Google esitteli uudet Pixel-puhelimet: Kamera aivan omalla tasolla

Matti Robinson
4. lokakuuta, 2017 20:30

Google on tänään järjestetyssä lehdistötilaisuudessa esitellyt uusia Android-lippulaivapuhelimia. Tälläkin yhtiön Pixel-puhelimia tuli kaksin kappalein, ja tietysti kahdessa eri kokoluokassa.
Laitteet ovat tänä vuonna, kuten viime vuonnakin, HTC:n ja LG:n valmistamia. HTC:n valmistama pienikokoisempi Pixel 2 on hienoisesti päivittynyt versio viime vuoden mallista ja tarjoaa tietysti parempaa suorituskykyä uuden järjestelmäpiirin ansiosta. Näytön koko on edelleen viisi tuumaa, resoluutio edelleen Full HD ja kameroiden megapikselit ovat edelleen samat kuin viime vuonna.
Vaikka kamera tarjoaa edelleen samat megapikselit, niin se on kuitenkin saanut päivityksiä mm. optisen kuvanvakautuksen ja suuremman aukon myötä. Tietysti kameraa on petrattu myös ohjelmistollisesti. Tähän lukeutuu mm. ohjelmallinen potrettimoodi, jonka se kertoo olevan huipputasoa ja toimii muillakin kameroilla kuin Pixelin takakameralla.
Lopputuloksena on kameratestaaja Dx0Markilta huima 98 pisteen lopputulos. Viime vuoden malli oli Dx0Markin mukaan siihen astisista paras älypuhelinkamera, mutta ylsi vain 89 pisteeseen. Tämän vuoden huippupuhelimista iPhone 8 Plus ja Galaxy Note8 ovat yltäneet 94 pisteeseen.
Kahdesta mallista suurempi uudistus, eritoten ulkoisesti, on LG:n valmistama Pixel 2 XL, joka saa nyt komeamman näytön. Reunuksia on minimoitu ja laitteesta löytyy nyt merkittävästi suurempi näyttö (6" vs 5,5"), vaikka koko ei juurikaan ole muuttunut. Näyttö on 2:1 eli 18:9-kuvasuhteen paneeli, joka tarjoaa venytetyn QHD-resoluution (2880x1440).
Muun tekniikan osalta (ml. kamerat, muisti, jne) isompi malli on samankaltainen kuin pienempi Pixel 2. Luonnollisesti molemmista uusista Pixel-puhelimista löytyy uusi Android 8.0 Oreo -käyttöjärjestelmä. Pixel 2 ja Pixel 2 XL ovat saaneet myös HTC:lta tutun puristusohjauksen, jolla puhelimen sivujen paineella voidaan aktivoida ominaisuuksia.
Molemmat laitteet ovat IP67-luokitettuja, joten kestävät esimerkiksi iPhonen tavoin vettä ja pölyä.
Laitteet saapuvat myyntiin 24. lokakuuta ja alkaen hinnat ovat 649 dollaria (Pixel) ja 849 euroa (Pixel 2 XL). Valitettavasti alkuun laite saapuu myyntiin vain hyvin rajatusti kuudessa maassa.







Lue myös nämä
Tägit
Google Google Pixel Google Pixel 2 Google Pixel 2 XL
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.