Nokia 3500 classic on varsin perustason lisäys Nokian mallistoon. Kyseessä on edullisemman pään perusluuri varsin mukavalla ulkonäöllä.
3500 classicin paras piirre tuntuukin olevan pirteä ulkonäkö. Puhelin on etupuolen kuoripinnaltaan varsin tasainen, kaikki on tasaisesti samalla korkuudella. Etupuoli kerännee varsin mukavasti sormenjälkiä näkyville ollessaan kiiltopinnoitettu. Etupuoli puhelimesta on siis kiiltävän musta. Puhelimen sivua kiertää metallireunus. Värivaihtoehdot eroavat puhelimen sivujen ja takakuoren värissä. Saataville on tulossa ainakin punainen ja sininen väri. Puhelin vaikuttaa jollain tavalla melko pirteältä. Pieni hauska detalji on, että Nokia-logo sijaitsee puhelimen oikeassa alakulmassa sen tutun paikan, näytön yläpuolella, sijaan. Mukavaa vaihtelua.
Ominaisuuksien osalta 3500 classic tarjoaa peruskamaa: kahden megapikselin kamera, musiikkisoitin, muistikorttipaikka, radio, Bluetooth ja niin edelleen. 3500 classicin lievä heikko kohta piilee näytössä. Näytössä on pikseleitä vain 128 x 160 ja tekniikasta ei ole tietoa.
3500 classic on kohtalaisen ohut, 13,1 millimetriä. Painoa on 81 grammaa. Verottomaksi hinta-arvioksi annetaan 135 euroa. Markkinoille 3500 classic on tulossa vuoden kolmannella neljänneksellä eli heinä-syyskuun välisenä aikana.








Pukkila Olavi @ 17.10.2007 00:05
Koska siis tulee myyntiin kun ei oo näkyny? ostaisin heti jos olis myynnissä.
matsku (vahvistamaton) @ 18.10.2007 01:04
Kato www.luurinetti.com. Näyttää tulevan vasta marraskuussa.
teku (vahvistamaton) @ 25.10.2007 18:10
Näyttää lelulta ja kuoret niin heppoisilta, että jos lattialle putoaisi, niin varmaan halkeaisi vai liioittelenko?
(vahvistamaton) @ 8.11.2007 08:53
kyllä
(vahvistamaton) @ 21.12.2007 12:29
kannattaako hankkia tää, 6085 vai 3110?
asd @ 26.12.2007 16:15
Sain tän 2pv. sitten joululahjaks ja muuten todella hyvä, paitsi tuo näyttö on vähän kökkö. Äänen laadusta myös plussaa.
mie (vahvistamaton) @ 18.3.2008 17:08
Itse tykkään todella paljon tästä puhelimesta. Todella hyvä ja paljon halvempi kuin esim. Nokia 5300 Xpressmusic, jossa on ihan samat ominaisuudet, mutta maksaa vaan enemmän (180 euroa.)
Monet ovat kehuneet puhelintani kivan näköiseksikin.
Ja pari kertaa tippunut lattialle, mutta ei ole mennyt irti. Tuo metallireunus juuri estää sitä kolhiintumista.
En ole muuten kertaakaan katunut tämän puhelimen oston jälkeen sitä, että ostin Nokia 3500:n.
yykaakookiinnosti (vahvistamaton) @ 20.4.2008 10:44
Todella hyvä puhelin, itse ostin tälläisen 1kk sitten kaikesta annan plussaa, kamera ja videokuvaus on täydellinen ja tässä on mp3 soitin ja kaikki mitä tarvitsee! puhelin on erinomainen, ja hinta vain 115e??!!
the mobilephone (vahvistamaton) @ 20.4.2008 14:44
mielestäni puhelin on erittäin RUMA =(
the mobilephone (vahvistamaton) @ 20.4.2008 14:46
jos olisi hienompi ostaisin heti. Mutta ostan mielummin nokia 3120 classicin koska se on hienompi
Miltzi (vahvistamaton) @ 25.6.2008 20:52
Mä olen tykännyt tästä puhelimesta. Tosin ulkonäkö on vähän kökkö mut etupuoli hieno. Värejä on paljon ... NOKIA 3500 on oikeestaan ollu mun paras puhelin vähään aikaan :D
Miltzi (vahvistamaton) @ 25.6.2008 20:54
NOKIA 3500:ssa on tosi kivat äänet :D
kaikkii ominaisuuksiin nähde tuo puhelin on ihmeen halpa :O
on kamera video jne...
Oscar Morrison (vahvistamaton) @ 1.7.2008 23:00
Muuten hyvä puhelin, mutta akku kestää todella vähän aikaa, vähintään joka toinen päivä saa olla latailemassa. Onko muilla sama juttu, vai onko mun puhelimessa tai akussa jotain vikaa?
Make (vahvistamaton) @ 29.8.2008 16:48
Ostin puhelimen tuossa puoltoista kuukautta sitten, ja ei ole ollut pettymys hintaansa nähden. Soitin ja puhelimen kaiutin saa plussapisteitä ja kehuja ainakin meikäläiseltä. Ja ulkonäkö on mun mielestä kiva, tommonen simppelin elegantti. Jos niin voi sanoo :D 2Gt:n muistikortin kanssa kova yhdistelmä, joka jättää monet saman hintaluokan puhelimet varjoon.
sanna (vahvistamaton) @ 30.8.2008 21:25
paljonhan tuo nyt maksaisi jos ostaisin esim. dna:sta ? ja olisko kannattava ostos ?
Mikko (vahvistamaton) @ 3.10.2008 17:39
Itellä ollu kohta vuoden päivät ja hyväksi havaittu. Akkuki kestää semmosen viikon verran ja sit saa ladata. 1Gt:n muistikortti ihan hyvin riittäny. Hyvä pyhelin suosittelen.++
Sunde (vahvistamaton) @ 6.10.2008 13:36
Nokian sivuilla sanotaan seuraavasti: "Lisää jopa 2 gigatavua muistia microSD-muistikorttien avulla ja tallenna kaikki tärkeimmät hetket". Lueskelin Stokkan Hullujen Päivien kuvastoa ja siellä olisi myynnissä 4 gt:n kortti. Onko niin, että tätä ei voi laittaa 3500-puhelimeen?