Puhelinten testit ja arvostelut
Kirjoittaja Teemu "squi" Laitila @ 28.4.2013 13:34
Saimme viimeinkin testiin Googlen ja LG:n yhteistyössä kehittämän Nexus 4 -puhelimen. Nexus 4 julkaistiin jo viime vuoden lokakuun lopussa ja Suomessa se tuli myyntiin vuodenvaihteen tietämillä. Vaikka puhelin on ollut myynnissä jo hyvän aikaa, luodaan siihen katsaus seuraavaa Nexus-mallia odotellessa.
Nexus 4 on Googlen Nexus-sarjan järjestyksessään neljäs puhelin ja sen muotoilussa näkyy perinteiseen tapaan vahvana Googlen kädenjälki, vaikka puhelimen valmistaakin LG. Nexus-sarja on tarkoitettu ilmentämään Googlen visiota Androidin tulevaisuudesta, joka on jo useamman mallin ajan näyttänyt siistin minimalistiselta. Ehkä häivyttämällä puhelimen ulkoasusta yksityiskohtia Google haluaa keskittää huomion laitteen sisältä löytyvään tuoreimpaan Android-versioon, joka aina julkaistaan Nexus-laitteiden kylkiäisenä.
Googlen muotoilutiimi on jatkanut Nexus 4:n kohdalla siitä mihin Galaxy Nexuksen kanssa jäätiin. Koko on kasvanut yleisen trendin mukaisesti, mutta puhelin on edelleen etupuoleltaan pelkkää lasipintaa ilman fyysisiä näppäimiä. Tähän mennessä vasta harva Android-valmistaja on noudattanut lippulaivalaitteissaan Googlen virallista design-linjaa fyysisten näppäinten korvaamisesta virtuaalisilla näppäimillä. Nexus-laitteissa näppäimettömyys kuitenkin näyttää hyvältä ja sen soisi leviävän myös muiden valmistajien tuotoksiin.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Valtteri "Valje" Ahonen @ 6.4.2013 11:29
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Nokia yrittää parhaansa mukaan vastata tähän ei. Yhtiön Lumia 620:n hinta Suomessa on tällä hetkellä noin 250 euroa. Tähän hintaan on älypuhelimia kosketusnäytöllä ja paperilla jopa ihan kohtalaisella raudalla varustettuna saanut jo kauan, mutta hyvin harvoin ne ovat kirvoittaneet kovin paljoa positiivista sanottavaa. Käyttökokemus on usein tökkivä ja ulkokuori mitään sanomaton.
Onko Lumia 620 yhtään kelvollisempi kyhäelmä, vai kompastuuko se samoihin sudenkuoppiin kuin useimmat muut hintaluokan laitteet? Tästä otimme selvää.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Valtteri "Valje" Ahonen @ 23.2.2013 10:22
Puhelinvalmistajana hieman tuntemattomamman Asuksen Padfone on keskustelua herättänyt konsepti, joka on nyt päässyt versionumeroon 2.
Padfone 2 on melko tavanomainen huippupään Android-puhelin, mutta jippona on Station-tabletti, johon sen saa telakoitua. Telakoimalla puhelimen saa käyttöönsä luonnollisesti tabeltin suuremman näytön sekä lisävirtaa jolla voi jopa tuplata akkukeston. Dataliittymä voi olla yhdellä SIM-kortilla molempien laitteiden käytössä, sillä ne toimivat vain yhdessä ollessaan. Kaikki prosessointi tapahtuu puhelimessa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Teemu "squi" Laitila @ 17.2.2013 18:41
Sonyn ja Ericssonin tiet erosivat viime vuonna, kun Sony osti Ericssonin ulos yhteisestä älypuhelinyhtiöstä. Erosta vaikuttaisi olleen Sonylle hyötyä ja viime vuoden lopulla Sony onnistui kasvamaan maailman neljänneksi suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi. Yhtiön Xperia-sarjaan on julkaistu sittemmin useita mielenkiintoisia ja kilpailukykyisiä puhelinmalleja, joista tässä artikkelissa katsastetaan vielä hetken aikaa lippulaivan asemasta nauttiva Xperia V.
Xperia V on saapunut myyntiin jo vuodenvaihteen tietämillä ja puhelin julkaistiin alun perin viime vuoden elokuussa. Sen jälkeen Sony on julkaissut myös uuden lippulaivamallin Xperia Z:n, joka saapuu myyntiin piakkoin.
Sonyn markkinaosuus Suomessa on kohtalaisen pieni Samsungin ja Nokian hallitessa täkäläisiä markkinoita. Ensivaikutelman perusteella Sony ei kuitenkaan jää jälkeen ominaisuuksissa eikä puhelimen ulkonäössäkään ole valittamista. Otetaan siis selvää, millaista vastusta Sonyn Xperia V tarjoaa Android-markkinoilla.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Sami "Dunbar" Koivunen @ 22.1.2013 19:08
HTC Windows Phone 8X on taiwanilaisen älypuhelinvalmistajan vastaus kilpailuun johtavasta Windows Phone -puhelimesta. HTC:n uusimman lippulaivan kilpailijoita ovat lähinnä Samsungin Ativ S ja Nokian Lumia 920, jotka on myös hinnoiteltu samaan kategoriaan. Kirjoitushetkellä 8X:n hinta on Suomessa reilut 550 euroa. Lippulaivasta on julkaistu myös halvempi 8S-malli, jonka ominaisuudet jäävät selvästi lippulaivasta ja hintaakin riisutulla mallilla on parisataa euroa vähemmän.
Vertailemme puhelinta paitsi kilpaileviin Windows Phone -laitteisiin myös vastaavan hintaluokan Android-puhelimien tarjoamiin käyttökokemuksiin, jollainen on myös kirjoittajan päivittäisessä käytössä.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Teemu "squi" Laitila @ 20.1.2013 18:08
Puhelinvertailun testattavaksi saapui Samsungin Ativ S, joka on Android-jätin tällä hetkellä ainut panostus kilpailevaan ekosysteemiin. Ativ S on hinnoiteltu Suomessa vajaan 550 euron tietämille eli se kilpailee Windows Phone -laitteiden lippulaivaluokassa.
Siinä missä Nokia on jättänyt kaiken muun ja keskittyy pelkkiin Windows Phone -laitteisiin ja HTC :lla on ongelmia Android-tarjontansa kanssa, Samsungin yhden puhelimen julkaisulla tuntuisi olevan tavoitteena lähinnä pitää ovia auki Microsoftin suuntaan. Siitäkin huolimatta ensivaikutelma Samsungin Ativ S -puhelimesta ei ole hassumpi.
Samsung ei ole ikinä ollut erityisen tunnettu omaperäisestä designistaan ja vielä vähemmän sitä on yleensä nähty yhtiön Windows Phone -mallistossa. Sama tilanne on Ativ S:n kohdalla, jossa Samsung vaikuttaisi perinteiseen tapaansa lainanneen vanhempien Android-mallien ulkoasua Windows Phone -laitteen tekemiseen.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Teemu "squi" Laitila @ 13.1.2013 16:50
Puhelinvertailun pikakatsauksessa tutustutaan HTC:n halvempaan tuoreeseen Windows Phone -malliin, joka sijoittuu keskihintaluokkaan noin 350 euron hinnallaan.
Windows Phone 8S on lähes pari sataa halvempi kuin isoveljensä 8X eli ominaisuuksissa menetetään suhteellisen paljon. 8S on tällä hetkellä halvin markkinoilta löytyvä Windows Phone 8 -puhelin, mutta tilanne tulee muuttumaan, kunhan Nokia saa halvemman hintaluokan Lumia 620 -mallin myyntiin. Jos kuitenkin haluaa tuoreimmalla Windows Phone -järjestelmällä varustetun laitteen mahdollisimman halvalla ja vieläpä pian, HTC:n Windows Phone 8S on toistaiseksi ainut vaihtoehto.
HTC on perinteisesti kierrättänyt Windows Phone -malleissaan vanhempien Android-mallien designia, mutta tuorein Windows Phone -sarja on saanut ihan oman ulkoasun. Vaikka HTC:tä ei suoranaisesti voi syytää Nokian Lumia-sarjan värikkäiden polykarbonaatista valmistettujen laitteiden kopioinnista, lienee selvää, että ilman Nokiaa HTC tuskin olisi päätynyt nykyisenkaltaiseen ulkoasuun. 8S ei ole täysin unibody-mallinen, vaan sen alareuna irtoaa paljastaen mikroSIM- ja microSD-korttien paikat.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Teemu "squi" Laitila @ 6.1.2013 15:39
Nokian uusi Lumia-sukupolvi on saamassa uuden perheenjäsenen, kun Lumia 820 saapuu kauppoihin tammikuun 10. päivä. Vaikka Lumia 820 esiteltiin ensimmäisen kerran syksyllä samaan aikaan kun lippulaivamalli Lumia 920, Nokia ei ole esittelyn jälkeen juuri maininnut halvempaa Lumia-mallia, vaan kaikki markkinointiponnistelut on keskitetty Lumia 920:n esillä pitämiseen. Laitteen koko esittelykin tapahtui kuin jälkiajatuksena. "Ai niin, onhan meillä tämä toinenkin uusi puhelin".
Julkaisun lähestyessä myös Lumia 820 on ilmestynyt yhtiön markkinointiin, mutta heti alussa herää kysymys, millä logiikalla Nokia on hinnoitellut laitteen vain reilun satasen halvemmaksi kuin lippulaivansa.
Microsoftin Windows Phone -laitteille määrittelemistä vaatimuksista ja rajoituksista johtuen laitteiden vertailu on kohtuullisen helppoa. Vertailussa ei tarvitse ottaa huomioon eri järjestelmäpiirejä tai näytönohjaimia, vaan ainakin hintahaitarin yläpäässä käyttäjä voi valita puhelimensa näytön koon, kameran ominaisuuksien tai muotoilullisten seikkojen perusteella. Tarkastellaan, miten keskihintaluokan Lumia-malli sijoittuu kilpailijoihinsa nähden ja löytyykö Lumia 820:n hinnoittelulle perusteita.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Teemu "squi" Laitila @ 22.12.2012 11:00
Galaxy-brändi on muodostunut Samsungille varsin tuottoisaksi eikä yhtiö ole säästellyt sen käyttämistä hyvinkin erilaisissa laitteissa. Yksi tuoreimmista Galaxy-sarjan puhelimista ratsastaa lisäksi myös sarjan lippulaivan Galaxy S III -mallin nimellä ja maineella. Kyseessä on tietysti Galaxy S III Mini, joka on halvimmillaan hinnoiteltu 300 euron tuntumaan eli Android-puhelinten keskihintaluokkaan.
Galaxy S III Mini eli Samsung I8190 näyttää nimensä mukaisesti kuin kutistetulta isoveljeltään. Pyöristetty takakansi kaartuu laitteen sivuille yhdistyen kromin väriseen kaistaleeseen, joka kiertää koko laitetta. Etupuolella näytön lasipinta kaartuu kevyesti reunoistaan, mikä nostaa kromireunuksen hieman sen pintaa korkeammaksi. Fyysiset mitat ovat 121,6 x 63 x 9,9, mikä on vielä kohtuullinen kokoluokka pienempikätisellekin ja 111,5 gramman painoinen laite kulkee mukana lenkilläkin.
Puhelimen takaa löytyy kamera ja led-salama sijoitettuna keskelle laitetta. Oikealla sivulla on virta/lukitusnäppäin ja vasemmalla äänenvoimakkuuden säätimet. Etupuolelta löytyy iso fyysinen kotinäppäin, kaiuttimen ritilä, valmistajan logo sekä etukameran ja sensoreiden aukot. Audioliitäntä on sijoitettu laitteen yläpäähän ja lataukseen käytettävä micro-USB-liitäntä alas. Ohuen takakuoren alta löytyy akku, micro-SD-paikka sekä erikoisesti paikka täysikokoiselle SIM-kortille.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 20.11.2012 16:58
Puhelinvertailu.com sai testiin Nokian vuoden odotetuimman puhelimen, joka jälleen kerran määrittelee pitkälti Nokian tulevaisuutta. Nokia Lumia 920 on ensimmäinen täysiverisesti Microsoftin alustalle kehitetty laite.
Nokia tuo laitteiston suorittimineen ja resoluutioineen kilpailijoiden tasolle samalla kun uusi Windows Phone 8 pyrkii ottamaan Androidin ja iOS:n etumatkaa kiinni parhaansa mukaan.
Laitteistoinnovaatioita Lumia 920:sta ei todellakaan puutu. Voi helposti yhtyä Nokian sanomaan vuoden innovatiivisimmasta älypuhelimesta. Kuinka pitkälle Windows Phone 8 ja Nokia uuden innovaatiot vievät Nokiaa? Jatka lukemista ja pyrimme kertomaan.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Teemu "squi" Laitila @ 12.11.2012 15:35
Samsung julkaisi vastikään seuraajan Galaxy Note -puhelimelle, joka yhdistelee puhelimen ominaisuuksia tablettia lähentelevään kokoluokkaan. Galaxy Note II jatkaa siitä mihin ensimmäinen Note jäi. Sen näyttö on isompi, konepellin alta löytyy enemmän tehoa ja puhelimeen on mahdutettu isompi akku, mutta itse laite on silti ohuempi.
Galaxy Note -puhelimet eivät ole todellisuudessa ensimmäisiä puhelimen ja tabletin välimaastoon pyrkiviä laitteita. Dell yritti niin kutsutun phabletin rakentamista jo vuonna 2010, mutta puhelinmarkkinoilla ei vielä oltu valmiita viiden tuuman puhelimeen. Yhtiö mainosti Streak-laitettaan puhelinominaisuuksilla varustettuna tablettina, mikä saattoi olla väärä lähestymistapa. Toisaalta myöskään tekniikka ei ollut valmista ottamaan kokoluokasta kaikkea irti. Viiden tuuman näyttö toimi vain 800x480 pikselin resoluutiolla ja laite oli kohtalaisen painava.
Tekniikan ala ja erityisesti mobiilitekniikan ala muuttuu kuitenkin nopeasti. Samsungin uusimman Note II -puhelimen näyttö on jo 5,5 tuuman kokoinen ja edellisen mallin myyntilukujen perusteella yli viisituumaiselle puhelimelle tuntuisi nykyään löytyvän oma kannattajakuntansa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Teemu "squi" Laitila @ 31.10.2012 18:10
Nokia ilmoitti vasta eilen tiistaina jo syyskuussa julkaistun Lumia 920 -puhelimen tarkemmat hinta- ja saatavuustiedot Suomen osalta. Kauppoihin saapumista joudutaan harmillisesti odottelemaan marraskuun 22. päivään saakka, mutta onneksi lehdistö sai testilaitteet käsiinsä hyvissä ajoin.
Nokia jakoi testilaitteet paikalle saapuneille toimittajille Espoon pääkonttorin "Nokia Loungessa". Normaalisti testilaitteet toimitetaan postin välityksellä, mutta ilmeisesti Nokia halusi antaa toimittajille vielä uuden katsauksen laitteeseen ja sen uuden käyttöjärjestelmän ominaisuuksiin, sillä syyskuun julkistuksessa Nokian oli pakko keskittyä vain rautaominaisuuksiin käyttöjärjestelmän ollessa vielä osittain salaista tietoa.
Puhelinvertailu julkaisee kattavamman arvostelun Lumia 920 –puhelimesta piakkoin, mutta tehdään laitteeseen sitä ennen pikainen esikatsaus.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Teemu "squi" Laitila @ 20.9.2012 13:52
Puhelinvertailu tutustui pikaisesti Huawein Honor U8860 -malliin. Laite on julkaistu jo itse asiassa viime talvena, mutta Android 4.0 Ice Cream Sandwich -päivityksen myötä puhelin on edelleen kiinnostava vaihtoehto hieman halvempaa Android-puhelinta etsivälle.
Tällä hetkellä runsaan 250 euron hintaluokassa liikkuva Honor ei ensinäkemältä herätä suuria tunteita. Muotoilussa on menty konservatiivisella linjalla ja ainakaan ulkonäkönsä puolesta laite ei erotu massasta mitenkään edukseen. Laitteen pintamateriaalina on muovi, joka kuitenkin tuntuu käsitellessä tukevalta. Tukeva on myös koko laite, joka ei juuri nitise normaalissa käsittelyssä. Takakuoren muovipinta on teksturoitu karheaksi, mikä tekee pitelystä helpompaa, joskin karheutta on omaan makuuni jo hieman liikaakin.
Huawei Honor ei ole erityisen siron oloinen, vaan kulmikas muotoilu suorastaan korostaa laitteen ulkomittoja, jotka ovat 122 x 61 x 11 millimetriä. Myös painoa on kertynyt 140 grammaa, mikä tuntuu paljolta ainakin laitetta ensimmäistä kertaa käsitellessä. Painoon kuitenkin tottuu, eikä laite missään tapauksessa ole liian painava.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Teemu "squi" Laitila @ 6.8.2012 11:42
Puhelinvertailun pikakatsauksessa käydään läpi Nokian Windows Phone -tarjonnan halvin malli Lumia 610, jonka myötä kolmatta ekosysteemiä pyritään laajentamaan halvimpien Android-mallien tontille.
Nokian Lumia 610 on tähän mennessä halvin julkaistu Windows Phone -malli. Parin sadan euron hintaluokan saavuttamiseksi Nokia on joutunut tekemään tekniikan suhteen pieniä kompromisseja, eli uusinta ja nopeinta tekniikkaa puhelimesta on turha etsiä. Kompromissit tulivat mahdolliseksi, kun Microsoft pyrkii laajentamaan Windows Phone -mallien valikoimaa halvempien Android-mallien tasolle hölläämällä aiempia tiukkoja laitteistovaatimuksia. Lumia 610:n myötä julkaistussa Windows Phone Tango -versiossa esimerkiksi muistin vähimmäismäärä on tiputettu puoleen aiemmasta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Panu "Eriol" Roivas @ 5.8.2012 13:48
Samsung Galaxy Beam - jääkaappi leivänpaahtimella?
Älypuhelinmarkkinoilla puhutaan paljon innovaatioista, mutta valtaosa markkinoilla olevista malleista kiteytyy loppujen lopuksi melko tiukkaan speksivalikoimaan, joka miellyttää useimpia käyttäjiä. Siinä sivussa matkapuhelinvalmistajat käyttävät kuitenkin miljoonia tutkimus- ja tuotekehitysprojekteihin, joiden tulokset jäävät monesti hyödyntämättä massalle tarkoitetuissa malleissa.
Maailman suurimpana älypuhelinvalmistajana Samsungilla on erityisasema siinä missä se oli Nokialla vielä muutama vuosi sitten. Suosittujen mallien lisäksi tarjolla on hieman kokeilullisempia tekeleitä, jotka ovat yleensä tulosta suuren yrityksen hajautetummasta tuotekehityksestä.
Jos vertaa Nokian nykyhetken tilannetta Appleen, joka on vuorostaan toinen ääripää mitä tulee tuotteiden määrään, ei äkkiseltään vaikuta yrityksen kannalta erityisen kannattavalta panostaa "harrastusprojekteihin" joilta ei odoteta suurta menestystä. Suuren yrityksen kannalta tuotevalikoiman laajentaminen on perinteisesti nähty tapana kasvattaa liiketoimintaa ja markkinaosuutta entisestään, mutta missä menee raja?
Samsung jatkaa yhä Nokian perinnettä tarjoamalla ison kasan eri älypuhelinmalleja, ja näinpä saammekin tänään tarkastella älypuhelinmallia, jota Apple ei todennäköisesti ikinä julkaisisi.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Tatu "ep_" Lappalainen @ 17.7.2012 15:39
Puhelinvertailu.comin lukija-arvostelu on sivuston aktiivilukijan toteuttama artikkeli. Tämänkertaisen arvostelun kirjoitti ja kuvasi Tatu Lappalainen, jonka käyttökokemuksista ja mielipiteistä voit lukea oheisesta artikkelista.
Puhelimen ja tabletin sisältämä tekniikka on hyvin pitkälle samanlaista. Puhelimen ja tabletin välillä ainoa ero voi olla vain näytön ja laitteen koko, eli tabletin ja puhelimen sisältämät osat voivat olla samanlaiset. Miksi siis hankkia kaksi kertaa samat osat? Asus on tehnyt aiemminkin hybridilaitteita. Transformerit muuttuvat tabletin ja läppärin välillä, mutta PadFonessa idea on viety vielä pidemmälle. PadFone on puhelin, joka muuttuu tabletiksi ja kannettavaksi läppäriksi telakoiden avulla.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Teemu "squi" Laitila @ 11.7.2012 19:42
Puhelinvertailun testiin saapui tällä kertaa Nokian Lumia-malliston lippulaiva Lumia 900.
Lumia 900 saapui myyntiin Yhdysvalloissa jo kuluvan vuoden maaliskussa ja myöhemmin keväällä laite saapui myös Euroopan ja Suomen markkinoille. Alkuperäisen julkaisun jälkeisissä arvosteluissa Lumia 900:n julkaisua pidettiin kohtalon hetkenä niin uutta Amerikan-valloitusta yrittävälle Nokialle kuin koko Windows Phone -alustalle. Vaihtelevista arvosteluista huolimatta laite on myynyt Yhdysvalloissa kohtuullisesti, vaikka Nokia ei tapansa mukaan julkaise tarkempia lukuja.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 10.7.2012 15:45
Nokian edullisimman luokan Symbian-älypuhelimet eivät ole varsinaisesti olleet tapetilla. Yhtiöltä on odotettu kovia panostuksia nimenomaan älypuhelinten kuningasluokkaan. Taustalla on kuitenkin tehty töitä myös edullisempien älypuhelinten sekä Asha-malliston peruspuhelinten kanssa.
Teemme katsauksen mainituista ensimmäiseen tapaukseen. Testipenkkiin saapunut Nokia 700 on julkistettu jo viime vuonna, mutta edelleen myynnissä oleva puhelin on -- kiitos Nokia Bellen uusimman version -- vieläkin relevantti laite.
Puhelimen tärkeimpiin laitteisto-ominaisuuksiin kuuluvat 3,2 tuuman AMOLED-kosketusnäyttö, viiden megapikselin kamera sekä Feature Pack 1 -paketilla päivitettyä Belle-käyttöjärjestelmää vauhdittava gigahertsin 1,3 gigahertsin suoritin. Nokia on lisäksi istuttanut puhelimeen NFC-piirin, jota käytetään esiasennetussa Angry Birds Magic -pelissä uusien kenttien lataamiseen.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 3.7.2012 13:24
Nokia 808 PureViewin testit ja vertailut ympäri maailman ovat osoittaneet, että kyseessä on ennennäkemättömän hyvä kamerapuhelin. Nokian superkamerapuhelimelta odotetaan kuitenkin haastetta myös pokkarikameroille, prosumer-laitteille ja jopa järjestelmäkameroille.
Puhelimen fyysiset ominaisuudet huomioon ottaen ei ole millään tavalla reilua odottaa siltä samanlaisia tuloksia kuin ammattitason kuvauslaitteelta. Otimmekin vertailuun hieman ammattitasoa alemman luokan järkkärikokoonpanon. Vertailussa käytössä on muutaman kamerasukupolven vanha Canon EOS 350D, joka on yksi maailman kaikkien aikojen suosituimmista digitaalijärjestelmäkameroista.
Vertailukuvissa Canonin nokalla on kittipaketista löytyvä perusobjektiivi, joka useimmiten on aloittavan järkkärikuvaajan ensimmäinen objektiivi. 808 PureViewin kuvat ovat kaikki otettu 8 megapikselin PureView-moodissa, joka soveltuu hyvin vertailuun, kun EOS 350D:n kenno on 8 megapikselinen.
Molempien laitteiden kuvat on otettu käsivaralla ja kuvauskohteet ovat siten erilaisen tärinän, valaistuksen ja sään armoilla. Kuvavertailua ei siis voida pitää läheskään absoluuttisena laboratoriokokeena. Kuvissa Canon on vasemmalla ja 808 PureView oikealla. Suurennokset näet klikkaamalla ja niitä voit selata nuolista.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 19.6.2012 16:50
Pitkään odotettu Galaxy-sarjan lippulaiva on markkinoilla. Galaxy S II:n, Galaxy Noten ja Galaxy Nexuksen perintöä kantaen kulkee nyt uuden sukupolven lippulaiva Galaxy S III. Toukokuussa julkistettu laite astuu haastamaan paitsi tuttua hedelmää kantavaa markkinoiden ykköslaitetta, myös Android- ja Windows-puhelinten kärkimalleja.
Samsung Galaxy S III:a voidaan pitää osittain pelkkänä päivityksenä aiemmille malleille, mutta puhelimessa on paljon uutta sekä ohjelmiston että laitteiston puolella. Puheet faceliftistä voidaan siis ainakin unohtaa.
Tässä artikkelissa pyrimme selvittämään millä tavoin Galaxy S III pystyy vastaamaan entistä kovempien kilpailijoiden haasteeseen, ja kuinka Samsung on onnistunut lippulaivan tärkeimmissä uutuusominaisuuksissa, designissa ja käyttöliittymän muovaamisessa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 29.5.2012 15:43
Puhelinvertailun toimitukseen saapui tänään virallisena julkaisupäivänä uusi Samsung Galaxy S III. Puhelimen saatavuus on ollut heikkoa suuresta kysynnästä johtuen, joten edes kaikille ennakkotilaajille laitteita ei ole riittänyt.
Teemmekin pikaisen katsauksen puhelimeen heti alkuun, jotta kiireisimmät voivat hieman tarkemmin arvioida laitteen soveltuvuutta omaan käyttöön. Tuttuun tapaan laajempimittainen testi on luvassa myöhemmin.
Kuten alaa edes hieman seuraavat tietävät, Samsung Galaxy S III on yhtiön suurin puhelinlanseeraus sitten viime vuoden Samsung Galaxy S II:n. Näyttävyydestä pitää huolen 4,8 tuuman Super AMOLED HD -kosketusnäyttö, joka Pentile-järjestetystä alipikselimatriisista huolimatta tarjoaa huikeaa 720p-tason kuvaa.
Laitteen huipputekniikkaan kuuluvat lisäksi neljä ARM Cortex A9 -suoritinydintä, gigatavu RAM-muistia, nopealla sarjakuvauksella varustettu 8 megapikselin kamera ja käytännössä kaikki mobiilitekniikkaan liittyvät kirjainlyhenteet.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Teemu "squi" Laitila @ 7.5.2012 12:27
HTC One S on osa HTC:n uutta strategiaa, jolla viime aikoina kilpailusta kärsinyt taiwanilaisvalmistaja pyrkii nousemaan takaisin taistelemaan Android-valmistajien ykköspaikasta.
Taiwanilainen HTC nousi muutama vuosi sitten nopeasti yhdeksi isoimmista Android-valmistajista tyylikkäillä puhelinjulkaisuisilla ja Sense-käyttöliittymällään. Alkuperäinen Sense toi selkeän parannuksen vanhempien Android-versioiden käytettävyyteen. Viimeisen vuoden kuluessa HTC on kuitenkin jäänyt pahasti alakynteen yhä kiristyvässä kilpailussa. Yhtiö julkaisi uusia puhelimia tasaiseen tahtiin, mutta mikään laite ei onnistunut herättämään suurempaa mielenkiintoa puhelinharrastajien keskuudessa. Hyvistä spekseistä huolimatta puhelimet eivät onnistuneet erottumaan Android-puhelinten massasta ja myyntiluvut olivat sen mukaiset.
Aluksi HTC yritti brändätä puhelimensa multimedialaitteiksi varustamalla puhelimensa Beats Audio -tekniikalla. Pelkkä punavalkoinen logo puhelimen takakuorissa ei kuitenkaan vaikuttanut toivotulla tavalla. Tänä vuonna HTC päätti palata juurilleen ja lanseerasi Barcelonan Mobile World Congress -messuilla uuden One-sarjan, josta yhtiö pyrkii kasvattamaan Samsungin Galaxy-brändiin verrattavan käsitteen. One-sarjaan julkaistiin aluksi kolme puhelinta: high-end-mallit One X ja One S sekä keskihintainen One V. One-sarjasta on hankala erottaa varsinaista lippulaivaa, sillä S- ja X-mallit ovat ominaisuuksiensa puolesta huippuluokkaa. Molemmat ovat nopeita ja laitteiden suurin käytännön ero on niiden fyysinen koko. Kaksikosta Puhelinvertailun testiin on saapunut HTC One S, jonka 4,3 tuuman näyttö on hieman lähestyttävämpi monen käyttäjän kannalta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Teemu "squi" Laitila @ 3.4.2012 12:06
Nokia lanseerasi Lumia-malliston maailmalla alun perin kahden eri puhelimen voimin. Kalliimpi laitteista on kehuttuun N9:n muotoiluun perustuva Lumia 800 ja halvempi enemmän perinteistä muotoilua noudattava Lumia 710. Ensimmäisenä markkinoille saapunut Lumia 800 oli Puhelinvertailun testissä jo tammikuussa ja nyt vuorossa on helmikuun aikana myyntiin tullut Lumia 710.
Vaikka Lumia 710 sisältää saman suorittimen ja näytönohjaimen kuin malliston tämän hetkinen lippulaiva, se eroaa kuitenkin kalliimmasta mallista merkittävästi esimerkiksi näyttönsä ja kuoren materiaalien osalta. Sama prosessori varmistaa silti sen, että myös halvemman mallin ostaja pääsee kokemaan Windows Phone -järjestelmän sulavana ja hyvin toimivana.
Koska Windows Phone -käyttöjärjestelmän Mango-nimiseen 7.5-numeroituun versioon tutustuttiin tarkemmin jo edellisessä artikkelissa, tässä artikkelissa keskitytään pääasiassa puhelimen rautapuoleen höystettynä muutamilla huomioilla ohjelmistosta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 31.1.2012 14:40
Noin vuoden odottelun jälkeen Nokia sai vihdoin ja viimein toimitettua ensimmäisen Windows Phone -puhelimen Puhelinvertailu.comin testipenkkiin. Loppuvuodesta useissa Euroopan maissa julkistettu ja virallisesti helmikuun ensimmäinen päivä (huomenna yöllä) Suomeen saapuva puhelin pyrkii vastaamaan paitsi kilpailijoiden Windows-puhelimille, myös uuden sukupolven iPhonelle ja Android-puhelimille.
Pyrimme tässä arvostelussa valottamaan millaisen avauksen Nokia tekee älypuhelinmarkkinoille uuden alustan osalta. Lisäksi vertailemme puhelinta Nokia N9:ään, joka ulkoisesti vaikuttaa lähes identtiseltä.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Teemu "squi" Laitila @ 28.12.2011 14:34
Tämän hetken puhutuin Android-puhelin on ylivoimaisesti Samsungin ja Googlen yhteistyönä valmistama Galaxy Nexus. Galaxy Nexus on Googlen Nexus-sarjan kolmas puhelin ja toinen, jonka valmistajana on toiminut Samsung. Nexus-puhelinten on tarkoitus toimia eräänlaisena referenssilaitteena Androidin parhaimmista ominaisuuksista ja ne julkaistaan yleensä uusien suurempien käyttöjärjestelmäpäivitysten yhteydessä.
Galaxy Nexus onkin ensimmäinen markkinoille saapunut uudella Android 4.0 Ice Cream Sandwich -käyttöjärjestelmällä varustettu laite. Ice Cream Sandwichin on tarkoitus olla ensimmäinen "universaali" Android-versio, joka skaalautuu älypuhelimista aina isoimpiin tablet-laitteisiin saakka. Lisäksi uusimmassa Androidissa on pyritty panostamaan käyttäjän elämän helpottamiseen tuomalla tärkeimmät ominaisuudet helpommin löydettäviksi ja yksinkertaistamalla monia toimintoja.
Android on pitkään nauttinut kyseenalaisesta maineesta, jonka perusteella käyttöjärjestelmä sopii parhaiten lähinnä tekniikasta syvällisemmin kiinnostuneille ja niille, jotka jaksavat käyttää tuntikausia puhelimensa säätämiseen mieleisekseen. Ice Cream Sandwichillä Google tavoittelee laajempaa käyttäjäkuntaa ja lyhyehkön testijakson perusteella tavoitteessa on menty eteenpäin.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Teemu "squi" Laitila @ 11.12.2011 17:54
Puhelinvertailu.comin testiin saapui tällä kertaa Samsungin Galaxy Note (GT-N7000), joka hämärtää puhelimen ja tabletin rajoja.
Puhelinten ruudut ovat kasvaneet tasaisesti viimeiset puolitoista vuotta ja Galaxy Notea voidaan pitää eräänlaisena huipentumana jatkuvalle kasvulle, sillä juuri enempää ei ruutua voida enää kasvattaa. Noten tapauksessa Samsung on lähtenyt hakemaan puhelimen enimmäiskokoa yläpäästä alkaen kasvattamalla ruudun kokoa heti tuumalla verrattuna yhtiön edelliseen omaan lippulaivaan eli Galaxy S 2:n.
Samsung ei ole kuitenkaan ensimmäinen valmistaja, joka yrittää naittaa tablettia ja älypuhelinta asteikon puolivälissä. Dell julkaisi puhelinominaisuuksilla varustetun viiden tuuman kokoisen Streak-tabletin kesällä 2010, mutta tekniikka ei vielä antanut periksi näytön resoluution kasvattamiseen yli 800x480 tason. Streak ei kuitenkaan ikinä saavuttanut suurempaa suosiota ja Dell päätti lopettaa sen valmistamisen viime kesänä.
Samsungin etuna Delliin nähden on korkeampi resoluutio, kevyempi ja ohuempi laite ja lisäksi yhtiön oma loistava HD Super AMOLED -näyttö.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Teemu "squi" Laitila @ 27.11.2011 17:33
HTC:n Sensation XL on nimensä mukaisesti jättimäinen puhelin. Vaikka 4,7 tuuman näytöllä varustettu puhelin on totisesti ansainnut XL-nimityksensä, alkuperäisen Sensation-mallin kanssa Sensation XL:llä ei ole juuri mitään tekemistä. Sensationin sijaan kyseessä on käytännössä HTC:n Windows Phone -järjestelmään perustuvan Titanin Android-versio. Ainoat erot käyttöjärjestelmän lisäksi ovat Titanin tummempi väritys ja pienempi muistimäärä.
Suuren näytön lisäksi HTC pyrkii kiinnittämään potentiaalisten ostajien huomiota korostamalla puhelimen musiikkiominaisuuksia. Sensation XL on varustettu Beats Audio -tekniikalla, joka tosin puhelimen osalta näkyy käyttäjälle vain esiasetetun ekvalisaattoriasetuksen muodossa.
Puhelimen takakannen Beats Audio -logo ja iso näyttö viestivät HTC:n tavoittelevan puhelimelleen paljon multimediaa kuluttavia nuoria käyttäjiä. Silti puhelimen ominaisuuksien perusteella ei voi välttyä ajatukselta, että kyseessä on Titanin Androidia varten uudelleenlämmitelty versio. Pienestä uudelleenlämmittelystä huolimatta kyseessä on tyylikäs puhelin niille, joita miellyttää HTC:n tyypillinen muotoilu ja jämäkkä rakenne.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 15.11.2011 15:16
Uusimpana tulokkaana Puhelinvertailu.comin testipenkkiin asettuu Nokia N9. Nokian MeeGo-puhelin tuo mukanaan herkullisen ulkoasun ja täysin uuden käyttöliittymän.
Miten marginaalipuhelimeksi Nokian portfoliossa jäänyt N9 vertautuu kilpaileviin älypuhelimiin, ja kuinka onnistunut on ensimmäistä kertaa kuluttajamarkkinoille päässyt käyttöjärjestelmä ja sen Swipe-käyttöliittymä?
Kattavassa testissä käydään läpi paitsi käyttöjärjestelmän salat ja muotoilulliset yksityiskohdat, myös puhelimen tärkeimmät ominaisuudet ja sovellukset.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 5.11.2011 18:35
Nokia N9 saapui vihdoin Puhelinvertailu.comin testattavaksi. Jo kesäkuussa julkistettu laite on kerännyt kehuja erityisesti muotoilunsa ja materiaalivalintojen puolesta, mutta onpa ylisanojen sekaan mahtunut kritiikkiäkin. Ennen syvempää analyysia kerrottakoon lyhkäisesti ensikokemuksia puhelimesta ja sen ainutlaatuisesta MeeGo/Harmattan -käyttöjärjestelmästä.
Maemo-käyttöjärjestelmän manttelinperijäksi -- ja tulevaisuuden alustaksi -- povattu MeeGo sai kohtalokkaan iskun alkuvuodesta, kun Nokia päätti sitoutua Microsoftin puhelinalustaan. Tulevaisuuden älypuhelinalustaksi valittiin siis Windows Phone, ja vaikka valtaosa huomiosta kiinnittyi Symbianin "kuolemiseen", tuntuivat muutoksen kylmät tuulet enemmän juuri MeeGon poskilla.
Niin kävi, että MeeGon tulevaisuudennäkymät synkkenivät kertaheitolla kuin valokatkaisimesta. Ahkerasti huhuttua ja useaan kertaa vuotanutta, ensimmäistä MeeGo-puhelinta ei kuitenkaan sysätty täysin syrjään, vaikka sekin varmasti kävi Nokian mielessä. Nokia N9 siis saatiin julkistettua. Puhelimesta löytyi paitsi täysin uusi käyttöjärjestelmä ja käyttöliittymä, myös omintakeinen rakenne ja viimeistelty muotoilu.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 3.11.2011 13:21
Puhelinvertailu.comin toimitukseen saapui testattavaksi HTC:n ensimmäinen Windows Phone Mango -puhelin. 7.5-versionumeroa kantavalla Windows Phone -alustalla varustettu HTC Radar on markkinoiden ensimmäisiä Mango-puhelimia. Versionumeroinnin perusteella päivitystä voidaan pitää merkittävänä, mutta ei maailmaa mullistavana. Onko Windows Phone nyt Mangon myötä valmis haastamaan iOS:n ja Androidin, ja miltä näyttää Nokian tulevaisuus alustan parissa?
Itse puhelin ei ole tässä tapauksessa kovinkaan erikoinen, sillä kyseessä on raudaltaan kuta kuinkin aiemmin Puhelinvertailu.comin testaamaa Samsungin Windows-puhelinta vastaava laite. Radarista löytyy 3,8 tuuman kosketusnäyttö, 512 megatavua RAM-muistia, 8 gigatavua tallennustilaa, 5 megapikselin kamera 720p-videokuvauksella ja kaikista tähänastisista Windows Phone -puhelimista tuttu yksiytiminen suoritin, joka hyrrää gigahertsin taajuudella.
Keskitytäänpä siis Mangon tuomiin uudistuksiin. Pääosassa ovat uusi Internet Explorer 9 -selain, moniajonäkymä, sosiaalisten verkostojen integrointi ja Xbox Live.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 11.10.2011 13:13
Nokia uudisti vastikään Symbian-käyttöjärjestelmäänsä Belle-päivityksellä. Modernien Symbian-puhelinten toinen ja niistä kahdesta se merkittävämpi päivitys saapuu esiasennettuna uusimpiin Nokian älypuhelimiin. Puhelinvertailu testasi pikaisesti syyskuussa julkistetuista kolmesta Symbian-älypuhelimesta monipuolisinta, Nokia 701:tä, ja siihen asennettua Belle-käyttöjärjestelmää.
Aiempi Anna-päivitys toi jo kesällä muutamia käyttöliittymäpäivityksiä auttamatta kilpailevien alustojen kyydistä tippuneeseen Symbianiin. Valitettavasti suuremmat päivitykset, kuten verkkoselainuudistus, sai odottaa pitkälle syksyyn. Uusin, Belle-nimeä kantava käyttöjärjestelmäversio on kuitenkin vihdoin tuonut nuo päivitykset ja hivuttaa Symbiania lähemmäs kilpailijoita.
Jo Symbian Annassa tietyt ominaisuudet ovat täysin vertailukelpoisia iPhonen ja Android-puhelinten kanssa. Tästä hyvä esimerkki on jo Symbian^3-julkaisusta lähtien Nokian älypuhelimia koristanut musiikkisoitin. Sittemmin Nokia on pyrkinyt kehittämään yhtä sulavasti toimiviksi muitakin puhelimen osa-alueita. Bellessä se jo onnistuu miltei koko käyttöjärjestelmän osalta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 8.9.2011 16:24
Uuteen toimistoomme ensimmäisenä saapunut testipuhelin on uutta aaltoa sekin edustava HTC EVO 3D. Suomen markkinoilla vain hetken aikaa ollut älypuhelin tuo mukanaan yhden valtaväestölle vielä varsin tuntemattoman ominaisuuden matkapuhelimiin. Kyseessä on, kuten otsikko kertoo, 3D.
HTC EVO 3D mahdollistaa paitsi kolmeulotteisten kuvien ja videoiden ottamisen, myös niiden katsomisen kolmiulotteisena itse laitteessa, ja ilman minkään valtakunnan erikoislaseja.
Teknologia kuulostaa viehättävältä ajatukselta ja lasien karsiminen tekniikan turvin on tietysti välttämätöntä -- vai kuinka moni jaksaisi kantaa mukanaan erillisiä 3D-laseja puhelintaan varten?
Pyrimme tässä pikaisessa testissä käsittelemään erityisesti puhelimen 3D-ominaisuuksia sekä näytön että kameran osalta, pohtimaan teknologian tulevaisuudennäkymiä ja teemme myös katsauksen puhelimen muihin tärkeimpiin ominaisuuksiin.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 7.7.2011 16:50
Puhelinvertailu.comin testattavaksi saapui HTC Sensation. Taiwanilaisyhtiön uusimpiin puhelinmalleihin lukeutuva älypuhelin kilpailee suoraan viimeisimmäksi Puhelinvertailu.comin testissä ollutta Samsung Galaxy S II:ta vastaan. Samsungin huippupuhelimen tapaan HTC Sensation on varustettu tuplaydinsuorittimella, Full HD -videokuvauksen taitavalla 8 megapikselin kameralla sekä markkinoiden suurimpiin lukeutuvalla kosketusnäytöllä.
Erot kahden suurimman Android-puhelimia valmistavan yrityksen huippumallin välillä ovatkin varsin pienet. Pääasiassa erot tulevat esiin yksittäisissä ominaisuuksissa, puhelimen rakenteessa ja materiaaleissa sekä käyttöliitymäkustomoinnissa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 8.6.2011 16:47
Puhelinvertailu.comin toimitukseen saapui hiljattain kesän kenties kuumin matkapuhelin. Samsungin ultraohut ja huippuvarusteltu Galaxy S II on rikkonut myyntiennustuksia ja -ennätyksiä. Puhelin jatkaa siitä mihin alkuperäinen Galaxy S jäi. Mahdollisimman ohueen pakettiin on pyritty ahtamaan kaikki mitä mobiilitekniikka suinkin mahdollistaa, mutta onko Samsung päässyt eroon lapsentaudeistaan?
Kilpailu Android-valmistajien välillä on erittäin tiukkaa ja puhelinmallien ja -valmistajien väliset erot ovat niin pienet, että puhelimen valitseminen on tuskaisen vaikeaa. Korealaisjätti on kuitenkin panostanut Galaxyn maailmanvalloitukseen erittäin paljon. Älypuhelin yrittää vallata kalleimman hintaluokan segmentin muun muassa HTC:n, Sony Ericssonin, Motorolan ja tietysti Applen nenän edestä.
Samsungin ehdottomat kilpailuvaltit ovat laitteistopuolella. Yhtiö valmistaa itse näyttöjä, suorittimia ja muita komponentteja. Parhaat sisuskalut ahdataan siis Samsungin huippupuhelimeen. Samsungin ongelmat piilevätkin ohjelmistopuolella. Liitto Androidin kanssa soveltuu tästä syystä erityisen hyvin Samsungille, mutta vieläkö Samsung korruptoi kustomoinnillaan loistavaa lähtökohtaa?
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 26.2.2011 16:25
Puhelinvertailu.comin toimitukseen saapui Nokian ensimmäinen QWERTY-näppäimistöllinen Symbian^3-puhelin. Kommunikaattorin jatkajaksikin kutsuttu Nokia E7 on erityisesti bisneskäyttöön suunnattu älypuhelin, joka on varustettu nelirivisellä QWERTY-näppäimistöllä ja Nokian älypuhelinportfolion suurimmalla, neljän tuuman AMOLED-kosketusnäytöllä.
Nokia E7 edustaa siis montaa ensimmäistä kertaa Nokian Symbian^3-alustalle eritoten näytön ja näppäimistön osalta. Se saattaa kuitenkin edustaa Nokialle myös yhtä viimeistä kertaa. Mobile World Congress -messuja ennen Nokia kertoi siirtyvänsä portaittain käyttämään Windows Phone -alustaa Symbianin sijaan. Nokia E7 voikin olla viimeinen korkeamman hintaluokan Symbian-älypuhelin.
Nokia E7 ei ole massiivinen uudistus aiempaan N8-malliin verrattuna. Itseasiassa jopa sen muotoilu on hyvin pitkälti N8:n tapainen, vaikka kyseessä on eri malliperheen puhelin. Löytyypä muotoilustakin tosin muutamia eroavaisuuksia.
E7:n etupuolelta löytyy peräti neljän tuuman AMOLED-kosketusnäyttö, jollaisia ei aiemmin nokialaisissa ole nähty. Paitsi että näyttö on tavanomaista suurempi, se tuo mukanaan Nokia C6:sta tutun Clear Black Display -teknologian. Kyseinen teknologia pyrkii parantamaan AMOLED-paneelin kontrastia entisestään ja heijastaa auringonvaloa aiempaa vähemmän. Tarjolla on siis rikkaampi kuva, jota on helpompi katsella myös päivänvalossa. Valitettavasti näyttö luottaa edelleen nokialaisista tuttuu, kilpailijoita vaatimattomampaan 640x360-resoluutioon.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 16.2.2011 16:21
Puhelinvertailu.comin testiin saapui hiljattain markkinoiden ensimmäisiin lukeutuva Windows Phone 7 -puhelin. Samsungin valmistama Omnia 7 on varustettu täysin uudistetulla käyttöjärjestelmällä, joka jättää Windows Mobile -ajat unholaan. Uusi käyttöjärjestelmä tuo mukanaan uudenlaisen käyttölogiikan, paljon uusia ominaisuuksia ja tietysti kovasti kaivatun käyttöliittymäpäivityksen.
Windows Phone 7 julkistettiin virallisesti noin vuosi sitten helmikuussa. Kesti kuitenkin viime lokakuuhun asti ennen kuin Microsoftin alusta sai kunnolla tuulta alleen. Tällöin julkaistiin kymmenen Windows Phone 7 -puhelinta, joiden joukossa myös testiin saapunut, mallinumerolla I8700 kulkeva Samsung Omnia 7. Myös Suomeen WP7-puhelimet ovat rantautuneet pikkuhiljaa. Kauppojen hyllyiltä löytyy kirjoitushetkellä ainakin Samsungin, HTC:n ja LG:n Windows-luureja.
Vaikka teknisesti Omnia 7 on varustettu varsin edistyneellä raudalla, se ei eroa juurikaan muista Windows Phone 7 -puhelimista. Tämä johtuu Microsoftin asettamista tiukosta rajaehdoista, jotka jokaisen alustaa hyödyntävän puhelimen on täytettävä. Tämä tarkoittaa, että puhelimessa on oltava vähintään WVGA-resoluution (800x480) kosketusnäyttö, gigahertsin suoritin, 8 gigatavua flash-muistia, erillinen grafiikkaprosessori ja 5 megapikselin kamera. Lisäksi Microsoft on asettanut useita vähemmän merkityksellisiä rajoituksia.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 5.1.2011 15:24
AfterDawnin ja Puhelinvertailun toimitukseen saapui tänään kohua herättänyt kiinalaisvalmistajan Android-puhelin, ZTE Blade. Toimiston puhelinliittymän vaihdoksen yhteydessä vanha ja hyvin palvellut Nokian peruskapula vaihtui myyntitilastojen kärkeen nousseeseen kosketusnäyttöluuriin. Allekirjoittanut teki samalla pikaisen katsauksen loppuunmyytyyn halpis-Androidiin.
ZTE Blade on 3,5 tuuman kosketusnäytöllä ja 5 megapikselin kameralla varustettu Android 2.1 -puhelin, jonka ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa 600 megahertsin suoritin, HSDPA, GPS ja WLAN.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 18.11.2010 18:16
Nokian uuden Symbian^3-alustan tämän hetken lippulaivatuote on ollut markkinoilla reilun kuukauden. Kameraan lujasti tukeutuva Nokia N8 on aiheuttanut mediassa riemunkiljahduksia ja pettymyksiä, selvää konsensusta jättämättä. Selvää on, että malli löytää tiensä Nokian kaikkien aikojen myydyimpien älypuhelinten joukkoon, mutta onko siitä haastajaksi muun muassa Applen tuoreimmalle iPhonelle tai Android-alustaiselle Galaxy S:lle. Pureudumme tämän artikkelin puitteissa puhelimen ominaisuuksiin, heikkouksiin ja vahvuuksiin sekä erityisesti Symbian^3-alustan tuomiin uudistuksiin.
Palanen historiaa näin alkuun. Nokian älypuhelimille suunnattu Symbian-alusta on käynyt läpi kehityskaaren kosketusnäytöttömien puhelinten S60 3rd editionista, ensimmäisen kosketusvalmiin S60 5th edition -version (myöhemmin Symbian^1) kautta uusimpaan, kosketusnäytöille enemmän optimoituun Symbian^3-käyttöjärjestelmään. Hiljattain Nokia ilmoitti, että aiemmin suunniteltua Symbian^4-käyttöjärjestelmää ei sellaisenaan julkaista, vaan kyseessä on puhelimiin päivitettävä käyttöjärjestelmäpäivitys. Tämä tarkoittaa, että muun muassa Nokia N8:n omistajat pääsevät nauttimaan tulevista käyttöjärjestelmään ja käyttöliittymään tehtävistä parannuksista.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 21.9.2010 17:49
Samsung toi hiljattain markkinoille uuden Android-lippulaivamallin, joka kantaa nimeä Samsung Galaxy S. Myös virallisella GT-I9000-mallinimellä tunnettu puhelin on sopiva haastaja erityisesti uudelle iPhone 4:lle, joka julkaistiin samoihin aikoihin. Ominaisuuksiltaan kyseessä ei ole todellakaan identtinen laite, mutta muun muassa korkearesoluutioinen kosketusnäyttö, tehokas suoritin ja fyysisen näppäimistön puute yhdistävät laitteita.
Samsung on viimeajat siirtynyt pois Symbianin leiristä ja yhä enemmän Androidin ja oman Bada-käyttöjärjestelmän ääreen. Uusimmalla Android-puhelimella Samsung pyrkii haastamaan paitsi iPhonen, myös HTC:n Android-puhelimet sekä kuun lopussa julkaistavan Nokia N8:n. EISA:n vuoden parhaan matkapuhelimen palkinnonkin voittanut Galaxy S on kerännyt kehuja testaajilta ja käyttäjiltä, mutta pystyykö se vastaamaan neljännen sukupolven iPhonen sotahuutoon.
Tässä artikkelissa tulemme käsittelemään Samsung Galaxy S:n ja Android 2.1 Eclairin tärkeimpiä ominaisuuksia ja vertaamme niitä Applen uusimpiin tuotoksiin, iPhone 4:ään ja iOS 4 -käyttöjärjestelmään.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 31.8.2010 13:05
Viime huhtikuussa yllättäen koko maailman silmien eteen astunut uusi iPhone ihastutti ja -- ainakin Applea -- vihastutti. Gizmodo-verkkosivuston käsiin saama prototyyppi esitteli ensimmäistä kertaa ihmisille täysin uusitun ulkomuodon. Muotoilusta puhuttiin lähes yhtä paljon kuin epäillystä aitoudesta, mutta riippumatta skeptisismistä, laite tuli muutama kuukausi myöhemmin myyntiin juuri sellaisena.
Applen uutta matkapuhelinta jonotettiin yötä myöten jo neljättä kertaa. Edellinen 3GS-malli oli jättänyt monet pettyneeksi, sillä uudistuksia tuli erittäin niukasti. Tällä kertaa puhelin oli muuttanut paitsi ulkonäköä, myös näytön ja kameran tarkkuuksia sekä antennitekniikkaa. Uutuuslaitteen puhutuin ominaisuus ensimmäisten päivien aikana oli sen Retina-näyttö, jonka pikselitiheyden kerrottiin ylittävän ihmissilmän erottelukyvyn. Näyttö kuitenkin unohtui pian, sillä Applen “vallankumouksellisella” antennitekniikalla olikin synkkä toinen puoli.
Pian alun hysterian ja epämääräisten testejen jälkeen antenniongelmista saatiin myös luotettavaa tietoa, jonka myötä Apple suostui sen kummemmin vikaa myöntämättä antamaan kaikille iPhone 4:n ostajille ilmaiseksi suojuksen, jolla ongelma eliminoitiin. Antennagate hiipui heti lehdistötilaisuuden jälkeen hieman taka-alalle.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17.5.2010 14:50
Eteläkorealainen Samsung ei ole keskittynyt matkapuhelintuotannossaan yhteen ainoaan käyttöjärjestelmään, vaan yritys myy mm. S60-, Windows Mobile- ja Android-ohjelmistoalustalla varustettuja puhelimia. Android-puhelinten osalta Samsungin ensimmäinen laite oli Galaxy (i7500), jota seurasi hieman myöhemmin edullisempi Galaxy Spica (i5700).
Galaxy Spica on tällä hetkellä yksi edullisimmista Suomessa myytävistä Android-puhelimista, ja sen saa omakseen esim. Verkkokauppa.com:ista noin 300 eurolla. Kytkypaketteja kaipaavat kuluttajat voivat kääntyä puolestaan Saunalahden puoleen, jolloin puhelimen saa omaksi noin 235 euron hintaan.
Ominaisuuksien puolesta Galaxy Spica ei vastaa kalliimpia Android-puhelimia, joten puhelinta ei kannata verrata esim. Googlen Nexus Oneen tai HTC:n Desireen, vaan se kannattaa sijoittaa omissa vertailuissa edullisten Android-puhelimien kategoriaan.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 22.2.2010 13:47
Nokia julkisti noin puoli vuotta sitten syyskuussa ensimmäiset X-sarjan puhelimet, joita oli odotettu muutamia kuukausia patenttien vuotamisen johdosta. Nokia X3- ja X6-puhelimet edustavat uutta Live-laitekategoriaa, jonka paikka Nokian matkapuhelinkartalla on edelleenkin osittain kysymysmerkki. Selvää kuitenkin oli, että jotain uutta Nokia pyrki uusilla laitteilla tuomaan. Muotoilu erottui selvästi aiemmista älypuhelimista ja samalla tuotiin myös ensikatsauksia uudistuneeseen näyttöteknologiapolitiikkaan. Nokia X3 jäi varsin laihaksi julkistukseksi, mutta X6 kiinnosti ihmisiä sitäkin enemmän.
Nokia X6 oli kautta aikojen ensimmäisen nokialainen, jossa käytetään kapasitiivista näyttöä. Uuden näyttöteknologian myötä Nokia (ainakin osittain) myönsi, että muun muassa Applen ja HTC:n käyttämä näyttöteknologia oli tullut jäädäkseen. Herkemmin rekisteröityvät kosketukset olivat -- ja ovat edelleen -- muotia. Kysymyksiä herätti kuitenkin Symbian S60 5th Edition -alustan (nykyisin Symbian^1) soveltuvuus kapasitiiviselle näytölle. Koska kaikki muut Nokian tähän mennessä julkistamat puhelimet käyttävät resistiivistä näyttöä, jäi moni ihmettelemään miksi X6 toimii eri tavalla.
Näyttöteknologian ohella Nokia X6 toi entistä vahvemmin esille myös Nokian jo aiemmin lanseeraaman, mutta hieman taka-alalle jääneen Comes with Music -musiikkipalvelun. Nokia ryhtyi panostamaan "lataa niin paljon kuin haluat"-tyyliseen palveluun huomattavasti enemmän tuoden samoihin aikoihin myös muita Comes with Musicillä varustettuja puhelinmalleja, kuten N97 minin. Hieman sekavaa Comes with Musicin tarjonta on kuitenkin edelleen. Palvelu on ostettavissa vain tiettyjen puhelinmallien yhteyteen, ja tällöinkin kyseinen puhelin pitää ostaa nimenomaan Comes with Music -leimalla varustetussa paketissa. Varsinkin suomalaiset kuitenkin löysivät palvelun viime vuoden lopulla, jolloin ensimmäiset CwM-puhelimet rantautuivat kotimaahan. Jopa Nokia itse oli yllättynyt rekisteröityjen Comes with Music -tilien määrästä. Kenties noin satasen lisähinta rajattomasta musiikista ei ollutkaan liikaa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 30.11.2009 21:29
Nokian N900 on ensimmäinen myös perinteisillä puheluominaisuuksilla varustettu Linuxin ja Maemon päälle rakentuva laite. Tämän vuoksi laite on erittäin kiinnostava, vaikkakin edustaa Nokiankin arvion mukaan vasta neljättä askelta viisivaiheisessa Maemon kehitystarinassa.
Tässä artikkelissa on tarkoitus luoda kattava katsaus itse N900-laitteeseen sekä Maemo-käyttöjärjestelmän tämänhetkiseen tilaan.
Kuten lähes kaikkien asioiden suhteen, ihmisten mielipiteet myös eroavat toisistaan. Tämä artikkeli edustaa vain yhtä, toki melko valistunutta, arviota N900:sta ja Maemo-käyttöjärjestelmästä. Tie on avoin omien mielipiteiden kertomiselle kommenttiosiossa - toivomme niin palautetta, omia N900-mielipiteitä kuin myös yleisesti aktiivista keskustelua.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 17.11.2009 19:59
Nokian odotettu, erittäin kiinnostava N900 on saapumassa markkinoille seuraavan viikon tai parin aikana ympäri maailmaa - myös Suomessa. Puhelinvertailu.comin testattavaksi N900 kuitenkin saapui pitkällisen odotuksen jälkeen eilen.
Tässä artikkelissa on tarkoitus luoda suppea yleiskatsaus N900:aan noin vuorokauden käytön jälkeen. Tulemme jatkamaan N900:n tarkastelua luultavasti parin tiettyyn osa-alueeseen keskittyvän erikoisartikkelin voimalla, minkä lisäksi vuorossa on tietenkin noin parin viikon päästä tuttuun tyyliin kattava Testissä-artikkeli. Lisäksi N900-testilaitteemme tullee käväisemään reilun viikon päästä myös muun kuin allekirjoittaneen käsissä, joten tulemme tarjoilemaan laitteesta useammankin mielipiteen.
N900:n saatavuudesta lisätietoa löytyy tästä aiemmasta jutustamme, ja hinnoista puolestaan tästä jutustamme. Videoita, ominaisuustietoja sekä paljon muuta voi lisäksi tutkailla "nokia n900" -haulla sivuiltamme. Nyt siirrytään pidemmittä puheitta N900-ensikokemuksiin.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 18.8.2009 15:14
Taiwanilainen HTC on ollut Googlen ja sen kehittämän Android-matkapuhelinalustan tärkeimpiä yhteistyökumppaneita alusta alkaen. Myös ensimmäinen Google-puhelin oli HTC:n käsialaa. Se julkaistiin noin vuosi sitten syyskuussa T-Mobile -matkapuhelinoperaattorin kautta kantaen nimeä T-Mobile G1, mutta tänä vuonna kyseistä puhelinta myydään myös HTC Dream -nimen alla. Hero on Dreamin ja Magicin jälkeen yrityksen kolmas Android-puhelin ja tällä kertaa panokset ovat olleet astetta kovemmat.
Kahdessa aiemmassa Android-luurissa HTC käytti pitkälti Androidin oletuskäyttöliittymää, joka ei sulattanut kaikkien ihmisten sydämiä. Joidenkin mielestä sen aikainen käyttöliittymä oli suorastaan kaamea käyttää. Nyt HTC on kuitenkin päättänyt ottaa käyttöön Windows Mobile -puhelimistaan tutun TouchFLO-käyttöliittymän muokattuna mukaan Android-puhelimiin. Herossa ensimmäistä kertaa esitelty sulavaliikkeinen ja kieltämättä iPhonen vastaavaa muistuttava käyttöliittymä kantaa nimeä Sense UI. Sense UI mahdollistaa paitsi iPhone-tyyliset pikakuvakkeet, niin myös HTC- ja Android-widgetit.
Testissä on siis tuore älypuhelin, jonka tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat 3,2 tuuman kapasitiivinen kosketusnäyttö, 5 megapikselin kamera, 3G-yhteydet, HSDPA, WLAN, A-GPS, microSD-muistikorttipaikka, 3,5mm kuulokeliitin sekä Android-käyttöjärjestelmän versio 1.5 ja Sense UI -käyttöliittymä.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 16.8.2009 19:56
Apple on tullut ryminällä puhelinmarkkinoille. Vaikka yhtiö on ollut puhelinmarkkinoilla mukana vasta reilut kaksi vuotta, on se jo muuttanut alaa ja napsii juuri tällä hetkellä alan tuottamista voitoista suuren osan.
iPhone 3GS on päivitys edeltävään viime vuoden kesällä esiteltyyn iPhone 3G -malliin ja Applen kolmas iPhone. iPhone 3GS:n tuomat uudistukset eivät ole suuria ja monille malli on jopa jäänyt pettymykseksi. Uutta iPhone 3GS:ssä ovat parempi kamera, videokuvaus, ääniohjaustoiminnot, nopeampi prosessori, suurempi RAM-muisti, nopeammat HSDPA-yhteydet sekä suuremmat saatavilla olevat tallennusmuistikapasiteetit. iPhone 3GS:n yhteydessä julkaistu iPhone 3.0 -ohjelmistopäivitys puolestaan tuo mukanaan monia pieniä uudistuksia myös vanhemmille iPhoneille.
Suomessa iPhone 3GS:ää myy yksinoikeudella Sonera. Puhelimet ovat myös operaattorilukittuja Soneran liittymään. Soneran iPhone-hinnoitteluun voi tutustua aiemman uutisemme perusteella sekä Soneran iPhone-sivuilla.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 23.7.2009 18:39
N97 on Nokian uusi ehdoton lippulaivamalli, jollaisena se mahdollisesti pysyykin jopa ensi vuoden puolelle asti. Nokia hehkuttaa N97:n yhteydessä erityisesti sen 3,5 tuuman kosketusnäytön ja QWERTY-täysnäppäimistön yhdistelmää, suurta 32 gigatavun sisäistä tallennusmuistia, viiden megapikselin automaattitarkenteista kameraa sekä personoitavissa olevaa kotinäyttöä. Ominaisuuksiensa osalta N97 edustaa siis puhelinmarkkinoiden aivan kärkijoukkoa.
Tärkeimpiin kilpailijoihin, joita vastaan N97 pääasiassa kamppailee, voidaan lukea Applen iPhone 3GS, Samsungin i8910 Omnia HD sekä samankaltaisempina laitteina HTC:n Touch Pro2 sekä Sony Ericssonin XPERIA X1. N97 on Nokian toinen moderni kosketuspuhelin ensimmäisen oltua huomattavasti N97:ää edullisempi 5800 XpressMusic.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 26.6.2009 14:42
Applen näyttävä sisääntulo matkapuhelinmarkkinoille vaikuttavalla kosketusnäytöllisellä iPhonella sai matkapuhelinjätit varpailleen. Toiset puhelinvalmistajista alkoivat pikaisiin toimenpiteisiin ja julkaisivat vastaiskuja, mutta erityisesti Nokia-vetoisen Symbianin liikkeitä on pidetty yleisesti liian hitaina. Nyt tarkalleen kaksi vuotta alkuperäisen iPhonen julkaisun jälkeen S60-alustan kosketusnäyttöpuhelimille tarkoitettu 5th Edition -versio on pikkuhiljaa päässyt jaloilleen. Nokian kosketusnäyttöpuhelinten lisäksi tuttua S60-alustaa käyttäviä kosketusnäyttöpuhelimia on tarjolla tosin ainoastaan Samsungilta, joka julkaisi keväällä i8910 Omnia HD -puhelimen.
Samsungin kosketusnäyttöpuhelinten toinen esiinmarssi alkoi S8300 UltraTouchin ja i8910 Omnia HD:n voimin helmikuun 2009 julkistusten myötä. Saimme testiin jälkimmäisen kahdesta, jonka mediaominaisuudet ovat vertaansa vailla, ja joka näillä näkymin jää yrityksen ainoaksi S60-kosketusnäyttöpuhelimeksi. HD-lisäliitteen 720p-teräväpiirtovideokuvauksesta saanut Omnia HD on huikealla 3,7 tuuman ja 640 x 360 -resoluution AMOLED-kosketusnäytöllä, 8 megapikselin kameralla, loistavilla yhteysominaisuuksilla ja 8 tai 16 gigatavun flash-muistilla varustettu media-/älypuhelin.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 28.5.2009 18:40
Nokia on rummuttanut tuoretta E75-puhelintaan melko voimakkaasti, jopa yllättävänkin vahvasti. E75:stä on puhuttu muun muassa minikommunikaattorina. E-sarjan järkevät ja konstailemattoman tyylikkäät älypuhelimet ovat nousseet viime aikoina yhä vahvemmin Nokian kalliimpien älypuhelinten selkärangaksi - eikä ihme, enemmän viihdepainotteiseksi mielletty N-sarja on ollut viime aikoina ikään kuin horroksessa. E-sarjahan oli alun perin suunnattu lähinnä yritys- ja hyötykäyttöön, mutta viime aikoina E-sarja on ottanut askeleita myös viihdeominaisuuksien määrässä N-sarjaa kohti.
E-sarjan malleista erityisesti QWERTY-täysnäppäimistöllä varustettu E71 on ollut erittäin suosittu, ja Nokia onkin kertonut tuovansa markkinoille aiempaa enemmän täysnäppäimistöllisiä puhelimia. E75 kuuluu tähän sarjaan. Mutta onko siitä E71:n tasoiseksi huippumalliksi?
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 23.11.2008 17:56
5800 XpressMusicia voidaan pitää Nokian ensimmäisenä mallina kosketusnäyttömarkkinoilla. Nokialla on ollut aiemminkin kosketusnäyttöpuhelimia (6708, 7700, 7710), mutta ne eivät olleet massamarkkinoille tarkoitettuja tuotteita. 5800 XpressMusic on myös ensimmäinen S60-alustan kosketusnäyttöpuhelin. Nokian aiemmista kosketusnäyttöpuhelimista 6708 perustui UIQ-alustalle ja 7700 sekä 7710 Series 90 -alustalle, jonka kehityksen Nokia näiden mallien jälkeen päätti lopettaa.
5800 on yksi odotetuimmista Nokian puhelimista koskaan. 5800 XpressMusic on parasta mitä Nokialla on toistaiseksi tarjota kilpailussa Applen iPhonea vastaan. Tämän vuoksi sitä on myös iPhoneen verrattava, vaikkei 5800 XpressMusic välttämättä iPhonen aivan suora kilpailija olekaan, koska 5800 liikkuu paljon edullisemmassa hintaluokassa. 5800 on suunnattu ennen kaikkea musiikkipuhelimeksi ja nuorille käyttäjille. Lisää kosketusnäyttöpuhelimia 5800:n seuraksi Nokialta on tulossa ensi vuonna.
5800 tarjoaa hyvät perusominaisuudet keskihintaluokan puhelimeksi. Ominaisuuksia emme kuitenkaan tässä listaa sen tarkemmin, sillä Nokia 5800 XpressMusicinkin tekniset tiedot löytyvät Puhelinvertailu-osiostamme. Vertaile myös 5800 XpressMusicia ja Applen iPhone 3G 8GB:tä!
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 5.11.2008 21:36
Nokian N95 lienee yksi Nokian kaikkien aikojen legendaarisimmista puhelimista. Sen takia sille on myös hyvin vaikea tehdä arvoistaan seuraajaa. N96:ta istutetaankin siis hyvin suuriin saappaisiin, mutta pystyykö se ne täyttämään? Onko N96:sta Nokian lippulaivaksi?
N96:n ominaisuuksia emme listaa sen tarkemmin tässä, sillä Nokia N96:nkin tekniset tiedot löytyvät Puhelinvertailu-osiostamme. Vertaile myös N95:tä, N95 8GB:tä ja N96:ta!
N96 on tällä hetkellä Nokian malliston lippulaivamalli, jonka pitäisi edustaa Nokian osaamisen huippua ja toimia haastajana kilpailijoiden vastaaville ykköstuotteille. Viime aikoina Apple on saavuttanut suurta suosiota iPhone 3G:llään, joka N96:n pitäisi myös haastaa. N96 ja iPhone 3G ovat hyvin erilaisia tuotteita. iPhone 3G tekee tietyt asiat paljon paremmin, toisaalta N96:lla voi tehdä paljon enemmän erilaisia asioita. N96:n kanssa samaa S60-alustaa käyttävä Samsungin INNOV8 on toinen kova haastaja N96:lle. Se tarjoaa kahdeksan megapikselin kameran, mutta N96:een verrattuna INNOV8:sta uupuu muun muassa mobiili-TV.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 28.9.2008 18:21
Sony Ericssonin G900 puhelin perustuu Symbian-käyttöjärjestelmälle ja UIQ-käyttöliittymälle. Yhteen laitteeseen on G900:ssa yhdistetty kosketusnäyttökäyttöinen älypuhelin ja hyvillä ominaisuuksilla varustettu ns. peruspuhelin ("feature phone").
G900:n hinta tällä hetkellä markkinoilla on hieman alle 400 euroa. G900:lla on myös pikkuveli, G700, jonka hinta on 300 euron paikkeilla. G900:aan verrattuna siitä puuttuu WLAN ja kamera on tarkkuudeltaan 3,2 megapikseliä.
G900:n tekniset tiedot ovat vertailtavissa Puhelinvertailu-osiossamme. Lisäksi vertailtavissa Sony Ericssonin G700 vs. G900.
Vahvuudet ja heikkoudet lyhyesti
+ hillityn tyylikäs
+ monipuoliset tekstinsyöttövaihtoehdot
+ / - kosketusnäyttö melko turha, mutta toisaalta mukava lisä
- epämukava suuntaohjain
- matkapuhelinverkon datayhteyksien heikkous (ei HSDPA:ta, ei EDGE:ä)
- melko kallis verrattuna ominaisuuksiin
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 17.8.2008 17:45
Samsungin TouchWiz SGH-F480 on kosketusnäytöllä ja muun muassa 5 megapikselin kameralla varustettu hillityn tyylikäs puhelin. Tyyliltään ja muodoltaan se muistuttaa Applen iPhonea, jonka haastajaksi TouchWiz onkin selkeästi asemoitu. iPhoneen verrattuna F480:sta puuttuu joitain ominaisuuksia, mutta toisaalta F480 tarjoaa myös paljon sellaista, mitä iPhone 3G ei tarjoa.
F480 on jo laajasti saatavilla ja hintalapussa lukee noin 450 euroa Suomesta ostettaessa. Hinnaltaan se asettuu siis suunnilleen samaan luokkaan kuin Applen iPhone 3G, johon F480:aa on pakko verrata.
TouchWiz SGH-F480:n tekniset tiedot ovat vertailtavissa Puhelinvertailu-osiossamme.
Vahvuudet ja heikkoudet lyhyesti
+ Laatuvaikutelma
+ Helppo ja selkeä käyttöliittymä, hyvä käytettävyys
+ Värinävaste
- Heikko selain
- Ei QWERTY-tekstinsyöttöä
- Ei laajakuvatilaa
- Ei WLAN:ia, ei GPS:ää
Myyntipakkauksen sisältö
F480:n myyntipakkauksen sisältö on varsin yksinkertainen. Mukana tulevat tavalliseen tyyliin itse puhelin, akku, laturi, kuulokkeet, datakaapeli sekä nippu erilaisia käyttöohjekirjoja ja muita lappusia.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 8.8.2008 15:50
Nokia E71 on QWERTY-kokonäppäimistöllä. Se on suora seuraajamalli E61- ja E61i-malleille. E71 on edeltäjiään paljon tyylikkäämpi, pienempi ja ohuempi, paremmilla ominaisuuksilla varustettu ja kaikin puolin parempi - paitsi, että näyttöä on pienennetty. E61(i):ssä oli 2,8 tuuman näyttö, E71:n näytön koon ollessa vain 2,36 tuumaa.
E71 on suunnattu erityisesti, kuten muukin E-sarja, yrityskäyttöön, mutta puhelin soveltuu hyvin myös aivan tavallisen ihmisen käytettäväksi. Painotus puhelimen ominaisuuksissa on kuitenkin enemmän hyötyominaisuuksissa kuin esimerkiksi videonkatselussa tai kamerassa. E71:n hinta tällä hetkellä liikkuu noin 450-500 euron välillä.
Emme listaa E71:n ominaisuuksia tässä sen tarkemmin, sillä Nokia E71:n tekniset tiedot löytyvät Puhelinvertailu-osiostamme
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 8.7.2008 16:17
Nokian N78-mallia voidaan pitää suorana seuraajana N73-mallille, joka puolestaan oli N70-mallin seuraaja. Paljon on kehitystä tapahtunut, kun katsotaan millainen muutos on tapahtunut N70:stä nykyhetkeen. N78 on ensimmäinen markkinoille ehtinyt puhelin, josta löytyy S60-alustan uusin Feature Pack 2:lla ryyditetty 3rd Edition -versio. Lisäksi N78:sta löytyy ensimmäisenä Nokian puhelimena FM-lähetin, josta lisää myöhemmin.
N78 on ominaisuuksiltaan melko vahvasti varustettu. N78 on jo laajasti saatavilla ja tämän hetkinen hintataso on 430 eurosta ylöspäin.
N78:n tekniset tiedot ovat vertailtavissa Puhelinvertailu-osiossamme.
Vahvuudet ja heikkoudet lyhyesti
+ käytettävyys kokonaisuutena, mukaan lukien kamera ja musiikkisoitin
+ kelpo näyttö
+ GPS:n hyvä toimivuus
+/- FM-lähetin
- näppäimistö
- käyttöliittymässä olisi parannettavaa
Myyntipakkaus
N78:n myyntipaketin varustus on kohtalaisen kattava. Mukana on tietenkin itse puhelin, akku (BL-6F 1200 mAh) ja laturi (AC-5). Lisäksi paketista löytyy USB-liitäntäkaapeli (CA-101) sekä erillisinä stereokuulokkeet (HS-45) ja kauko-ohjain (AD-54).
Lue koko juttu...