Palm kulkemassa kohti tuhoa?

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 3.12.2008 17:09 Kommentteja (3)

Palm kulkemassa kohti tuhoa? Kämmentietokoneiden ikonina aiemmin tunnettu Palm saattaa olla kulkemassa kohti tuhoaan. Nykyisin Treo-älypuhelimiin keskittynyt Palm joutui eilen laskemaan tilikautensa toisen neljänneksen myyntiennustetta.

Poikkeuksellista tästä tekee tehdyn leikkauksen suuruus. Palm laski odotustaan 350 miljoonasta dollarista vain 190-195 miljoonaan dollariin. Palm leikkasi siis odotuksestaan pois lähet puolet. Vastatakseen laskevan myynnin haasteisiin Palm tiedotti uudesta kulujenkarsimisohjelmasta.

Palmin mukaan heikon myynnin syynä ovat maailmaa ravisteleva talouskriisi sekä yhtiön vanhentunut puhelinmallisto. Palmin mallisto ei tarjoa riittävän houkuttelevia ominaisuuksia, kuten kosketusnäyttöjä tai hyviä kameroita.

Palm saattaakin olla kulkemassa kohti lopullista tuhoaan. Palm tarvitsisi nopeasti pirteitä, uusia malleja parantaakseen asemaansa. Palm on jo pitkään kamppaillut uuden käyttöjärjestelmäversionsa kehityksen kanssa. Viime kuussa Palm lupaili julkaisevansa alustan vielä tämän vuoden puolella ja, että ensimmäiset sitä hyödyntävät puhelimet tulevat myyntiin vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla.

Kilpailu älypuhelinmarkkinoilla, joilla Palm toimii, on kiristynyt merkittävästi viimeisen vuoden aikana uusien toimijoiden, kuten Applen ja Googlen, laitteiden työnnyttyä mukaan markkinoille. Markkinoiden uusjako saattaa johtaa Palmin tarun loppumiseen.





3 kommenttia »

  1. Hyvästit (vahvistamaton) @ 3.12.2008 17:55

    no empä ole koskaan palmin tuotteita otastanut vaikka mielssä on käynytkin valitsin sitten hp:n @ windows mobile 5.0 palm kämmentietokoneen sijaan kun se tuntui helpommalla käytettävyydessä

  2. Aeonus @ 14.12.2008 19:18

    Katselin jotakin Palmin Treo-mallia (650 tms?) mutta päädyin HP:n iPAQ HW6915-malliin. Jotenkin en nyt edes tajunnut, että Palm on vielä vuonna 2008 markkinoilla :D

    E6420 (lap) @ 3.2 GHz 1.4V & IFX-14 (lap) | Asus P5B Vanilla | 4 Gt Hyper-X CL4 DDR2 | PNY GeForce 8800GTS & HR-03 | XFX 6200 512mb | Antec 1200 & Noctuat | Zalman ZM-600HP

  3. tmm68 @ 15.12.2008 00:06

    Palm oli aikoinaan kilpailijoitaan edellä, mutta jotenkin vaan jähmettyi ja muut menivät ohi. Itselläkin ollut 3-4 Palmin PDA:ta ja hyviä olleet. Palm + GSM-puhelin = erittäin hyvä ratkaisu (5-10v sitten)

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia? Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia?
Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica
Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken

 
Viikon kysymys

Moniko Helpsonin asiakkaista suosittelee palvelua edelleen?


Tuoreimmat uutiset

PlayStation 3 jailbreak onnistuu N900:lla ja Palm Prellä PlayStation 3 jailbreak onnistuu N900:lla ja Palm Prellä (6.9.2010 12:34)
Alkuun ainoastaan konsolin modaamiseen tarkoitetulla USB-donglella onnistunut PlayStation 3:n modaus on ottanut aimo harppauksen helpompaan päin. Kakaroto-aliaksella tunnettava hakkeri on muokannut ....
 
Videolla: iPhone 3G nopeutuu iOS 4.1:n myötä Videolla: iPhone 3G nopeutuu iOS 4.1:n myötä (5.9.2010 21:17)
Ensi viikon keskiviikkona näillä näkymin julkaistava iOS 4.1 -päivitys tuo muutamia uudistuksia iPhonejen ja iPad touchien omistajille. iPhone 3G -puhelimien omistajille kyseinen päivitys tuo ....
 
GlobalFoundries lupaa 2 GHz ARM-siruja ensi vuonna GlobalFoundries lupaa 2 GHz ARM-siruja ensi vuonna (4.9.2010 18:56)
GlobalFoundries on ilmoittanut saaneensa valmiiksi tekniikan, jonka avulla se voi aloittaa ARM-prosessoreiden valmistuksen 28 nm:n prosessilla. Yhtiön mukaan tekniikka mahdollistaa yli 2 GHz:n ....
Kommentteja (11)
Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos (3.9.2010 15:44)
Suomessa lähinnä mokkuloista tunnettu Huawei on esitellyt Saksassa pidettävillä IFA-messuilla tulevia Android-puhelimia, joiden luvataan olevan edullisia. Android 2.2:lla varustettujen Ideos-puhelinten ....
Kommentteja (9)
Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta (3.9.2010 14:45)
Oman N8-puhelimen hankintaa suunnittelevien ihmisten kannattaa suunnata selaimensa Nokian sivuille, sillä yritys käynnistää 13. päivä syyskuuta kuukauden kestävän kilpailun, jossa joka päivä ....
Kommentteja (10)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5230 Nokia 5230
Samsung I9000 Galaxy S 8GB Samsung I9000 Galaxy S 8GB
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C6 Nokia C6
Apple iPhone 4 32GB Apple iPhone 4 32GB
Nokia C5 Nokia C5
HTC Wildfire HTC Wildfire
Nokia X6 Nokia X6
HTC Desire HTC Desire
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto