Nokian 5800 XpressMusic suuren kysynnän saattelemana myyntiin Venäjällä

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 28.11.2008 17:53 Kommentteja (18)
Nokian 5800 XpressMusic suuren kysynnän saattelemana myyntiin Venäjällä Nokian kosketusnäytöllinen 5800 XpressMusic saapui eilen Venäjällä myyntiin - ensimmäisenä maailmassa. 5800 XpressMusic tuli myyntiin Nokian omassa Flagship Store -lippulaivamyymälässä Moskovassa.

Tietojen mukaan 150 ihmistä jonotti liikkeen edessä saadakseen 5800 XpressMusicin ensimmäisten joukossa. Pisimpään jonottaneet olivat olleet jonossa jo useamman päivän ajan ja tietojen mukaan osaa jonossa olleista yritettiin jopa lahjoa luovuttamaan paikkansa.

Flagship Storen varastossa oli vain 120 puhelinta, jotka kaikki myytiin puolessa tunnissa. Lisäksi keskiviikkona 900 ihmistä lisäsi nimensä jonotuslistalle. 5800 XpressMusic lienee Nokian kaikkien aikojen ensimmäinen puhelin, jonka odotus on saanut aikaan jonoja.

Suomen kaupoista 5800 XpressMusicia pitäisi Nokian mukaan löytyä viikolla 50 eli reilun viikon päästä. Hintaa laitteella on useimmissa verkkokaupoissa 380-400 euroa.

5800 XpressMusicin myötä Nokia palaa kosketusnäyttöpuhelinten valmistajaksi. Sen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat suuren kosketusnäytön ohella 3,2 megapikselin kamera, musiikkisoitin, GPS-paikannus ja 3G-, HSPDA- ja WLAN-yhteydet. Olemme jo julkaisseet 5800 XpressMusicista myös kattavan testiartikkelin.

Lisää uutisotsikoita

18 kommenttia »

  1. Vikke (vahvistamaton) @ 28.11.2008 18:23

    900 ihmistä yhdessä päivässä? Mielestäni aika pieni määrä kun vertaa lukua Venäjän asukasmäärään.

  2. Peter (vahvistamaton) @ 28.11.2008 18:35

    @ Vikke

    Itse ainakin käsitin että kyseisessä Flagship Storessa (Josta 120 sai puhelimen käteensä) 900 ihmistä laittoi nimensä listaan.

  3. Aku (vahvistamaton) @ 28.11.2008 18:52

    @Vikke
    Noh kuinka monta yhteen kauppaan oikeen mahtuu porukkaa? :D
    Sanoisin että toi on aika uskomaton määrä kun ainoa paikka mistä sen sai oli Moskovan flagship store ja virallinen julkaisupäivä on vasta viides päivä joulukuuta eli ihmisten on täytynyt soitella ja lukea foorumeita, että on saanut edes selville näiden pienien määrien myynnin yhdessä kaupassa Venäjällä.

    Eikä se muussa tapauksessa okein Nokialla, Samsungilla ja muilla isoilla oikein ole mahdollisuuksia saada jonoja aikaan kun puhelinta myydään yleensä jokaisessa kaupassa ja carrierillä.

  4. Vikke (vahvistamaton) @ 28.11.2008 20:14

    Aivan niin se taitaakin olla siinä tapauksessa, että ainoastaan Flagship Storessa toi määrä nimiä. Onhan se kyllä ihan hyvin. Reilusta 10 miljoonasta asukkaasta niin taitaa tehdä about 0,008% Moskovan asukasmäärästä eli yksi 12 000 moskovalaisesta kävi tekemässä varauksen. Tais tulla aika ja henkilökunnan puute vastaan määrässä.

  5. Kari (vahvistamaton) @ 29.11.2008 10:52

    Aika negatiivisen artikkelin toi Engadget iMobile kirjoitti tuosta myynni aloituksesta. Kirvoitti aika paljon keskustelua.

    Jostain syystä kommentit löytyvät vain tuolta... itse bligin sivuilla on vain kolmekommenttia tällä hetkellä.

    http://www.engadget.com/2008/11/28/nokia...-rus/1#comments

  6. Thor1993 @ 29.11.2008 11:11

    Kyllä mäkin tätä puhelinta ootan kovasti, mutta en kyllä käsitä, että pitää pari päivää jossain teltassa jonottaa.


  7. Ingenjör (vahvistamaton) @ 29.11.2008 15:00

    Aika hyvä keskustelu oli tuolla engadgetissa puolesta ja vastaan, mutta siis iPhonessa on kuppaset ominaisuudet ja se toimii huonosti puhelimena, mutta onhan siinä hieno kosketusnäyttö, jee! :P

    Kyllähän tuo Xpress Music 5800 tulee myymään kuin häkä. Täällä Suomessakin on ennakotilaukset joka paikkaan aivan täynnä eivätkä kaikki varmasti tule saamaan puhelintansa jouluksi.

    Niin ja miettikääpä Moskovan asukasluvusta, että monellako siellä olisi edes varaa ostaa tuollaista puhelinta...?

  8. Manu (vahvistamaton) @ 29.11.2008 15:02

    Ihan pakko laittaa kuvalinkki:
    http://www.flickr.com/photos/fuxoft/2890589628/

  9. Vikke (vahvistamaton) @ 29.11.2008 16:55

    Miten tää juttu taas käänty iPhoneen? :S

  10. Jussi (vahvistamaton) @ 29.11.2008 17:45

    Näemmä iPhone on kalvanut Nokia-ihmisiä paljon enemmän kuin haluavat tunnustaakaan. Toivottavasti edes ovat iloisia siitä että ilman kilpailua ei 5800:aa olisi tullut.

  11. Pena (vahvistamaton) @ 29.11.2008 17:53

    Vaikka mikä uutinen olis ni aina iFloppi o pakko mainita.

  12. Vikke (vahvistamaton) @ 29.11.2008 18:19

    Joo kyllä Nokia ihmisillä, jotain on hampaan kolossa iPhonea vastaan. Joka asiasta pitää vääntää jotain omasta mielestä negatiivistä. En usko, että jokainen on edes kyseistä puhelinta koittanut vaan muilla perusteilla kommentoi.

  13. qwerty (vahvistamaton) @ 29.11.2008 18:41

    Vikke mikäs pakko itselläsi on mainostaa iPhonea nokia aiheissa ja haukkua 5800 huonoksi. Että kuka tässä ei ole edes kokeillut puhelinta ennen arvostelua?

  14. Vikke (vahvistamaton) @ 29.11.2008 19:32

    Missään tapauksessa en sitä huonoksi ole haukkunut. Itselleni pidän iPhonea vain parempana vaihtoehtona nettisurffailun ja helposti ladattavien lisäsovellusten vuoksi.

  15. Pampa (vahvistamaton) @ 29.11.2008 20:59

    "Joo kyllä Nokia ihmisillä, jotain on hampaan kolossa iPhonea vastaan. Joka asiasta pitää vääntää jotain omasta mielestä negatiivistä. En usko, että jokainen on edes kyseistä puhelinta koittanut vaan muilla perusteilla kommentoi."

    Eipä tuo näytä yhtään sen sivistyneemmältä toisessa leirissäkään :)

  16. iPhöne (vahvistamaton) @ 29.11.2008 22:06

    Pampan kaa oon samaa mieltä, että eipä tuo näytä yhtään sen sivistyneemmältä sielää Omenaleirissäkään... Melkein joka uutisesta saa lukea kommentin: "iPhone on kyl parempi, Nokia on paska", vaikka kyseessä olisikin kehittyville markkinoille suunnattu halpamalli.

  17. sepi (vahvistamaton) @ 30.11.2008 15:42

    Nokian puhelinta sentään näyttävät ostajat oikeasti jonottavan, Applehan tunnetusti palkkasi näyttelijöitä omaa puhelintaan jonottamaan. Loistavaa :)

  18. JiiJii (vahvistamaton) @ 30.11.2008 19:38

    Heh, "Tube" vastaan iPhone keskustelu ei pitkälle pötki, valitettavasti. iPhonella on omat ongelmansa, mutta puhelin muutti koko kännyideologian. Itsellä Jobsin laite, en väitä, että olisi loistava, mutta aivan eri luokkaa kuin tube kuitenkin.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 457 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 299 €
vertaa hintoja >>
HTC Desire HTC Desire
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
alkaen 394 €
vertaa hintoja >>
Nokia N8 Nokia N8
alkaen 275 €
vertaa hintoja >>
Nokia C5-03 Nokia C5-03
alkaen 125 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 98 €
vertaa hintoja >>
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Ei vielä hintoja
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 135 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä
Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä
Kattavassa testissä Nokia N9 Kattavassa testissä Nokia N9

Tuoreimmat uutiset

Motorola: Android-päivitysten hitaus johtuu Googlesta Motorola: Android-päivitysten hitaus johtuu Googlesta (10.2.2012 18:34)
Motorolan mukaan Androidin hitaasta päivitystahdista ei voi syyttää puhelinvalmistajia, vaan todellinen syypää viivästyksiin on Google itse sekä kustomoituja laitteita vaativat operaattorit. ....
Kommentteja (3)
Yhdysvaltain oikeusministeriö hyväksymässä Googlen Motorola-kaupat Yhdysvaltain oikeusministeriö hyväksymässä Googlen Motorola-kaupat (10.2.2012 17:19)
Yhdysvaltain oikeusministeriö on antamassa hyväksyntänsä Googlen jo viime syksynä julkaisemille suunnitelmille ostaa Motorola Mobility. Kauppa vaatii myös EU-viranomaisten hyväksynnän ja päätöksen ....
Kommentteja (2)
HTC vahvisti Android 4.0:n saavien puhelimien nimet HTC vahvisti Android 4.0:n saavien puhelimien nimet (10.2.2012 11:40)
HTC on vahvistanut Android 4.0:n saavien puhelinmallien nimet. Viime vuonna julkaistut HTC Sensation - ja Sensation XE -puhelimet saavat päivityksen maaliskuun loppuun mennessä. Sensation ....
Kommentteja (2)
Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin (9.2.2012 18:36)
Käytettyjen tavaroiden hinta-arvioihin keskittyvä Priceonomics kertoo omiin tilastoihinsa perustuen, että Applen iPhone-puhelimet säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa huomattavasti Android-puhelimia paremmin. ....
Kommentteja (21)
LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella (8.2.2012 14:39)
Korealaisista elektroniikkajäteistä pienempi eli LG on julkaissut videon yhtiön uudesta tabletin ja puhelimen ominaisuuksia yhdistelevästä laitteesta. LG Optimus Vu on viiden tuuman kokoinen ....
Kommentteja (7)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
HTC Desire HTC Desire
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C5-03 Nokia C5-03
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Nokia 500 Nokia 500

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.