ABI Research: Kapasitiiviset kosketusnäytöt eivät tulevaisuuden puhelinten valtavirtaa

3
Markus Lehtiniitty

ABI Research: Kapasitiiviset kosketusnäytöt eivät tulevaisuuden puhelinten valtavirtaa
ABI Research -tutkimusyhtiön mukaan kapasitiviisella tekniikalla toteutetut kosketusnäytöt eivät tule edustamaan tulevaisuuden puhelinten valtavirtaa. Sen sijaan ABI Research uskoo resistiivisellä tekniikalla varustettujen näyttöjen suosion kasvuun.

Muun muassa Applen iPhoneissa ja ensimmäisessä Googlen Android-alustalla varustetussa puhelimessa T-Mobile G1:ssä käytetään kapasitiivista kosketusnäyttötekniikkaa. Sen sijaan esimerkiksi Nokiaa on rajusti kritisoitu resistiivisistä kosketusnäytöistä, joita se käyttää uusissa kosketusnäyttöpuhelimissaan, 5800 XpressMusicissa ja N97:ssä.

ABI Research mainitsee muutaman tärkeän perustelun väitteelleen. Sen mukaan resistiivinen kosketusnäyttötekniikka tulee yleistymään monien alustojen vanhojen vanhojen käyttöliittymärasitteiden sekä sekä käsialantunnistusmahdollisuuden ansiosta.



Monet aiemmin kosketusnäytöttömät alustat on helpompi tuoda kosketusnäyttöaikaan resistiivisellä näytöllä. Muun muassa Nokian nykyisessä S60-kosketuskäyttöliittymässä osa toiminnoista vaatii kaksi kosketusta: ensimmäinen kohdistaa toiminnan tiettyyn ja kohteeseen, jolloin voidaan käyttää toimintonäppäimiä ja vasta toinen kosketus avaa esimerkiksi jonkin valikkokohteen.

Edellistäkin merkittävämpänä ABI Research pitää käsialantunnistusmahdollisuutta, jota tarvitaan Aasian markkinoilla monenlaisten merkkien syöttämiseksi kätevästi. Käsialantunnistus vaatii kunnolla toimiakseen resistiivisellä tekniikalla toteutetun näytön.

Lisäksi resistiivistä tekniikkaa avittaa sen edullisempi hinta. ABI Researchin mukaan kapasitiiviset näytöt tulevat tietyllä tasolla yleistymään kalliimman hintaluokan puhelimissa, mutta resistiiviset näytöt tulevat olemaan vahvoja edullisemmissa hintaluokissa.

Kapasitiivisten näyttöjen etuja ovat niiden parempi käyttötuntuma sekä tuki monikosketukselle (multi-touch), joka on muun muassa Applen iPhonejen käyttöliittymän kantava voima.

ABI Researchin tutkimus


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (3)

Drizzt^^
Drizzt^^

1

Lainaus:

Muun muassa Nokian nykyisessä S60-kosketuskäyttöliittymässä osa toiminnoista vaatii kaksi kosketusta: ensimmäinen kohdistaa toiminnan tiettyyn ja kohteeseen, jolloin voidaan käyttää toimintonäppäimiä ja vasta toinen kosketus avaa esimerkiksi jonkin valikkokohteen.


Tämä kuulostaa melko epäkäytännölliseltä, miksi kuvakkeita ei voi vain klikata kerran ja se avaa tai suorittaa valitun kansion tai ohjelman, mielestäni turhaa ensin valita se.

Vastaa
hentriz
hentriz

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Anonymous User:

En nyt tarkalleen ymmärtänyt, mitä resistiivinen kosketusnäyttö eroaa kapasitiivisesta. Resistiivinen vaatii tietyissä tapauksissa useamman kosketuksen, sille on helpompi toteuttaa käsialatunnistus, on hitusen halvempi muttei kykene multi-touchiin? Siinäkö kaikki?


Näin itse käsitin, enkä keksi itse mitään lisää.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Anonymous User:

mjaahas mitä mahtaa tähän sanoa nyt apple fanit?
toisin sanoen applen puhelin on vanhaa tekniikkaa jo.
nyt kipinkapin kauppaan ostamaan uutta että ei haukkaa hatullista paskaa kehuessaan iphonea


Siis hä? Apple-fani en ole enkä omista iPhonea, mutta siis kuka väittää että tuo on vanhentunutta tekniikkaa? Ei kukaan. Se vain poikkeaa valtavirrasta. Itseasiassa tälläinenkin juttu mainittiin uutisessa:
ABI Researchin mukaan kapasitiiviset näytöt tulevat tietyllä tasolla yleistymään kalliimman hintaluokan puhelimissa, mutta resistiiviset näytöt tulevat olemaan vahvoja edullisemmissa hintaluokissa.
Voi siis hyvinkin olla, että kommunikaattoreissa, N- ja E-sarjan huippumallit käyttävät tätä kapasitiivista tekniikkaa ;)

Vastaa
poppah
poppah

3

Tyttöystävä piirsi mulle N97:lla tikulla kuvan, vähän epäilen ettei kapasitiivisen tarkkuus olis piisannu. Käytännön hyöty varmaan just tuolla Aasiassa, missä ei tietty asukaan kuin miljardi potentiaalista ostajaa.

@4, eikö juuri X -sarjassa julkistettu kapasitiivinen näyttö, eikä missään E tai N sarjassa???

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.