LG poistaa taustamelun puheluista ja tuo rannekellopuhelimen 2009

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 7.1.2009 21:39 Kommentteja (1)

LG poistaa taustamelun puheluista ja tuo rannekellopuhelimen 2009 LG on tänään esitellyt CES-messuilla Yhdysvalloissa uutta GD910-kellopuhelintaan, josta olemme kertoneet jo aiemminkin.

LG ilmoitti nyt GD910:n tulevan tuotantoon vuoden 2009 aikana. GD910:n ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa videopuhelut, kaiutinpuhelintoiminto, äänikomennot, musiikkisoitin, 1,43 tuuman kosketusnäyttö sekä Bluetooth-yhteys. LG:n kellopuhelimessa on kolme fyysistä näppäintä. GD910 on 3G-puhelin ja tukee myös nopeita HSDPA-datayhteyksiä.

LG on tuomassa rannekellopuhelinta markkinoille ensimmäisenä suurista puhelinvalmistajista.

GD910-rannekellopuhelimella on painoa 84 grammaa ja sen luvataan olevan myös vedenkestävä. Puheaikaa kellopuhelimelle luvataan kaksi tuntia. GD910:n tarkempaa myyntiintuloaikataulua tai hintaa LG ei toistaiseksi kertonut.

GD910-rannekellopuhelimen lisäksi LG kertoi CES-messuilla myös uudesta taustamelua puheluista vähentävästä tekniikasta (englanniksi "noise cancellation"). LG:n tekniikka poistaa taustamelua toisen mikrofonin sekä ohjelmiston yhteistyönä. LG:n mukaan se on tuomassa edellä mainitun tekniikan vuoden 2009 toisella puoliskolla laajasti tarjolle puhelinmallistossaan.

Kyseessä ei kuitenkaan ole täysin uusi tekniikka. Muut valmistajat ovat jo aiemmin hyödyntäneet idealtaan vastaavaa tekniikkaa joissakin malleissa, mutta LG on nyt tuomassa tekniikkaa laajemmin osaksi puhelimiansa.

Alta löytyy video, jossa uutta taustamelun poistotekniikkaa esitellään LG:n lehdistötilaisuudessa:





1 kommentti »

  1. Makko (vahvistamaton) @ 7.1.2009 21:58

    Kertokaa uudesta SDXC muistikortti standartista... 2 teraa jumalauta. Ainiin Rannekellohupelimet on muuten sitä itseään.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia? Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia?
Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica
Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken

 
Viikon kysymys

Moniko Helpsonin asiakkaista suosittelee palvelua edelleen?


Tuoreimmat uutiset

PlayStation 3 jailbreak onnistuu N900:lla ja Palm Prellä PlayStation 3 jailbreak onnistuu N900:lla ja Palm Prellä (6.9.2010 12:34)
Alkuun ainoastaan konsolin modaamiseen tarkoitetulla USB-donglella onnistunut PlayStation 3:n modaus on ottanut aimo harppauksen helpompaan päin. Kakaroto-aliaksella tunnettava hakkeri on muokannut ....
 
Videolla: iPhone 3G nopeutuu iOS 4.1:n myötä Videolla: iPhone 3G nopeutuu iOS 4.1:n myötä (5.9.2010 21:17)
Ensi viikon keskiviikkona näillä näkymin julkaistava iOS 4.1 -päivitys tuo muutamia uudistuksia iPhonejen ja iPad touchien omistajille. iPhone 3G -puhelimien omistajille kyseinen päivitys tuo ....
 
GlobalFoundries lupaa 2 GHz ARM-siruja ensi vuonna GlobalFoundries lupaa 2 GHz ARM-siruja ensi vuonna (4.9.2010 18:56)
GlobalFoundries on ilmoittanut saaneensa valmiiksi tekniikan, jonka avulla se voi aloittaa ARM-prosessoreiden valmistuksen 28 nm:n prosessilla. Yhtiön mukaan tekniikka mahdollistaa yli 2 GHz:n ....
Kommentteja (11)
Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos (3.9.2010 15:44)
Suomessa lähinnä mokkuloista tunnettu Huawei on esitellyt Saksassa pidettävillä IFA-messuilla tulevia Android-puhelimia, joiden luvataan olevan edullisia. Android 2.2:lla varustettujen Ideos-puhelinten ....
Kommentteja (9)
Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta (3.9.2010 14:45)
Oman N8-puhelimen hankintaa suunnittelevien ihmisten kannattaa suunnata selaimensa Nokian sivuille, sillä yritys käynnistää 13. päivä syyskuuta kuukauden kestävän kilpailun, jossa joka päivä ....
Kommentteja (10)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5230 Nokia 5230
Samsung I9000 Galaxy S 8GB Samsung I9000 Galaxy S 8GB
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C6 Nokia C6
Apple iPhone 4 32GB Apple iPhone 4 32GB
Nokia C5 Nokia C5
HTC Wildfire HTC Wildfire
Nokia X6 Nokia X6
HTC Desire HTC Desire
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto