YouTube Go laajenee – Saatavilla yli 130 maassa

Manu Pitkänen
2. helmikuuta, 2018 11:26

Google julkaisi viime syksynä YouTube Go -sovelluksen, jonka ajatuksena on säästää nettivideoiden katseluun tarvittavan datasiirron määrää. Esimerkiksi kehitysmaissa datasiirto on kallista, joten se halutaan väistämättä saada mahdollisimman pieneksi.
YouTube Gon jakelua on nyt laajennettu yli 130 maahan, mutta valitettavasti Suomen Google Playstä sitä ei pysty lataamaan. Ohjelma on ladattavissa lähinnä Aasiassa, Keski- ja Etelä-Amerikassa, Karibialla sekä Itä- ja Keski-Afrikassa. Suomalaiset Android-käyttäjät voivat kuitenkin ladata APK Mirror -palvelusta, kuten jo aiemmin olemme vinkanneet.
Sovelluksen valttikortteihin kuuluu mahdollisuus ladata YouTube-videoita omaan puhelimeen tai SD-kortille offline-katselua varten. Lisäksi sovellus antaa mahdollisuuden jakaa videoita lähistöllä olevien kavereiden katsottavaksi. Ominaisuus tunnistaa kohdelaitteet Bluetoothin avulla, mutta itse suoratoisto tapahtuu Wi-Fi Directin tai Wi-Fi Hotspot-yhteyden yli.
Jos haluat päästä eroon YouTube-sovelluksen ylimääräisestä läskistä ja hyödyntää offline-katselua, niin YouTube Gon lataamista voi suositella.

Lue myös nämä
Tägit
nettivideo mobiilisovellukset Android YouTube Go YouTube
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.