Samsung takoo ennätyksiä – Puhelinmyynti takeltelee

Manu Pitkänen
31. lokakuuta, 2017 11:04

Samsung takoi heinä-syyskuussa ennätyksellisen kovan liikevoiton. Julkaistun osavuosituloksen mukaan voittoa syntyi 14,53 biljoonaa wonia eli 11,14 miljardia euroa ja liikevaihto oli peräti 62,05 biljoonaa wonia eli 47,56 miljardia euroa.
Kovan tuloksen taustalla on kunnon vauhtiin päässyt puolijohdetuotanto, joka tuntuu onnistuneen lähes jokaisella osa-alueella. Niin muistipiireille, näyttöpaneeleille kuin puolijohdetuotannollekin riittää nyt kasvavissa määrin kysyntää. Viime vuoteen operatiivisesta voitosta kaksi kolmasosaa syntyi nimenomaan komponenteista – aiemmin voitto syntyi Galaxy-puhelimilla, mutta niiden osuus on pudonnut vajaaseen kolmasosaan.
Samsungin tiedotteen mukaan hyvän tuloksen taustalla on suorituskykyisten puolijohdemuistien kysyntä niin älypuhelin- kuin palvelinasiakkaiden keskuudessa. Puolijohdebisneksen tuottama voitto lähes kolminkertaistui viime vuoteen nähden.
Viime vuonna Samsungin tulosta painoi alaspäin Galaxy Note7:n akkuongelmat ja niihin liittyvät takaisinvetokulut. Tänä vuonna Galaxy Note8:n lanseeraus sujui jo mallikkaammin. Samsungin puhelinmyynti otti kuitenkin osumaa, koska yhä useampi kuluttaja näyttäisi valitsevan edullisemman älypuhelimen kalliin high-end-mallin sijaan.

Lue myös nämä
Tägit
Samsung Samsung Galaxy -sarja
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.