Nokia uudistamassa Ovi-palveluitaan ensi viikolla?

Markus Lehtiniitty

Nokia uudistamassa Ovi-palveluitaan ensi viikolla?
Nokia saattaa olla uudistamassa Ovi-palveluitaan ensi viikolla. Nokia esittelee ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona (9.9. ja 10.9.) "Ovi-elämyksen uusia osia" virtuaalisessa tapahtumassa.

Tarkempaa tietoa, mitä Nokia tulee esittelemään ei toistaiseksi ole. Aiemmin on liikkunut tietoja esimerkiksi videokaupasta ja Nokian karttapalvelun laajenemisesta myös verkkopalveluksi. Viime viikolla Nokia avasi muun muassa kalenterin ja yhteystietojen synkronointipalvelun ja uudisti samalla Ovi-palvelun etusivua.

Ovi-sateenvarjon kautta pääsee tällä hetkellä käsiksi Nokian kartta-, musiikki- ja pelipalveluihin, mutta ne eivät varsinaisesti ole integroituja Ovi-kokonaisuuteen vaan ovat itsenäisiä palveluita. Ensi viikon tilaisuudessa voi olla kyse myös näiden paremmasta yhdistämisestä osaksi Ovi-palvelua. Nokiaa on aiemmin moitittu sen palvelujen hitaasta kehittymisestä ja palvelujen huonosta yhdistämisestä kokonaisvaltaisemmiksi kokonaisuuksiksi.



Nokia on aiemmin käyttänyt ns. "virtual lauch" -tapahtumia, eli verkossa tapahtuvia esittelyjä, julkistaessaan yrityspuhelimet E71 ja E66 sekä viime viikolla N85:n ja N79:n. Virtuaalisessa tapahtumassa on mahdollista keskustella pikaviestein Nokian edustajien kanssa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.