Palaute
 
 

App Store pyyhkäisi miljardin latauksen ohi

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 24.4.2009 15:38

App Store pyyhkäisi miljardin latauksen ohi Applen iPhonelle viime kesänä julkistettu App Store -ohjelmistokauppa on takonut hurjia latausmääriä viime aikoina. Eilen Apple sai juhlistaa miljardin latauksen rajapyykkiä, joka toteutui ainoastaan yhdeksässä kuukaudessa.

App Storen kasvu on vain kiihtynyt mitä pidemmälle on palvelu on ollut saatavilla. Samalla kun puhelimia myydään ennätystahtiin, sovellusten määrä on kasvanut palvelussa joulusta joidenkin arvioiden mukaan jopa yli kaksinkertaiseksi. Näiden myötä myös latausluvut ovat olleet selvässä nousussa. TechCrunchin mukaan puolet kaikista latauksista on tehty viimeisen kolmen kuukauden aikana. Tämä tarkoittaa noin viiden ja puolen miljoonan latauksen päivätahtia.

App Store on kova haaste kilpailijoiden ohjelmistokaupoille, mutta samalla antaa hyvää osviittaa siitä, kuinka suosittu palvelu voi olla oikein toteutettuna. RIM ja Google ovat julkistaneet alustoilleen omat App World- ja Android Market -ohjelmistokauppansa, seuraavana on vuorossa Nokia Ovi Storellaan. Nähtäväksi jää kuka juhlii seuraavia tasalukuja.

Applen The Billion App Countdown -kampanja on siis virallisesti loppunut ja joku onnekas iPhone-käyttäjä, joka on ladannut sovelluksen App Storesta viimeisen kahden viikon aikana, voittaa itselleen 10 000 dollarin lahjakortin iTunesiin, MacBook Pro -kannettavan, Time Capsulen sekä iPod Touchin. Voittaja julkistetaan piakkoin kampanjasivulla, jossa on jo nyt nähtävillä kaikkien aikojen suosituimmat App Store -ohjelmat.





Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia? Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia?
Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica
Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken

 
Viikon kysymys

Tiedätkö tietokoneen sielunelämästä opettajaasi


Tuoreimmat uutiset

Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos (3.9.2010 15:44)
Suomessa lähinnä mokkuloista tunnettu Huawei on esitellyt Saksassa pidettävillä IFA-messuilla tulevia Android-puhelimia, joiden luvataan olevan edullisia. Android 2.2:lla varustettujen Ideos-puhelinten ....
Kommentteja (1)
Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta (3.9.2010 14:45)
Oman N8-puhelimen hankintaa suunnittelevien ihmisten kannattaa suunnata selaimensa Nokian sivuille, sillä yritys käynnistää 13. päivä syyskuuta kuukauden kestävän kilpailun, jossa joka päivä ....
Kommentteja (2)
Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun (2.9.2010 14:30)
Matkapuhelinvalmistaja Nokia on ilmoittanut lopettavansa Ovi-palvelukokonaisuuteen kuuluneen Ovi Files -tiedostonjakopalvelun. Ovi Filesin avulla käyttäjä on voinut jakaa tiedostoja puhelimensa ....
Kommentteja (7)
Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin (2.9.2010 14:04)
Omaa Windows Phone 7 -puhelinta innolla odottavat kuluttajat kuulivat eilen mukavia uutisia, kun Microsoft ilmoitti saaneensa käyttöjärjestelmän julkaisukuntoon. Ohjelmiston toimitukset puhelinvalmistajille ....
Kommentteja (11)
Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille (2.9.2010 10:43)
Kosketusnäytöillä varustetuissa puhelimissa tekstin syöttämiseen on tarjolla useita eri keinoja, joista viimeisen vuoden aikana suosiotaan on kasvattanut nopeasti Swype, joka on nyt saapunut ....
Kommentteja (5)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5230 Nokia 5230
Samsung I9000 Galaxy S 8GB Samsung I9000 Galaxy S 8GB
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C6 Nokia C6
Apple iPhone 4 32GB Apple iPhone 4 32GB
Nokia C5 Nokia C5
HTC Wildfire HTC Wildfire
Nokia X6 Nokia X6
HTC Desire HTC Desire
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto