Apple haastaa Pre-puhelimen vuoksi Palmin oikeuteen?

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 25.1.2009 21:17 Kommentteja (9)
Apple haastaa Pre-puhelimen vuoksi Palmin oikeuteen? Apple saattaa haastaa Palmin oikeuteen. Syynä olisi Palmin tuoreen Pre-puhelimen monikosketustuki, johon liittyen Apple omistaa tiettyjä patentteja.

Julkistaessaan alkuperäisen iPhonen Applen pääjohtaja Steve Jobs sanoi Applen patentoineen monikosketustekniikan. Apple on patentoinut joitakin monikosketusta tukevaan näyttöön liittyviä asioita, mutta toistaiseksi mitään konkreettista näiden patenttien merkityksestä ei ole nähty. Osaltaan Applen patentit liittynevät myös niin sanottuihin eletoimintoihin, jotka monikosketus mahdollistaa.

Applen pääjohtajan tehtäviä parhaillaan hoitavalta Tim Cookilta kysyttiin iPhonen kilpailjoista yhtiön tulosjulkistuksen analyytikkopuhelussa. Cookin vastauksen mukaan kilpailu on hyvästä, mutta Apple ei hyväksy aineettomien oikeuksiensa väärinkäyttöä ja käyttää tarvittaessa kaikkia aseita, joita sillä on käytössään, kilpailijoita vastaan. Erityisesti Cookin viittaus on yhdistetty juuri Palmin Prehen.

Palm on myös jo vastannut Applelle. "Apple ei ollut ensimmäinen monikosketuksen kanssa. Palm on rakentanut omaa aineettomien oikeuksien salkkuaan 15 vuoden ajan ja puolustaa sitä tarpeen tullen tarmokkaasti", Palmin edustaja Lynn Fox kommentoi Reutersille.

Kaksi Applen entistä johtajaa, Jon Rubinstein ja Fred Anderson, työskentelee nykyään Palmilla. Apple ei ole aiemminkaan ollut järin tyytyväinen tästä ja tämä seikka voi lisätä Applen haluja Palmin haastamiseen.

Nähtäväksi kuitenkin jää, nostaako Apple oikeusjuttua Palmin Pretä vastaan sen tullessa markkinoille ensi kesän aikana. Kanteen oikeutuksesta tai mahdollisesta lopputuloksesta on ulkopuolisten tahojen toistaiseksi mahdoton sanoa mitään.

Lisää uutisotsikoita

9 kommenttia »

  1. lololol (vahvistamaton) @ 25.1.2009 22:15

    Heti, kun tulee jokin uusi kilpailija iPhonelle, niin heti ollaan ajamassa sitä pois markkinoilta. HUOH APPLE! -.-

  2. Eki (vahvistamaton) @ 25.1.2009 22:29

    Sitä vartenhan ne patentit on hommattu, että keksinnön keksijällä on myös mahdollisuus hyötyä keksinnöstään (kaikille se ei vain tunnu kaaliin menevän). Onneksi tämänkin kiistan saa ratkaista oikeuslaitos, eikä puhelinvertailu.comin kommentoijat. Ei varmasti tuohonkaan kiistaan tulisi koskaan täällä minkäänsortin ratkaisua...

  3. Jonathan (vahvistamaton) @ 25.1.2009 23:20

    Apple on sanonut pitävänsä patenteistaan kiinni, kuten jokainen järkevä firma tekee. Loppu on pelkkää mediapeliä, kun erinäiset tahot yrittävät lukea rivien välistä asioita joita siellä ei ole.

    Palataan asiaan *jos* haastaminen tapahtuu, silloin sentään olisi jotain faktoja joista keskustella.

  4. Miika (vahvistamaton) @ 26.1.2009 12:11

    Tässähän tämä taas nähdään, että aineettomien keksintöjen patentit ovat aivan yhtä tyhjän kanssa, ja ne voitaisiin pyyhkiä listoilta kokonaan. Mihin vedetään raja, että mikä on hyväksyttävää patentoida ja mikä ei? Tekniikoita luonnollisesti saa patentoida ja niistä saa pitää kiinni, mutta jos aletaan haastaa oikeuteen, koska "tällä on sama innovaatio kuin meillä", niin ollaan pahasti hakoteillä.

  5. iPeter- (vahvistamaton) @ 26.1.2009 12:34

    No johan on. Tuo alkaa olee hieman naurettavaa applelta, miten edes tommoista voi patentoida, että kun käytät tiettyä sormen liikettä puhelimen näytössä niin tapahtuu jotain, nyt meni yli ymmärryksen että tuosta edes pitää kränätä. Mielestäni Pre voisi olla erittäin hyvä kilpailija iPhonen kanssa, ja olen itsekkin miettinyt sen ostoa.

    Nimim. iPhonen omistaja.

  6. huoh (vahvistamaton) @ 26.1.2009 14:46

    eihän apple ole vielä puhunut mitään kenenkään haastamisesta oikeuteen. Ilmoitti vain että pitää Palmia tarkasti silmällä ettei riko Applen patentteja puhelimessaan, ja näin sen kuulu ollakin

  7. ei näin (vahvistamaton) @ 26.1.2009 17:16

    Hmm, applen kannattaa huomata että olisi Palmille iso mainos vetää Palm oikeuteen... Itse kyllä tässä asiassa Palmin puolella ja Mikkisoftan puolella asiassa jossa väitetään sen rikkovan ties mitä sisällyttämällä käyttöjärjesetelmään internet selaimen, naurettavaa kaikki yhtä lailla.

  8. joo (vahvistamaton) @ 26.1.2009 18:43

    Osa näistä huhutuista patenteista on ihan naurettavia. Kuhan joku firma keksii yrittää patentoida munankäytön niin kaikki tajuaa...

  9. robsku @ 5.2.2009 04:23

    Lainaus:"Sitä vartenhan ne patentit on hommattu, että keksinnön keksijällä on myös mahdollisuus hyötyä keksinnöstään (kaikille se ei vain tunnu kaaliin menevän)."Niin kai sitten nykyään on. Tarkoitushan oli oikeasti estää keksintöjen kuolema kun keksijä vie ideansa hautaan ettei kukaan varastaisi ideaa ja näin lisätä innovaatiota. Pääpaino lienee ollut koko yhteiskunnan edussa.

    Softapatentit toimivat toisin: Pääpaino on firmojen (huom, isojen, pikku keksijät eivät juuri hyödy) edussa ja se johtaa kehityksen hidastumiseen.

    Nythän on näin:
    "Some of the harm from software patents is obvious. Do they provide any compensating benefit? There was little, if any, evidence that they encourage innovation. Although the number of software patents has exploded in recent years, one panelist expressed doubt that success in the technology area was associated with patent ownership. He observed that had the young Bill Gates been confronted at the outset with the litigation risks of tens of thousands of software patents, he might have chosen to exercise his entrepreneurial skills in a field other than software. The point, of course, is that the current system to some extent discourages innovation and entrepreneurship – a travesty of its intended purpose."

    Voi vain miettiä ihan vakavissaan että millä tasolla softakehitys olisi tänään jos patenttisotaa olisi käyty esim. 1980 luvulta asti.

    Kannattaa lukea tuo artikkeli josta otin lainauksen, löytyy täältä:
    http://www.press.redhat.com/2009/01/19/b...eed-for-reform/

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 398 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 529 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 242 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 499 €
vertaa hintoja >>
HTC One S HTC One S
alkaen 519 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta
Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan

Tuoreimmat uutiset

Nokia Lumia 900 häviää iPhonelle sekä kustannuksissa että katteessa Nokia Lumia 900 häviää iPhonelle sekä kustannuksissa että katteessa (31.5.2012 13:33)
Tutkimusyhtiö IHS iSuppli on selvittänyt kuinka paljon Lumia 900- ja iPhone 4S -älypuhelinten valmistus maksaa Nokialle ja Applelle. Lukuja verrattiin puhelinten jälleenmyyntihintoihin, minkä ....
Kommentteja (25)
Kuvissa: Näyttääkö seuraava iPhone tältä? Kuvissa: Näyttääkö seuraava iPhone tältä? (30.5.2012 10:55)
9to5mac.com-verkkosivusto on julkaissut kuvia puhelimen rungosta, joka kuuluu sen mukaan seuraavalle iPhonelle. Mikäli kuvat todella esittävät Applen seuraavan puhelimen designia, vahvistavat ....
Kommentteja (28)
Nokia 808 Pureview -älypuhelimen myynti alkaa Suomessa kesäkuussa Nokia 808 Pureview -älypuhelimen myynti alkaa Suomessa kesäkuussa (29.5.2012 16:40)
Palkittu Nokia 808 Pureview -älypuhelin tulee myyntiin Suomessa kesäkuussa. Nokia ei vahvistanut vielä tarkkaa päivämäärää. Puhelimen julkistuksen yhteydessä vuoden alussa sen verottomaksi jälleenmyyn....
Kommentteja (14)
Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta (29.5.2012 15:43)
Puhelinvertailun toimitukseen saapui tänään virallisena julkaisupäivänä uusi Samsung Galaxy S III. Puhelimen saatavuus on ollut heikkoa suuresta kysynnästä johtuen, joten edes kaikille ennakkotilaajille ....
Kommentteja (17)
Tuotanto-ongelmat viivästyttävät sinisen SGS3:n toimituksia Tuotanto-ongelmat viivästyttävät sinisen SGS3:n toimituksia (29.5.2012 14:36)
Syynä sinisten Galaxy S III Pebble Blue -puhelinten heikkoon saatavuuteen on laitteen tuotannossa ilmenneet ongelmat. Ongelma koskettaa nimenomaan sinistä väriä ja siinä käytettyä kiiltävää ....
Kommentteja (2)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Nokia 701 Nokia 701
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
HTC One S HTC One S
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.