Vuoden odottelu palkittiin – VLC päivittyi uuteen versioon

Manu Pitkänen
5. joulukuuta, 2017 14:40

PC-aikakaudella suureen suosioon noussut VLC-videotoistin on päivittynyt pitkästä aikaa Androidilla. Edellisestä isosta päivityksestä, joka oli VLC 2.0, on kulunut jo vuoden verran aikaa. Uutta 2.5-versiota on siis odotettu.
Pidemmän tauon ansiosta VLC:llä on myös hurjasti uutta tarjottavaa käyttäjilleen. Ensinnäkin sovellukseen on lisätty tuki Android Autolle, joten sovellusta voi käyttää myös autoissa. Lisäksi sovelluksella voidaan katsoa 360 asteen videoita ja Android Oreo -laitteissa VLC:llä voi katsella elokuvia PiP-tilassa. Käyttöliittymään on tullut pienoisia muutoksia, muun muassa Day/Night-tilat, videogalleriassa sisällön tiedot näytetään kansikuvan päällä ja sisältöjä voi valita kerralla useita, jolloin sovellus järjestää valitut tiedostot soittolistaksi.
Sovellukseen on tehty myös lukuisa määrä teknisiä parannuksia sekä bugiviilauksia. Kattavammin VLC 2.5:n sisältämistä uusista ominaisuuksista löytyy Geoffrey Métaisin blogista.
VLC:n voi ladata Android-laitteille Google Playstä.

Lue myös nämä
Tägit
Google Android TV Android Auto Android mobiilisovellukset VLC
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.