5800 XpressMusicia monipuolisemmin varustellun kosketusnäyttöpuhelimen julkistus ei välttämättä olekaan enää kovin kaukana. Jo alun perinkin ihmeteltiin, miksi Nokia tuo ensimmäisenä kosketusnäyttöpuhelimena markkinoille keskihintaluokan laitteen. Tekemällä näin Nokia on kuitenkin saanut enemmän aikaa S60-kosketuskäyttöliittymäänsä kehittämiseen ennen sen käyttöönottoa lippulaivamalleissaan.
Nokian Intian markkinointijohtaja Davinder Kishoren mukaan Nokian valikoimiin tulee kuulumaan paljon kosketusnäyttöpuhelimia, mukaan lukien N-sarjaan kuuluva laite hyvinkin pian.
Nokia järjestää 2.-3. joulukuuta Nokia World -tapahtuman. On varsin todennäköistä, että kosketusnäytöllinen N-sarjan puhelin esitellään kyseisessä tapahtumassa. Myyntiin se tulisi vuoden 2009 alkupuolella.
Tuleva N-sarjan kosketusnäyttöpuhelin tullee tuomaan mukanaan melko ennalta arvattavia parannuksia verrattuna 5800 XpressMusiciin kuten esimerkiksi paremman kameran, enemmän muistia sekä mahdollisesti suuremman näytön.

Kommentit (2)
Tuo näyttää olevan kuvakaappaus Nokian esittelyvideossa, missä esiteltiin muistaaksni Nokian kosketusnäyttön kanssa yhteen sopivaa käyttöjärjestelmää. Tuolloin virallisesti 5800 XpressMusicista ei ollut mitään tietoa. Eli ei tietoa, onko QWERTY-näppis vai ei - toistaiseksi.
Jos tuo on N-sarjalainen, niin on todennäköisesi N8X, ainakin oma logiikani sanoo näin. Perusteluita tässä:
- N7X on ainakin minusta enemmän nuoremmille ihmisille eikä edusta ominaisuuksiltaan N-sarjan parasta päätä. Eli näin ollen 5800 XpressMusic olisi tässä sarjassa. Toisaalta tähänkin sarjaan olisi hyvä saada jokin piristysruiske, mutta empä silti usko.
- N9X on ollut Nokian huippupäätä, esim N95 ja N96. Toki sinne mahtuu myös esimerkiksi N93 ja N93i, mutta nekin olivat kovahintaisia Hi-End-tuotteita. N91, sen hintaa en muista, mutta ei varmastikkaan ollut halvimpia.
- N8X-sarja siis on tälläinen välimalli, ei Nokian lippulaivamalli mutta kuitenkin aika kovilla ominaisuuksilla, esimerkiksi N80, N82. Tosin N81 SD ja 8GBn versiot ovat minusta jotenkin poikkeuksia, jos verrataan omaan logikkaani.
Kuitenkin, sanoo muut mitä tahansa, uskon sen olevan N8X-sarjalainen tai aloittaa kokonaan uuden sarjan. Tiesvaikka olisi N360, viitaten 360 asteeseen ja jotenkin vertauskuvallesisesti kosketusnäyttöön yhdistettynä.
"Taitavia" photoshoppauksen tuloksia. Itse en pysty samaan, mutta eivät ainakaan aitoja ole. Ja ylensä N9X-sarja on ollut se lippulaivamalli enkä usko Nokian tuovan uutta sellaista heti uudestaan, vastahan N96 tuli myyntiin.