimivat kuitenkin suhteellisen hyvin, esim. aiempien vuosien kokemuksiin eri festareilta ja tapahtumista verrattuna. Vuonna 2015 Ilosaarirockissa datayhteydet olivat kahdella suurimmalla operaattorilla käytännössä täysin poissa pelistä (tosin testissä ei tuolloin ollut 4G-verkkoa), joten Qstockin suhteen asiat olivat jo selkeästi parantuneet.
Viime kesän testissä WhatsApp-viesteissä meni toisinaan vain silmänräpäys, toisinaan puolisen tuntia, ennen kuin data liikahti perille. Ja samalla tuli havaittua operaattoreiden itsensä mainitsema vinkki todeksi: jos puhelimesi pystyy käyttämään 4G-verkkoa, kannattaa se pakottaa käyttöön festarin ajaksi. Vaikka 4G-verkkokin olisi välillä ruuhkautunut, on siellä kuitenkin enemmän paikkoja saatavilla kuin 3G-verkossa.
Vuosien mittaan operaattorit ovat selkeästi oppineet ottamaan massatapahtumat jatkuvasti paremmin huomioon, mutta täysin tuskatonta kännykän käyttö ei festareilla ole vieläkään. Tärkeimpänä vinkkinä voitaneen sanoa tavallisten puheluiden ja tekstareiden käytön sekä oman puhelimen kytkemisen niin, että turha datankulutus olisi minimissään festareiden ajan - eli kytkeä sovellusten automaattiset päivitykset, verkkovarmuuskopioinnit, jne pois päältä festariviikonlopun ajaksi, jolloin muillakin festarikävijöillä on enemmän verkkoyhteyksiä käytössä.
Toki festareilla myös puhelimia menee hukkaan, joten puhelimen löytämistoiminnon kytkeminen päälle on hyvä idea sekin, jolloin puhelinta on helpompi metsästää.

Vinkit festareille


Yhteenvetona ennen festareita kannattaakin siis tehdä seuraavat temput:


Ja tietysti tärkeimpänä vinkkinä: keskity festariin ihan ilman puhelintakin..

Lue myös nämä
Tägit
festarit Google Kuvat iCloud opas iOS 4G Android Apple
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.