Samsungin uusi huippumalli, Galaxy S9, esitellään jo MWC-messuilla?

Matti Robinson
15. joulukuuta, 2017 21:15

Huippupuhelimet ovat todennäköisesti tämän vuoden osalta esitelty, mutta kauaa ei tarvitse odottaa, että uutta lippulaivamallia on jälleen tarjolla. Monet valmistajat tähyävät jo vuoden alkuun ja haluavat olla ensimmäisten joukossa esittelemässä puhelimia, joilla kenties kalastellaan joululahjarahoja.
Yksi ensimmäisistä ensi vuoden huippupuhelimista tulee olemaan huhujen mukaan Samsungin uusi Galaxy S -malli. Tiedot kertovat, että Samsung valmistelee julkaisua helmikuussa MWC-messuilla.
Samsung on ennenkin esitellyt huippupuhelimiaan MWC-messuilla, mutta esimerkiksi viime vuonna yhtiö joutui viivästyttämään julkistusta hieman maaliskuun puolelle. Tällä kertaa maailman suurimmilla mobiilimessuilla nähdään siis ainakin yksi korealaisvalmistajan huippupuhelin, mikäli tiedot pitävät paikkansa.
Viime vuonna MWC-messuilla huippulaitteista esiteltiin LG:n G6 sekä Huawein P10. Galaxy S9:stä ei odoteta kovinkaan suurta uudistusta nykyiseen Galaxy S8 -huippumalliin (kuvassa), vaan ainakin ulkoisesti pysytään samankaltaisessa rakenteessa.

Lue myös nämä
Tägit
Nopeat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.