Palaute
 
 

Siemensin surullinen loppu

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 27.2.2007 18:53 Kommentteja (3)

BenQ-Siemensin tarina on surkea. BenQ osti vuoden 2005 puolivälissä Siemensin matkapuhelinliiketoiminnan, josta muodostui sittemmin BenQ Mobile. Oikeastaan Siemens maksoi BenQ:lle siitä, että se pääsi eroon ongelmallisesta matkapuhelinbisneksestään.

Viime vuoden elo-syyskuussa BenQ Mobile päätettiin päästää konkurssiin BenQ:n emoyhtiön toimesta. Siemens oli aikoinaan ainakin jopa maailman kolmanneksi suurin matkapuhelinvalmistaja, tosin siitä on aikaa. Siksi kaikki nämä tapahtumat ovatkin varsin surullisia.

BenQ Mobilelle yritettiin vielä löytää halukasta ja sopivaa ostajaa, mutta sillaista ei löytynyt. Nyt BenQ Mobile myydään osissa ja realisoidaan omaisuus. Esimerkiksi toimistokalusteita ja tietokoneita myydään Ebay-nettihuutokauppapalvelussa.

Näin maailma kehittyy. Vahvat valmistajat säilyvät ja heikot, no, häviävät...

---

28.8.2001 Siemens julkisti ME45-puhelimen, jota voidaan pitää Siemensin yhtenä ihailluimmista tuotteista ja olihan se hieno tuote. Yhtä hienoihin suorituksiin ei Siemens viimeisinä vuosinaan enää yltänyt.





3 kommenttia »

  1. ristokin (vahvistamaton) @ 28.2.2007 12:38

    Viimeiset viisi vuotta ME45 on minunkin taskussani pyörinyt. Kuori on kiilloittunut, lasissa ei ole naarmuja ja laite itsessään toimii aina vaan. Varalle hankitut kuoret ja toinen kone odottavat edelleen vuoroansa, tulleeko sitä ollenkaan...
    Kaksi vuotta se hoiti yksinään nettiyhteyksiä tietokoneissamme. Kuulokojeen omaavana käytän sitä aina kaiutintoiminnolla ( ostohetkellä ko. toimintoa ei ihan joka pelissä edes ollut ! )
    Se todellakin lienee Siemenssin parhaimpia ellei peräti paras puhelin, ainakin mitä kestävyyteen tulee.

  2. tommi (vahvistamaton) @ 1.3.2007 19:02

    Niin siinä ikävä kyllä kävi. Kyllä noi vanhat siemenssit olivat rautaa aikanaan esim. sarja -45 oli todella hieno, itse omistin C45 joka sekin kesti monta vuotta ennen kuin lakkasi toimimasta. Joka siis on ollut mun kestävin kännykkä tähän asti ja kestävempää tuskin tulee olemaan. Mites muuten on ton laita kun noita Benq-siemenssejä julkistettiin 3GSM:ssä vielä eli tehdäänkö noita kännyköitä vielä? Ymmärsin näin että ainakin Suomessa kyseisen merkin kännykän myynti on lopetettu, Nii onko ulkomailla käynyt vielä näin, ku ymmärsin että noi uusimmat Benq-siemens kännykät tulevat myyntiin jonnekki muuallle kuin suomeen tai muualle eurooppaan?

  3. Markus (vahvistamaton) @ 3.3.2007 22:14

    Itse asiassa en tarkkaan asiasta tiedä, mutta Suomeen tuskin ovat tulossa myyntiin. Suomessa (BenQ-)Siemens on puhelinmerkkinä jo melko kuollut.

    Vähän heikkoa taitaa olla Euroopankin osalta, ja ainakin aikoinaan puhuttiin, että BenQ-Siemens-brändiä ei enää käytettäisi. Ja joka tapauksessahan se on jäämässä pikku hiljaa pois tuon Siemensin ja BenQ:n välisen kaupan ehtojen mukaan.

    Jatkossa BenQ:lla kunnon preesensiä lienee vain Aasian markkinoilla.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica
Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken
Sankaripuhelin testissä, onko HTC Hero ensimmäinen oikea iPhonen tappaja? Sankaripuhelin testissä, onko HTC Hero ensimmäinen oikea iPhonen tappaja?

 
Viikon kysymys

Helpsonin maksullisen puhelinpalvelun numero on


Tuoreimmat uutiset

Tiedot Jackeey Wallpaper -taustakuvien tietoturvaongelmista ovat virheellisiä Tiedot Jackeey Wallpaper -taustakuvien tietoturvaongelmista ovat virheellisiä (29. July, 2010 16:24)
Black Hat -tietoturvatapahtuman löydökset ovat nousseet tällä viikolla kuumiksi puheenaiheiksi, ja matkapuhelinpuolella esiin ovat nousseet uutisoinnit, joiden mukaan Jackeey Wallpaperin tuottamat ....
Kommentteja (6)
Sonera vahvisti iPhone 4:n kytkyhinnat Sonera vahvisti iPhone 4:n kytkyhinnat (29. July, 2010 14:51)
Omaa iPhone 4 -puhelinta huomenna kärkkyvät kuluttajat saivat tänään Soneralta odotettuja uutisia, kun operaattori paljasti iPhone 4 -kytkypakettien hinnat. 16 gigatavun flash-muistilla varustetun ....
Kommentteja (31)
Nokian oma verkkokauppa ottaa vastaan N8-tilauksia 469 euron hintaan Nokian oma verkkokauppa ottaa vastaan N8-tilauksia 469 euron hintaan (29. July, 2010 11:26)
Nokian N8-puhelimen ilmaantuminen puhelinmyymälöihin on pian käsillä, joten kuluttajat haluavat sitä ennen vertailla eri jälleenmyyjien asettamia hintoja. Yhdeksi ostopaikaksi on tällä viikolla ....
Kommentteja (25)
EuroDroid: Design by Community osoittaa kuinka kovasti Nokialta halutaan Android-puhelimia EuroDroid: Design by Community osoittaa kuinka kovasti Nokialta halutaan Android-puhelimia (28. July, 2010 11:51)
Aiemmin tänä vuonna Nokia käynnisti Design by Community -projektin, jossa kaikki halukkaat pääsivät äänestämällä vaikuttamaan tulevan konseptipuhelimen suunnitteluun. Ominaisuuksien osalta asiat ....
Kommentteja (31)
iPhone 4 Suomeen ja useisiin muihin maihin perjantaina iPhone 4 Suomeen ja useisiin muihin maihin perjantaina (26. July, 2010 22:34)
Applen menestyneen iPhone 4 -puhelimen myyntiluvut paranevat tämän viikon perjantaina taas merkittävästi, kun yritys tuo puhelimet myyntiin lähes pariin kymmeneen maahan. Tiedotteen mukaan ....
Kommentteja (42)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5230 Nokia 5230
HTC Desire HTC Desire
Nokia 5530 XpressMusic Nokia 5530 XpressMusic
Samsung I9000 Galaxy S 8GB Samsung I9000 Galaxy S 8GB
Nokia 5800 XpressMusic Nokia 5800 XpressMusic
Nokia X6 Nokia X6
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C5 Nokia C5
Apple iPhone 4 32GB Apple iPhone 4 32GB
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto