Palaute
 
 

Samsung F400

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 17.2.2008 15:35 Kommentteja (2)

Samsung F400 Samsung F400 on suunnattu käytettäväksi erityisesti musiikin kuuntelemiseen.

Musiikkiominaisuuksiin on F400:ssa panostettu. Samsunghan on jo jonkin aikaa ollut yhteistyössä luksuselektroniikkaa valmistavan Bang & Olufsenin kanssa ja myös F400:ssa kerrotaan olevan Bang & Olufsenin ICEpower-vahvistin. Erityisesti hyvää äänenlaatua painotetaan F400:n esittelyssä.

Musiikin kontrollointia helpottavat musiikille omistetut omat näppäimensä. F400:sta löytyy myös musiikintunnistus ja -latausominaisuudet. Standardikuulokkeet saa kiinni 3,5 mm -liitännän kautta. Erilaisten musiikkiformaattien tuen kerrotaan olevan laaja. Lisäksi F400:sta löytyy RDS-tuella varustettu radio.

F400 on edestä kiiltävän musta hopeisilla yksityiskohdilla lisättynä, takapuoli puolestaan on mattamusta pinnaltaan.  F400 on rakenteeltaan kahteen suuntaan liukuva, alunperin Nokian esittelemään tyyliin. Nokioissa yläpäästä kantta alaspäin liu'utettaessa löytyy medianäppäimet, mutta Samsungin ollessa kyseessä sieltä löytyy erillinen parempilaatuinen kaiutin.

Muista kuin musiikkiominaisuuksista mainittakoon 3G + HSDPA-datayhteydet, 3,2 megapikselin kamera ja ja 2,2 tuuman näyttö, Bluetooth ja microSD-muistikorttipaikka. Nämä on tungettu kuoriin, jotka ovat kooltaan 103 x 48 x 16,9 millimetriä.

Markkinoille F400 on tulossa elokuussa 2008 eli vasta puoli vuotta esittelyn jälkeen.





2 kommenttia »

  1. MWC 2008 -yhteenveto @ 17.2.2008 17:49

    [...] U600 EVO, U700 EVO, J700, L770, i200, F480, F400 ja Soul (kaikki tulossa [...]

  2. Lillio_O (vahvistamaton) @ 19.2.2010 15:30

    Daa kuin ruma!

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica
Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken
Sankaripuhelin testissä, onko HTC Hero ensimmäinen oikea iPhonen tappaja? Sankaripuhelin testissä, onko HTC Hero ensimmäinen oikea iPhonen tappaja?

 
Viikon kysymys

Helpsonin maksullisen puhelinpalvelun numero on


Tuoreimmat uutiset

Tiedot Jackeey Wallpaper -taustakuvien tietoturvaongelmista ovat virheellisiä Tiedot Jackeey Wallpaper -taustakuvien tietoturvaongelmista ovat virheellisiä (29. July, 2010 16:24)
Black Hat -tietoturvatapahtuman löydökset ovat nousseet tällä viikolla kuumiksi puheenaiheiksi, ja matkapuhelinpuolella esiin ovat nousseet uutisoinnit, joiden mukaan Jackeey Wallpaperin tuottamat ....
Kommentteja (6)
Sonera vahvisti iPhone 4:n kytkyhinnat Sonera vahvisti iPhone 4:n kytkyhinnat (29. July, 2010 14:51)
Omaa iPhone 4 -puhelinta huomenna kärkkyvät kuluttajat saivat tänään Soneralta odotettuja uutisia, kun operaattori paljasti iPhone 4 -kytkypakettien hinnat. 16 gigatavun flash-muistilla varustetun ....
Kommentteja (31)
Nokian oma verkkokauppa ottaa vastaan N8-tilauksia 469 euron hintaan Nokian oma verkkokauppa ottaa vastaan N8-tilauksia 469 euron hintaan (29. July, 2010 11:26)
Nokian N8-puhelimen ilmaantuminen puhelinmyymälöihin on pian käsillä, joten kuluttajat haluavat sitä ennen vertailla eri jälleenmyyjien asettamia hintoja. Yhdeksi ostopaikaksi on tällä viikolla ....
Kommentteja (25)
EuroDroid: Design by Community osoittaa kuinka kovasti Nokialta halutaan Android-puhelimia EuroDroid: Design by Community osoittaa kuinka kovasti Nokialta halutaan Android-puhelimia (28. July, 2010 11:51)
Aiemmin tänä vuonna Nokia käynnisti Design by Community -projektin, jossa kaikki halukkaat pääsivät äänestämällä vaikuttamaan tulevan konseptipuhelimen suunnitteluun. Ominaisuuksien osalta asiat ....
Kommentteja (31)
iPhone 4 Suomeen ja useisiin muihin maihin perjantaina iPhone 4 Suomeen ja useisiin muihin maihin perjantaina (26. July, 2010 22:34)
Applen menestyneen iPhone 4 -puhelimen myyntiluvut paranevat tämän viikon perjantaina taas merkittävästi, kun yritys tuo puhelimet myyntiin lähes pariin kymmeneen maahan. Tiedotteen mukaan ....
Kommentteja (42)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5230 Nokia 5230
HTC Desire HTC Desire
Nokia 5530 XpressMusic Nokia 5530 XpressMusic
Samsung I9000 Galaxy S 8GB Samsung I9000 Galaxy S 8GB
Nokia 5800 XpressMusic Nokia 5800 XpressMusic
Nokia X6 Nokia X6
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C5 Nokia C5
Apple iPhone 4 32GB Apple iPhone 4 32GB
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto