In English  Suomeksi  På svenska

Samsungin MWC-uutuuksia

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 17.2.2008 14:49

Samsung esitteli vuoden merkittävimmässä mobiilialan tapahtumassa eli Mobile World Congressissa useita puhelinmalleja. Niiden joukkoon mahtui merkittävien uutuuksien lisäksi myös pienempiä päivityksiä, joita käsittelemme näin yhden jutun alaisuudessa.

Samsung U600 EVO ja U700 EVO Samsung päivittää suositut ohuen Ultra Edition -sarjan mallit U600 ja U700 uuden ajan mukaiseksi. Uutuudet ovat nimeltään U600 EVO ja U700 EVO. EVO-merkintä tulee siis englanninkielen sanasta evolution, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa pientä kehittymistä eikä suurta mullistusta. Samsung kertoo uusissa EVO-malleissaan uutta olevan sen, että painikkeet vastaavat kosketukseen värähtelyllä. Koskettaminen on matkapuhelinmaailmassa juuri nyt kaikella tavalla in ja Samsung on vahvasti mukana tässä trendissä. Lisäksi malleista tulee uudistuksen myötä saataville uusia värivaihtoehtoja: U600:sta violetti sekä musta ja kulta ja U700:sta musta. Markkinoille uutuudet luvataan maaliskuussa 2008.

Samsung J700 J-sarja edustaa Samsungin valikoimassa melko edullisten, mutta kuitenkin mukiinmenevillä ominaisuuksilla varustettuja puhelimia. Uusi lisäys tähän sarjaan on liukuvakantinen J700. Myös J770 tarjoaa kaikki nykypäivän perusherkut: kahden tuuman näyttö, 1,3 megapikselin kamera, mediasoitin, radio, GPRS/EDGE-datayhteydet, nettiselain ja esimerkiksi Bluetooth-yhteys. Ja nämä on laitettu klassisen tyylikkäsiin, kompakteihin kuoriin. Mitat ovat 99,5 x 48 x 14,8 millimetriä. Kaupoista J700 pitäisi olla saatavilla huhtikuussa 2008.

Samsung L770 L770 edustaa myös liukukansimalleja. Ulkonäkö on mustan ja hopean sekoitusta. Mustista pinnoista osa on kiiltäviä ja osa mattapintaisia. L770 tarjoaa hieman J700:aa paremmat ominaisuudet. L770 on 3G-puhelin ja tukee laajakaistatason HSDPA-datayhteyksiä. Kamerasta löytyy tarkkuutta kahden megapikselin verran, media- eli musiikki- ja videosoitin löytyy luonnollisesti kuten radiokin RDS-tuella. Myös nettiselain, Bluetooth ja muistikorttipaikka ovat mukana. Mittaa L770:lle on kertynyt 102 x 48 x 14,2 millimetriä. Markkinoilletuloa lupaillaan heinäkuuksi 2008.

Edellämainitut Samsungin uutusmallit (kaikki liukukansimalleja) eivät tarjonneet niin hirveästi uutta, mutta laajentavat Samsungin jo ennestään laajaa mallistoa yhä vain laajemmaksi tarjoten lisää vaihtoehtoja.


Kommentoi uutista

Uusimmat testit

Testissä Nokian vaikuttava kosketusnäytöllinen 5800 XpressMusic Testissä Nokian vaikuttava kosketusnäytöllinen 5800 XpressMusic
Testissä Nokian lippulaiva N96 - lunastaako televisiopuhelin odotukset? Testissä Nokian lippulaiva N96 - lunastaako televisiopuhelin odotukset?
Testissä Sony Ericssonin kosketusnäyttöinen G900 Testissä Sony Ericssonin kosketusnäyttöinen G900

Tuoreimmat uutiset

Mitä Apple paljastaa huomenna puhelimiin liittyen? Mitä Apple paljastaa huomenna puhelimiin liittyen? (5.1.2009 17:57)
Huomenna starttaavat kunnolla vauhtiin vuotuiset Macworld-messut, joille Apple osallistuu viimeisen kerran. Applen keynote-esityksen pitää yhtiön tuotemarkkinoinnista globaalisti vastaava johtaja ....
Kommentteja (12)
LG myynyt yli 5 miljoonaa Viewty-kosketusnäyttöpuhelinta LG myynyt yli 5 miljoonaa Viewty-kosketusnäyttöpuhelinta (5.1.2009 16:36)
LG on myynyt yli viisi miljoonaa KU990 Viewty -kosketusnäyttöpuhelinta, kertoo korealainen The Korea Times -sanomalehti verkkosivuillaan. Viidestä miljoonasta myydystä Viewty-puhelimesta ....
Kommentteja (4)
Symbianin säätiöiminen teki lopun ruotsalaisesta UIQ:sta Symbianin säätiöiminen teki lopun ruotsalaisesta UIQ:sta (5.1.2009 12:56)
Muun muassa monissa Sony Ericssonin ja Motorolan älypuhelimissa käytettyä UIQ-käyttöliittymää ja -sovellusalustaa kehittänyt ruotsalainen UIQ Technology -yhtiö on jättänyt konkurssihakemuksen. ....
Kommentteja (3)
Nokian Comes with Musicin myynti sujunut hyvin Nokian Comes with Musicin myynti sujunut "hyvin" (5.1.2009 12:35)
Nokian Comes with Music -palvelun myynnin on kerrottu sujuvan "hyvin". Palvelu on toistaiseksi saatavilla vasta Ison-Britannian markkinoilla. Asiasta kertoi Financial Times Nokian toimitusjohtaja ....
Kommentteja (9)
Palmin ensimmäisestä Nova-puhelimesta tietoja Palmin ensimmäisestä Nova-puhelimesta tietoja (5.1.2009 12:13)
Palm julkistanee täysin uuden Nova-käyttöjärjestelmänsä ohella myös ensimmäisen sitä käyttävän puhelimensa CES-messuilla, jotka alkavat torstaina 8. tammikuuta Yhdysvaltain Las Vegasissa. ....
 
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5800 XpressMusic Nokia 5800 XpressMusic
Nokia E51 Nokia E51
Nokia 3120 classic Nokia 3120 classic
Samsung SGH-U600 Samsung SGH-U600
Nokia N95 Nokia N95

Arkisto

Linkkejä