Googlen tuleva iMessage-kopio on Chat

Matti Robinson
21. huhtikuuta, 2018 19:46

Googlen mobiilikäyttöjärjestelmässä on monen monituista ongelmaa, joista monet tunnistavat esimerkiksi käyttöjärjestelmäversioiden fragmentaation, tai paremmin ilmaistuna heikosti saatavilla olevat ohjelmistopäivitykset.
Yksi vähemmän keskusteltuja, mutta sitäkin tärkeämpiä eroja iOS:n ja Androidin välillä ovat viestisovellukset. Samalla kun Apple onnistuu sulkemaan osan käyttäjistä iOS:ään erinomaisella iMessage-sovelluksella, niin Androidin puolella tarjolla on satunnainen kirjo erilaisia, eri toimintoihin tarkoitettuja sovelluksia.
Androidin elinaikana Google on käynyt läpi varmaankin tusinan verran erilaisia keskustelusovelluksia, joista vain muutama on enää elossa. Seuraavan vuoden aikana nämäkin tapetaan ja tilalle tulee yksi kaikenkattava sovellus, kertoo The Verge.
Google aikoo julkaista Androidille iMessagen kaltaisen sovelluksen, jonka nimi on Chat. Kyseinen sovellus mahdollistaa niin pikaviestit kuin SMS:t – jos niitä joku vielä käyttää – ja tarjoaa korkealaatuiset kuvajaot ja muut modernit ominaisuudet.
Tässä vaiheessa ei ole tietoa saapuuko Chat myös iPhonelle, mutta iMessagen tapaan Chatillä pystyy keskustelemaan kaikkien kanssa, mutta Chat-sovelluksettomille viestit menevät SMS:nä.
Googlen sovellus tosin käyttää erilaista teknologiaa, jota kutsutaan nimellä Rich Communication Services eli tuttavallisemmin RCS. RCS on SMS:n päälle rakennettu uusi tekniikka, joka mahdollistaa monipuolisemman viestinnän.
Valitettavasti RCS:ssä on yksi merkittävä huono puoli. Se ei tarjoa salausta samalla tavoin kuin monet nykyaikaiset pikaviestisovellukset.

Lue myös nämä
Tägit
Google Chat tekstiviesti pikaviestin Android Google iMessage
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.