Nolo Apple-paljastus – Pakoilee verotusta uuden tytäryhtiön avulla

Manu Pitkänen
7. marraskuuta, 2017 16:49

Veroparatiisipalveluita tarjoavan yrityksen Applebyn tietovuodosta on selvinnyt runsaasti tietoja yritysten ja rikkaiden yksityishenkilöiden käyttämistä verosuunnittelujärjestelyistä. Niin sanotuista Paratiisipapereista on paljastunut myös uutta tietoa Applen verojärjestelyistä.
Irlannin kanssa solmittu verosopimus on mahdollistanut Applelle yhteisöveron merkittävän alentamisen. Järjestely herätti EU:n epäilykset ja ilmeisesti myös todisteita laittomasta järjestelystä on löytynyt: komission mukaan verosopimus on tulkittavissa laittomaksi valtiontueksi ja Irlannin on siksi perittävä Applelta jälkikäteen 13 miljardin euron mätkyt. Irlanti ei ole tähän halukas, sillä Apple todennäköisesti siirtäisi toimintojaan pois maasta.
Paratiisipapereiden mukaan Apple on ryhtynyt jo jatkotoimenpiteisiin EU-tutkinnan takia: Se on siirtänyt ison osan ulkomaisista varoistaan vanhasta tytäryhtiöstään uuteen Jerseyn saarelle rekisteröityyn yhtiöön. Kyse ei ole pienistä summista, sillä Applella on ulkomailla noin 252 miljardia dollarin edestä käteisvaroja.
Varojen siirto ei sinänsä säästä veroja, mutta Apple on selvästi siirtynyt uuteen tytäryhtiörakenteeseen, joka varmistaa yhtiön voittojen kevyen verotuksen jatkossakin. Apple ei siis ole riippuvainen Irlannin kanssa solmitusta verosopimuksesta. Applen mukaan järjestely ei ole keventänyt sen verotusta missään maassa. Toisaalta aikaisempi tulojen kanavointi Irlantiin on taannut sen, että yhtiön verotus eri maissa on ollut varsin kevyttä jo ennestään.
Applen kannalta kaikkein nolointa paljastuneista sähköposteissa on se, että viestit vievät pohjan Applen viestinnän korulauseilta ja osoittavat Applen aktiivisesti välttelevän verotusta.

Lue myös nämä
Tägit
Apple EU Eurooppa iOS Euroopan komissio Euroopan Unioni Apple iPhone iOS 11
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.