Osallistu ja voita!
Joka viikko arvotaan 10 kpl 20€ arvoisia CDON.com-lahjakortteja!
Kommentoi mitä tahansa Microsoft Showroomin artikkelia ja olet mukana arvonnassa!
x

iPhone myy kuin häkä

Kirjoittaja Lauri Jämsä @ 14.7.2008 21:32 Kommentteja (19)
iPhone myy kuin häkä Applen iPhone 3G -matkapuhelimen perjantaina tapahtunut lanseeraus sujui Suomessa varsin rauhallisissa merkeissä. Jo torstai-iltana varaslähdön ottanut Sonera järjesti Helsingin yössä tapahtuman iPhone 3G:n Suomeen saapumisen kunniaksi.

Tällä hetkellä puhelinta kaupitellaan kytkyliittymien kaverina jo 21 eri maassa. Apple näyttääkin iskeneen kultasuoneen, sillä uutuuspuhelimen myynti on ollut ilmiömäistä heti ensimmäisistä sekunneista lähtien. Yritys kertookin tiedotteessaan myyneensä puhelimia viikonlopun aikana yhteensä noin miljoona kappaletta.

"Miljoonan ensimmäisen iPhone-puhelimen myymiseen meni 74 päivää, joten iPhone 3G on ilmiselvästi iskenyt astetta lujemmin joka puolella maapalloa", kommentoi puhelimen menestystä Applen toimitusjohtaja, itse Steve Jobs.

Applen perjantaina avaama App Store on myynyt iPhonen tavoin hyvin. iPhone- ja iPod touch -käyttäjien kerrotaan ladanneen viikonlopun aikana palvelusta yhteensä yli 10 miljoonaa ohjelmaa. App Store tarjoaa tällä hetkellä ladattavaksi yli 800 ohjelmaa, joista noin 200 on ladattavissa ilmaiseksi. Maksullisetkaan eivät ole kalliita, sillä Apple kertoo ohjelmista 90 prosentin irtoavan alle 10 dollarilla.



Lisää uutisotsikoita

19 kommenttia »

  1. supposepi @ 14.7.2008 21:45

    turhan iso häly jotais puhelimesta o_O
    kaikkia kiinnostaa kuinka paljo joku puhelin myy -.-'

  2. himpinen @ 14.7.2008 21:50

    Jos ei uutinen kiinnosta, niin älä lue sitä... kyllä mua ainakin kiinnostaa kuinka paljon maailmassa on tyhmiä ihmisiä jotka ostaa ylihinnoitellun trendipuhelimen... ok, onhan se ihan helmi puhelin ja kaikkee, mutta en kyllä ikinä ostais ton hintaista puhelinta vain hypen takia.

  3. Jasu82 @ 14.7.2008 21:59

    Taitaa jäädä mullakin hankkimatta 1. kytkyn 2. iTunesin takia.
    Muuten ihan mielenkiintosta seurata mitä tuleman pitää.

  4. yaht @ 14.7.2008 22:06

    Tämänkin voisi ostaa sitten kun tulee EI kytkyä ja on sopivan hintainen.

  5. paavo22 @ 14.7.2008 22:22

    Missä viipyy E71 myyntiluvut?

  6. Supo @ 14.7.2008 23:20

    Aivan helmi vehe.Ei kukaan tän jälkeen Nokiaa enään ostakkaa.

  7. Dell44 @ 14.7.2008 23:39

    Juu ei niin, konkurssi kolkuttaa jo ovella :(

  8. xenico @ 14.7.2008 23:59

    Kyllä on räjähtäny myyntiluvut Applella. Ei kyllä tuu heti mieleen mitään muuta puhelinta, mikä olis aiheuttanu samalaisen ryntäyksen. Itselle tuo puhelin tulee sitten hieman myöhemmin :D

  9. taku @ 15.7.2008 00:24

    yliarvostettu ja ruma kapula...

  10. tw1st @ 15.7.2008 03:50

    Mac-käyttäjänä ostaisin tuon mielelläni, jos saisi ilman Soneraa, ja Bluetooth-tukea parannettaisiin sekä kopioi-liitä ominaisuus tulisi.

  11. CP3O @ 15.7.2008 12:04

    Hyvin myy joo.. Itselleni mahdollisesti taskuun kuhan hinnat hiukkasen laskevat.
    Toi copypaste olis kyl ihan hyvä.. Tarttis sitä tos iPod Touhissakin (joka siis löytyy).
    E: ja toi App Store on kyl hyvä juttu.. Eteenkin noi ilmaset sovellukset.

  12. exlex @ 15.7.2008 15:55

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Supo: Aivan helmi vehe.Ei kukaan tän jälkeen Nokiaa enään ostakkaa.Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dell44: Juu ei niin, konkurssi kolkuttaa jo ovella :(Heheh. Hauskoja veikkoja. Ei iPhonen myynti notkauta Nokiaa ihan noin helposti.

    1.) Ensinkin nuo myynti määrät ovat Nokian mittakaavoissa pieniä myyntilukuja.
    2.) Suurimmalla osalla maailmasta ei ole rahaa noin kalliisiin puhelimiin, joten iPhone karsii korkeintaan Nokian lippulaivojen myyntejä.
    3.) Luuletteko tosiaan ettei Nokialla ole mitään valttia hihassa.
    4.) Nokia tienaa jo pelkästään iPhonen Nokian käyttämillä patenteilla.
    5.) Moni ihminen ei halua tuon tyylistä puhelinta, vaan perinteisen toimivan kapulan, jossa on pitkät valmiusajat yms. (eli puhelin on tarkoitettu jupeille, nörteille jotka haluavat uusimman tekniikan, koska kukaan järkevä ihminen ei maksa puhelimesta montaa tuohatta euroa!)

    Pyydän vain vähän realistisuutta mittakaavoihin rakkaa AfterDawn veljeni. :P

  13. W4rm4n @ 15.7.2008 17:54

    Komppaan, ja itse en ainakaan tykkää kosketusnäytöstä yhtään :S

  14. Dell44 @ 15.7.2008 20:06

    Lainaus:Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dell44: Juu ei niin, konkurssi kolkuttaa jo ovella :(...Kenties sarkasmia aiemmalle viestille?

  15. Teevati (vahvistamaton) @ 15.7.2008 22:27

    Itse menin ja vaihdoin iPhoneen jo kökkäremäisen huonoksi osoittautuneen noksun pois (se vanha 6600).

    Omaa kokemusta tähän menessä on kertynyt sen verran, että voin sanoa seuraavaa vrt. em nokian tuotokseen:
    - Kontaktilista, jossa on paljon nimiä (yli 150) on paljon helpommin käytettävissä. Se myös avautuu todella nopeasti. Joskin kontaktiryhmät pitää tehdä tietokoneella ja synkronoida puhelimeen. Vistassa se tehdään käyttäjän Contacts-kansiolla.

    - Isosormiselle iPhonen kosketusnäytön qwerty on paljon parempi ja virhenäppäilyjä tulee todella vähän. Sen kuuluisan mekaanisen kosketuspinnan puute ei häiritse yhtään. Totuttelua uusi tapa näppäillä kuitenkin vaatii.

    - Joillekin puhelimen synkronointi iTunesin kanssa voisi aiheuttaa ongelmia mutta itse olen pelleillyt sen verran pitkään jo ipodien kanssa, ettei iPhonen sörkkääminen koneeseen kiinni ja aktivointi+päivittäminen iTunesissa ole ongelma.

    - Applen App store on todella helppokäyttöinen softamesta ja ilmaisohjelmia löytyy vähän joka suuntaan. Vielä pitää odottaa SDK:lla tehtyä msn messenger ja VNC -clientteja. AIM löytyykin jo (ylläri). Ne ohjelmat jotka jotain maksavat ovat yleisellä tasolla todella halpoja perussoftat 0,80e - 3,50e. Pelit pyörivät 4.50e-8e tasoilla.

    - Soittoäänet ovat isoin ongelma. Euroopan iTMS ei tunnu tarjoavan minkäänlaisia biisejä joista olisi mahdollista rakentaa soittoääni (jos löytyy niin ilmoittakaas kappaleen nimi) joten latasin kokeeksi iPhone Ring Tone Makerin, jolla saa tehtyä ja ladattua soittoäänet puhelimeen omista äänitiedostoista. Soittoäänten maksimipituus on 30 sekuntia, joka voi tuntua lyhyeltä.

    Kaikenkaikkiaan loistohankinta puhelimeksi, joskin Soneran kytkysopimusten käyttörajat ovat lievästi ottaen yläkanttiin hinnoiteltuja. Erityisesti 3G data saisi olla kaikissa sopimusvaihtoehdoissa rajoitukseton koska iPhone itsessään nojaa dataliikenteeseen jatkuvasti.

  16. tommi (vahvistamaton) @ 16.7.2008 00:05

    Onhan tää aika makee kun vaimo osti itelle. Kamera on vaan tosi surkee, taitaa olla VGA tasoa kuten vanhoissa Noksuissa. Tietsikka varmaan pitää ostaa että tavallinen tallaaja saa kaikki toimimaan. Soneran liittymät ei kyllä ole mitään halvimpia. Luulen että näillä hinnoilla huuma laantuu. Vaimo kyllä tykkää räplätä. Ei olla onnistuttu lähettämään laitteella ottamia kuvia, no vaimo oppii varmaan kun tulee muilta apuja kun itse en ole expertti eikä vaimokaan! Testarit menee ok, **Itse taidan kyllä seuraavaksi ostaa uuden Noksun 6220.

  17. Vurch (vahvistamaton) @ 16.7.2008 08:22

    Hrm, ette ole näköjään lukeneet puhelimen ominaisuuksista tarkemmin (siis tommi)... iPhone:illa ei nimittäin voi lähettää MMS viestejä. Jep, kuulostaa oudolta, mutta totta se on. Tosin olen kyllä kuullut että on olemassa softa jonka avulla on mahdollista, ainakin kuvaviestien lähettäminen. Omaa kokemusta ei ole, enkä tiedä miten/jos softa toimii Suomessa....
    Ainoa syy iPhonen ostamiseen on sen sisältämä musiikkisoitin, ei tarvitsisi aina kantaa kahta kapulaa. Applen musiikkisoittimet kun ovat aivan omaa luokkaansa. Mutta siihen se sitten jääkin... Ihme että laite myy niin hyvin, vaikka vielä puutteellinen monin tavoin. Ensimmäisessä versiossa 3G:n puuttumisesta nousi suurin meteli, mutta eihän tämä ollut ainoa puutteellisuus. Ihme että eivät korjanneet kaikkia vikoja samalla. Ehkä seuraavalla versiolla voi "jo" lähettää MMS viestejä :D Ja ihmiset ryntää taas ostamaan uuden iPhonen, voi huhhu...

  18. j16 @ 17.7.2008 15:36

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Anonymous User (tommi): Vaimo kyllä tykkää räplätä.
    Taidat olla väärällä keskustelualueella?

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Anonymous User (tommi): Ei olla onnistuttu lähettämään laitteella ottamia kuvia, no vaimo oppii varmaan kun tulee muilta apuja kun itse en ole expertti eikä vaimokaan!
    Mut jos onnistutte, nii kai tännekin niitä kuvia voi lähettää...

  19. exlex @ 18.7.2008 14:35

    Niinkuin arvelinkin että Nokialla on jokin ajatus miksi ne ei ole tuonut kosketusnäytöllisiä markkinoille. Suunnittelevat näköjään tuovan ison määrän kosketusnäytöllisiä markkinoille.
    Jutun voi lukea:
    http://www.tekniikkatalous.fi/ict/article116291.ece

    Hienon näköinen puhelin tuo AEON. Taitaa olla kyllä toistaiseksi luonnos.



    Video puhelimesta alhaalla.
    http://www.youtube.com/watch?v=f5jPtUym7oc

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
alkaen 394 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 299 €
vertaa hintoja >>
HTC Desire HTC Desire
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 457 €
vertaa hintoja >>
Nokia C5-03 Nokia C5-03
alkaen 125 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S Plus i9001 Samsung Galaxy S Plus i9001
alkaen 298 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 135 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Y S5360 Samsung Galaxy Y S5360
alkaen 98 €
vertaa hintoja >>
Nokia N900 Nokia N900
Ei vielä hintoja

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä
Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä
Kattavassa testissä Nokia N9 Kattavassa testissä Nokia N9

Tuoreimmat uutiset

Nokialta tulee enää yksi Symbian-puhelin Nokialta tulee enää yksi Symbian-puhelin (4.2.2012 12:01)
Verkkolehti The Registerin mukaan Nokia ei aio enää tuoda markkinoille kuin yhden uuden Symbian-laitteen. Ohjelmiston kehitys siirrettiin viime vuonna Accenturelle ja Nokia ilmoitti joulukuussa ....
Kommentteja (10)
Motorola sai Applen laitteille myyntikiellon Saksassa Motorola sai Applen laitteille myyntikiellon Saksassa (3.2.2012 17:03)
Apple on joutunut oikeuden päätöksen jälkeen lopettamaan 3G-tekniikalla varustettujen iPadien sekä iPhone 3GS - ja iPhone 4 -mallien myynnin saksalaisessa nettikaupassaan. Oikeuden päätöksen ....
Kommentteja (9)
Suomalaistutkimus: Lumian käytettävyys lähes iPhone-tasoa Suomalaistutkimus: Lumian käytettävyys lähes iPhone-tasoa (3.2.2012 14:11)
Applea on perinteisesti kehuttu käytettävyyden kuninkaaksi, mutta myös Microsoft on kehuskellut oman mobiilialustansa hyvillä tuloksilla käyttäjätyytyväisyystesteissä. Åbo Akademin MediaCity-yksikössä ....
Kommentteja (20)
Windows Phone 8 -päivityksen yksityiskohdat paljastuivat Windows Phone 8 -päivityksen yksityiskohdat paljastuivat (3.2.2012 11:45)
Microsoftilta on vuotanut julki sisäiseen käyttöön tarkoitettu video, jossa yhtiön Windows Phone -johtaja Joe Belfiore selvittää seikkaperäisesti Windows Phone -alustan seuraavan suuren päivityksen ....
Kommentteja (12)
Google kiristää Android Marketin tietoturvaa Google kiristää Android Marketin tietoturvaa (3.2.2012 10:40)
Google on kertonut ottaneensa Android Marketissa käyttöön Bouncer-nimisen valvontajärjestelmän, jonka on tarkoitus estää haittaohjelmien pääsy Androidin viralliseen sovelluskauppaan. Bouncer ....
Kommentteja (6)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
HTC Desire HTC Desire
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia C5-03 Nokia C5-03
Samsung Galaxy S Plus i9001 Samsung Galaxy S Plus i9001
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy Y S5360 Samsung Galaxy Y S5360
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.