Motorola on ollut viimeaikoina suurissa ongelmissa ja erityisesti puhelinosastolta on laitettu ihmisiä pihalle tukuittain. Uusia puhelimia on vuotanut ja julkaistu harvakseltaan eikä varsinkaan kosketusnäytöllisten älypuhelimien saralla ole näkynyt kovinkaan paljon eloa.
Ilmeisesti Motorola on kuitenkin herännyt kilpailemaan ns. huippupuhelimien markkinoista, sillä nimetön lähde on vuotanut kuvia Motorolan tulevasta kosketusnäyttöpuhelimesta Engadgetille. Kyseessä on tietysti vielä huhu, mutta mikäli se pitää paikkansa Motorolalta tulee ensimmäistä kertaa kilpailija muun muassa iPhonelle, HTC Toucheille ja muille kosketusnäyttöpuhelimille.
Kuvien perusteella puhelimessa on siis suuri kosketusnäyttö, jonka lisäksi löytyvät ainakin Kodakin valmistama viiden megapikselin kamera Xenon-salamalla ja TV-ulostulo. Lähde epäili, että kyseessä voi olla myös Motorolan ensimmäinen Android-puhelin.








Moto (vahvistamaton) @ 27.2.2009 14:05
Ihan näppärän näköinen.
Johannes (vahvistamaton) @ 27.2.2009 18:45
Joni (vahvistamaton) @ 27.2.2009 22:58
Ei ihan niin sulavan näkönen ku muitten kapulat
kk___ (vahvistamaton) @ 28.2.2009 00:04
On toi nyt ainakin sata kertaa hienompi ku nokian kosketusnäytöllinen XpressMusic....
rotomola (vahvistamaton) @ 28.2.2009 09:12
täähän näyttää ihan 5800 express-musicilta ainakin edestäpäin :D mut kuiteskin ihan siistin näkönen laite.
Make (vahvistamaton) @ 28.2.2009 15:32
Hieno on, parempi kun ei ruveta vertaileen 5800XMusicciin. Siitä seuraa vaan riitoja.
Teemu (vahvistamaton) @ 28.2.2009 20:00
Hienoa että on älytty laittaa oikea salama kameraan!
kustavi (vahvistamaton) @ 1.3.2009 19:25
Näyttää ihan näkkileivältä.. Hihihihi :P hehehe
IPHONEE G3 on paREMMpi IqH
juupa juu... (vahvistamaton) @ 6.3.2009 15:06
onpa jännä... Jostain luin että Motorullat kärsisi vähiten ohjelmistovirheistä. Olisi ihan hauska tiettää, että pitääköhän se paikkansa. Ja jos jotain kiinostaa se uutisen parhuuslista niin tässäpä se tulee.
1. Motorola
2. Nokia
3. Samsung
4. Sony Ericson
5. LG
Hmm... Miksiköhän iPhonea ei ollut listassa... Johtuukohan se Applen erillaisuudesta ja hyvistä ideoista.