Motorolan Android-puhelin tulossa ensi kesänä?

2
Markus Lehtiniitty

Motorolan Android-puhelin tulossa ensi kesänä?
Motorolan ensimmäisen Googlen Android-käyttöjärjestelmään pohjautuvan puhelimen odotetaan saapuvan Yhdysvaltain markkinoille vuoden 2009 toisen vuosineljänneksen aikana eli ensi vuoden huhti-kesäkuussa ja Eurooppaan mahdollisesti kolmannella vuosineljänneksellä eli heinä-syyskuussa.

Asiasta kertoo yhdysvaltalainen talouslehti BusinessWeek jutussaan. Motorolan Android-puhelimesta pitäisi BusinessWeekin mukaan löytyä vastaavan kokoinen kosketusnäyttö kuin Applen iPhone-malleista (3,5 tuumaa), esiin liukuva QWERTY-täysnäppäimistö sekä joitakin yhteisöpalveluiden (esim. Facebook, MySpace) käyttöä helpottavia ominaisuuksia. Motorola kerrotaan jo esitelleen tulevaa Android-puhelintaan suurille operaattoriasiakkaille.

Motorolan Android-puhelimen muotoilun kerrotaan saaneen vaikutteita Motorolan vähän aikaa sitten Yhdysvaltain markkinoille esittelemästä Krave ZN4 -mallista.



Toistaiseksi ainoa julkistettu Android-käyttöjärjestelmällä varustettu puhelin on HTC:n valmistama T-Mobile G1. Motorolan tulevan puhelimen pitäisi BusinessWeekin tietojen mukaan olla G1:tä edullisempi sekä myös tyylikkäämpi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (2)

Anonyymi käyttäjä
Pasi (vahvistamaton)

1

Pitkään tätä saakin odotella... Toivottavasti muilta valmistajilta tulee Android -puhelimia nopeammin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.