Palaute
 
 

Sony Ericsson vauhdissa

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 17.1.2007 21:35

Sony Ericsson voitti matkapuhelinmarkkinoilla markkinaosuutta loka-joulukuussa eli vuoden viimeisellä neljänneksellä. Sony Ericssonin mukaan se kasvatti markkinaosuutensa loppuvuonna yhdeksään prosenttiin kahdeksasta. IDC:n arvio Sony Ericssonin edellisen neljänneksen osuudesta on 7,8 %.







Sony Ericsson on tällä osuudella maailman neljänneksi suurin matkapuhelinvalmistaja. Edellä ovat Nokia, Motorola ja Samsung. Takana hiillostaa LG. Viimeisen neljänneksen aikana Sony Ericsson toimitti 26 miljoonaa matkapuhelinta. Reutersin keräämässä analyytikkoennusteessa odotettiin yhtiön kertovan 22,6 miljoonan kännykän toimituksista eli odotukset ylittyivät reilusti.


Puhelimia myytiin loka-joulukuussa 2006 61 prosenttia enemmän verrattuna edellisvuoden vertailukauteen. Koko vuoden kännykkämyynti kasvoi 46 prosenttia. Yhtiön viimeisen neljänneksen tulos ennen veroja ylitti selvästi odotukset. Tulosta syntyi 502 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin samaan aikaan tulos oli 206 miljoonaa.

Sony Ericssonilla menee siis erittäin hyvin tällä hetkellä. Markkinaosuus, liikevaihto ja tulos kasvavat voimakkaasti. Sony Ericsson menestyy erityisesti kalliimman pään puhelimissa Walkman-musiikki- ja Cyber-shot-kamerapuhelimillaan.


Miten tästä eteenpäin?


Esimakua tulevasta on jo saatu W880i:n muodossa. Musiikkipuhelimia siis lisää tulossa ja niihin panostetaan. Sony Ericsson lupaa esitellä matkapuhelinalan supertapahtumassa 3GSM:ssä helmikuussa myös uusia ultra-ohuita malleja. Näistä W880i siis on yksi.


Lisäksi äskettäin esitellyn tähän asti halvimman Walkman-puhelimen, W200i:n, alapuolelle mallistoon on tarkoitus esitellä vielä halvempi musiikkipuhelin. Sony Ericssonin toimitusjohtajan Miles Flintin mukaan uutuus tulee olemaan hinnaltaan alle 100 euroa ja tulee markkinoille tämän vuoden aikana.





Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica
Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken
Sankaripuhelin testissä, onko HTC Hero ensimmäinen oikea iPhonen tappaja? Sankaripuhelin testissä, onko HTC Hero ensimmäinen oikea iPhonen tappaja?

 
Viikon kysymys

Helpsonin maksullisen puhelinpalvelun numero on


Tuoreimmat uutiset

Tiedot Jackeey Wallpaper -taustakuvien tietoturvaongelmista ovat virheellisiä Tiedot Jackeey Wallpaper -taustakuvien tietoturvaongelmista ovat virheellisiä (29. July, 2010 16:24)
Black Hat -tietoturvatapahtuman löydökset ovat nousseet tällä viikolla kuumiksi puheenaiheiksi, ja matkapuhelinpuolella esiin ovat nousseet uutisoinnit, joiden mukaan Jackeey Wallpaperin tuottamat ....
Kommentteja (6)
Sonera vahvisti iPhone 4:n kytkyhinnat Sonera vahvisti iPhone 4:n kytkyhinnat (29. July, 2010 14:51)
Omaa iPhone 4 -puhelinta huomenna kärkkyvät kuluttajat saivat tänään Soneralta odotettuja uutisia, kun operaattori paljasti iPhone 4 -kytkypakettien hinnat. 16 gigatavun flash-muistilla varustetun ....
Kommentteja (31)
Nokian oma verkkokauppa ottaa vastaan N8-tilauksia 469 euron hintaan Nokian oma verkkokauppa ottaa vastaan N8-tilauksia 469 euron hintaan (29. July, 2010 11:26)
Nokian N8-puhelimen ilmaantuminen puhelinmyymälöihin on pian käsillä, joten kuluttajat haluavat sitä ennen vertailla eri jälleenmyyjien asettamia hintoja. Yhdeksi ostopaikaksi on tällä viikolla ....
Kommentteja (25)
EuroDroid: Design by Community osoittaa kuinka kovasti Nokialta halutaan Android-puhelimia EuroDroid: Design by Community osoittaa kuinka kovasti Nokialta halutaan Android-puhelimia (28. July, 2010 11:51)
Aiemmin tänä vuonna Nokia käynnisti Design by Community -projektin, jossa kaikki halukkaat pääsivät äänestämällä vaikuttamaan tulevan konseptipuhelimen suunnitteluun. Ominaisuuksien osalta asiat ....
Kommentteja (31)
iPhone 4 Suomeen ja useisiin muihin maihin perjantaina iPhone 4 Suomeen ja useisiin muihin maihin perjantaina (26. July, 2010 22:34)
Applen menestyneen iPhone 4 -puhelimen myyntiluvut paranevat tämän viikon perjantaina taas merkittävästi, kun yritys tuo puhelimet myyntiin lähes pariin kymmeneen maahan. Tiedotteen mukaan ....
Kommentteja (42)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5230 Nokia 5230
HTC Desire HTC Desire
Nokia 5530 XpressMusic Nokia 5530 XpressMusic
Samsung I9000 Galaxy S 8GB Samsung I9000 Galaxy S 8GB
Nokia 5800 XpressMusic Nokia 5800 XpressMusic
Nokia X6 Nokia X6
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C5 Nokia C5
Apple iPhone 4 32GB Apple iPhone 4 32GB
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto