Palaute
 
 

Bang & Olufsen poistumassa puhelinmarkkinoilta

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 29.10.2008 21:05 Kommentteja (3)

Bang & Olufsen poistumassa puhelinmarkkinoilta Tanskalainen, lähinnä korkealuokkaisen viihde-elektroniikan valmistajana tunnettu, Bang & Olufsen on ilmoittanut, on ilmoittanut poistuvansa matkapuhelinmarkkinoilta.

Bang & Olufsen on tähän asti tehnyt Samsungin kanssa yhteistyötä, jonka tuloksena on syntynyt kaksi varsin erikoista ja erilaista puhelinmallia: Serene ja ja juttumme kuvassa esiintyvä Serenata.

Serene on pyöreällä näppäimistöllä varustettu neliönmuotoinen simpukkapuhelin. Serenatassa ohjauspyörä on puolestaan tavallisesta poiketen näytön yläpuolella. Kumpikin puhelin kuuluu hinnaltaan luksuskategoriaan.

Jatkossa Bang & Olufsen keskittyy ilmoituksensa mukaan itselleen vahvemmille alueille, eli lähinnä olohuoneen audio- ja videolaitteisiin. Samsungin joissakin malleissa tullaan myös hyödyntämään jatkossakin Bang & Olufsenin ICEpower-ääniratkaisua.

Puhelinten lisäksi Bang & Olufsen poistuu myös DVD-soitinten markkinoilta. Samassa yhteydessä se myös vähentää 300 työpaikkaa. Kaiken tämänkin takana, perimmäisenä syynä, Bang & Olufsen kertoo olevan maailmaa riepottelevan finanssikriisin, joka ajanee ihmisiä kuluttamaan jatkossa aiempaa vähemmän muun muassa tietotekniikkaan.





3 kommenttia »

  1. Adc (vahvistamaton) @ 29.10.2008 22:25

    Kuvan aparaatti on paikallisen liikkeen ikkunassa 1495e. Ei ihmekään että lähtivät, eihän noita ole ostanut kukaan ikinä.

  2. Kriss (vahvistamaton) @ 30.10.2008 11:44

    Mun partakonekkin on tyylikkäämpi kun toi hirvitys tossa kuvassa.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica
Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken
Sankaripuhelin testissä, onko HTC Hero ensimmäinen oikea iPhonen tappaja? Sankaripuhelin testissä, onko HTC Hero ensimmäinen oikea iPhonen tappaja?

 
Viikon kysymys

Helpsonin maksullisen puhelinpalvelun numero on


Tuoreimmat uutiset

Tiedot Jackeey Wallpaper -taustakuvien tietoturvaongelmista ovat virheellisiä Tiedot Jackeey Wallpaper -taustakuvien tietoturvaongelmista ovat virheellisiä (29. July, 2010 16:24)
Black Hat -tietoturvatapahtuman löydökset ovat nousseet tällä viikolla kuumiksi puheenaiheiksi, ja matkapuhelinpuolella esiin ovat nousseet uutisoinnit, joiden mukaan Jackeey Wallpaperin tuottamat ....
Kommentteja (6)
Sonera vahvisti iPhone 4:n kytkyhinnat Sonera vahvisti iPhone 4:n kytkyhinnat (29. July, 2010 14:51)
Omaa iPhone 4 -puhelinta huomenna kärkkyvät kuluttajat saivat tänään Soneralta odotettuja uutisia, kun operaattori paljasti iPhone 4 -kytkypakettien hinnat. 16 gigatavun flash-muistilla varustetun ....
Kommentteja (31)
Nokian oma verkkokauppa ottaa vastaan N8-tilauksia 469 euron hintaan Nokian oma verkkokauppa ottaa vastaan N8-tilauksia 469 euron hintaan (29. July, 2010 11:26)
Nokian N8-puhelimen ilmaantuminen puhelinmyymälöihin on pian käsillä, joten kuluttajat haluavat sitä ennen vertailla eri jälleenmyyjien asettamia hintoja. Yhdeksi ostopaikaksi on tällä viikolla ....
Kommentteja (25)
EuroDroid: Design by Community osoittaa kuinka kovasti Nokialta halutaan Android-puhelimia EuroDroid: Design by Community osoittaa kuinka kovasti Nokialta halutaan Android-puhelimia (28. July, 2010 11:51)
Aiemmin tänä vuonna Nokia käynnisti Design by Community -projektin, jossa kaikki halukkaat pääsivät äänestämällä vaikuttamaan tulevan konseptipuhelimen suunnitteluun. Ominaisuuksien osalta asiat ....
Kommentteja (31)
iPhone 4 Suomeen ja useisiin muihin maihin perjantaina iPhone 4 Suomeen ja useisiin muihin maihin perjantaina (26. July, 2010 22:34)
Applen menestyneen iPhone 4 -puhelimen myyntiluvut paranevat tämän viikon perjantaina taas merkittävästi, kun yritys tuo puhelimet myyntiin lähes pariin kymmeneen maahan. Tiedotteen mukaan ....
Kommentteja (42)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5230 Nokia 5230
HTC Desire HTC Desire
Nokia 5530 XpressMusic Nokia 5530 XpressMusic
Samsung I9000 Galaxy S 8GB Samsung I9000 Galaxy S 8GB
Nokia 5800 XpressMusic Nokia 5800 XpressMusic
Nokia X6 Nokia X6
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C5 Nokia C5
Apple iPhone 4 32GB Apple iPhone 4 32GB
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto