Nokia sulkee toimipisteen ja lomauttaa 2500

2
Matti Robinson

Nokia sulkee toimipisteen ja lomauttaa 2500
Nokia on ilmoittanut sulkevansa yhden toimipisteen ja lomauttavan noin 2500 työntekijää. Tällä kertaa tulilinjalle joutui Jyväskylän toimipiste, jossa työskentelee noin 320 työntekijää. Jyväskylän toimipiste aiotaan sulkea tämän vuoden loppuun mennessä. Lisäksi Salon kaikki noin 2500 työntekijää aiotaan lomauttaa vaiheittain.

Salon lomautukset toteutetaan siten, että 20-30 prosenttia työntekijöistä on kerrallaan lomautettuna määräaikaisesti, jolloin toiminta voi jatkua tauotta. Jyväskylän toimipisteen sulkeminen tarkoittaa, että Nokia keskittää matkapuhelinkehityksen tästä lähtien neljälle alueelle - Tampereelle, Ouluun, Saloon sekä pääkaupunkiseudulle.

"Jyväskylän T&K-yksikön henkilöstö on todella osaavaa ja sen voimin on kehitetty lukuisia menestystuotteita. Suunniteltu tuotekehitystoiminnan lopettaminen Jyväskylässä on erittäin valitettava, mutta väistämätön toimenpide - meidän on sopeutettava tuotteistamisresurssimme tarpeen mukaisiksi, jotta voimme jatkossakin säilyttää kilpailukykymme," sanoo Nokian Devices-yksikön tutkimus- ja tuotekehitysjohtaja Peter Røpke tiedotteessa.



Nokia aloittaa myös yhteistoimintaneuvottelut suunitelmista vähentää 60 työntekijää yhtiön tukitoiminnoissa sekä 30 henkilöä Services-yksikön New Businesses-toiminnossa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (2)

Anonyymi käyttäjä
Bluejack (vahvistamaton)

1

No,joka tälläistä uutista ei ole osannut odottaa nokian(kin) suunnalta on elänyt uutis pimennossa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Pilkun viilaaja (vahvistamaton)

2

Uutisessa pientä virhettä sillä Salossa lomautetaan tuotannosta 2500 henkilöä, ei kaikkia Salon ~5000 työntekijää.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.