Osallistu ja voita!
Joka viikko arvotaan 10 kpl 20€ arvoisia CDON.com-lahjakortteja!
Kommentoi mitä tahansa Microsoft Showroomin artikkelia ja olet mukana arvonnassa!
x

Nokia 6600 fold

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 28.4.2008 20:41 Kommentteja (3)
Nokia 6600 fold Nokia 6600 fold on erikoinen simpukka Nokian tekeleeksi. Se on tyylikäs ja siinä on paljon jänniä uusia ratkaisuja. Nokia 6600 fold aukeaa yhdellä painalluksella, kyseessä on elektromagneettinen ratkaisu eikä esimerkiksi suositusta 6131-mallista tuttu jousiratkaisu, jonka kanssa on esiintynyt jossain mitossa kestävyysongelmia. 6600 foldin ratkaisun toimivuudesta ei voida toistaiseksi sanoa sen enempää, muuta kuin, että aika sen tulee kertomaan.

Suljettuna ja käyttämättömänä 6600 foldin etupuoli on täysin musta. Näyttö on siis ikään kuin piilossa eli toisin sanoen sammutettuna. Sen saa kuitenkin helposti päälle: etupuolta kopautetaan/painetaan/mitä ikinä kaksi kertaa sormella, ja näyttö herää henkiin! Tuttuun tapaan ulkonäytöllä näkyy muun muassa kellonaika tai tieto saapuneista puheluista tai tekstiviesteistä. Kaksoisnapsautusta voidaan käyttää myös hylkäämään tulevia puheluita tai lopettamaan esimerkiksi herätys. Tulevan puhelun kanssa systeemissä on vielä sellainen hienous, että yksi napautus hiljentää soittoäänen ja toinen napautus hylkää tulevan puhelun.

Ominaisuuspuolella 6600 fold tarjoaa kahden megapikselin kameran, VGA-videokuvauksen, videopuhelut, perusmusiikkisoittimen ja radion, microSD-muistikorttipaikan (tuki neljän gigan korteille) ja muun muassa Bluetoothin. 6600 fold on Nokian peruspuhelinten Series 40 -alustalle pohjautuva laite.

Uutta ja vielä melko harvinaista on myös muun muassa suuremman kirkkauden mahdollistavan OLED-tekniikan käyttö 6600 foldin molemmissa näytöissä. Sisänäytössä on pikseleitä siinä on 240x320 ja värejä 16,7 miljoonaa ja se on kooltaan 2,13 tuumaa; ulkonäytössä pikseleitä on 128x160.

6600 fold on kaksitaajuus-3G-puhelin (850/2100 MHz) ja nelitaajuus-GSM-puhelin. Painoa 6600 foldilla on 110 g ja mitat ovat 87,7 x 44 x 15,9 millimetriä.

Nokia 6600 foldin veroton hinta-arvio on 275 euroa ja sen odotetaan saapuvan markkinoille vuoden 2008 kolmannella vuosineljänneksellä eli viimeistään syyskuun loppuun mennessä.

6600 fold on numerokaima 6600 sliden kanssa ominaisuuksiltaan lähes tulkoon identtinen.

Lisää uutisotsikoita

3 kommenttia »

  1. Nokia 6600 slide @ 28.4.2008 20:58

    [...] aikaan julkaistun 6600 fold -mallin tapaan myös 6600 slidesta löytyy ns. napautuskomennot. Napauttamalla puhelinta kaksi [...]

  2. wett (vahvistamaton) @ 19.11.2008 17:00

    on jo kaupois

  3. MAIJA_PUU @ 5.8.2009 13:21

    Nokia 6600 Fold. 1 viikon käyttökokemuksen jälkeen: Aika näppärä ja on ominaisuuksia. Mutta ei se puhelin aukene niin helposti siitä sivunapista kuin luulisi. Musta kuorikin on alkanut vaalentua etuosastaan, jossa antenni sijaitsee. Sininen sensorivalo on muuttunut kirkkaammaksi, eikä ole enää niin sininen.
    Näppäimistö on miellyttävä tekstarien kirjoitteluun.
    Turhia viestipohjia ei saanut poistettua niinkuin esim. N95:sta.
    Puhelimen kuoren luulin olevan mattapintaisempi kuin se oli.
    Vertailun vuoksi Sony Ericksson W508. Sonyssä on myös paljon ominaisuuksia, mutta pääpaino oli nyt tekstarien kirjoittamisen helppous! Kiva lisä oli myös salasanan asettaminen, niin ei kuka tahansa pääse soittelemaan puhelimellani. Maija

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 457 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 299 €
vertaa hintoja >>
HTC Desire HTC Desire
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
alkaen 394 €
vertaa hintoja >>
Nokia N8 Nokia N8
alkaen 275 €
vertaa hintoja >>
Nokia C5-03 Nokia C5-03
alkaen 125 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 98 €
vertaa hintoja >>
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Ei vielä hintoja
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 135 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä
Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä
Kattavassa testissä Nokia N9 Kattavassa testissä Nokia N9

Tuoreimmat uutiset

Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin (9.2.2012 18:36)
Käytettyjen tavaroiden hinta-arvioihin keskittyvä Priceonomics kertoo omiin tilastoihinsa perustuen, että Applen iPhone-puhelimet säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa huomattavasti Android-puhelimia paremmin. ....
Kommentteja (10)
LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella (8.2.2012 14:39)
Korealaisista elektroniikkajäteistä pienempi eli LG on julkaissut videon yhtiön uudesta tabletin ja puhelimen ominaisuuksia yhdistelevästä laitteesta. LG Optimus Vu on viiden tuuman kokoinen ....
Kommentteja (7)
Ruutu.fi julkaistiin Androidille Ruutu.fi julkaistiin Androidille (8.2.2012 12:19)
Sanoma on julkaissut sen Ruutu.fi-nettitelevisiosta Android-laitteille tarkoitetun ohjelman. Aiemmin vastaava mobiilisovellus julkaistiin iPhonelle ja iPadille. Nelosen, Livin ja Jimin ohjelmia ....
Kommentteja (7)
Google julkaisi Chrome-selaimen Androidille Google julkaisi Chrome-selaimen Androidille (8.2.2012 11:44)
Google on julkaissut työpöydillä vauhdikkaasti yleistyneen Chrome-selaimensa myös Androidille. Silti suuri osa Android-käyttäjistä jää vielä paitsi uusista ominaisuuksista, sillä Chrome vaatii ....
Kommentteja (5)
Nokia suunnittelee 4000 henkilön irtisanomista Nokia suunnittelee 4000 henkilön irtisanomista (8.2.2012 11:18)
Nokia ilmoitti tänään suunnitelmistaan vähentää työpaikkoja maailmanlaajuisesti 4000 kappaleella. Vähennystarpeesta neljäsosa kohdistuu Salon tehtaaseen Suomessa. Nokia työllisti Salossa ....
Kommentteja (5)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
HTC Desire HTC Desire
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C5-03 Nokia C5-03
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Nokia 500 Nokia 500

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.