Ruotsissa avattiin maailman ensimmäinen kaupallinen 4G-tukiasema

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 27.5.2009 15:25 Kommentteja (15)
Ruotsissa avattiin maailman ensimmäinen kaupallinen 4G-tukiasema Tulevia 4G-verkkoja on testattu ympäri maailmaa muun muassa Motorolan, LG:n ja Vodafonen toimesta, mutta lopullisen verkon pystyttämistä ollaan vieroksuttu - tähän asti. Verkkoyhtiö Ericsson ja teleoperaattori TeliaSonera ovat kertoneet avanneensa ensimmäisen 4G-tukiaseman, joka käyttää LTE-tekniikkaa (Long-Term Evolution). Toisin kuin testiverkot, kyseinen tukiasema on osa tulevaisuudessa laajennettavaa kaupallista verkkoa.

LTE-verkon käyttäminen on vielä heikoissa kantimissa, sillä päätelaitteita ei ole markkinoilla ja verkon kattavuus on vain pienen pieni osa Tukholmaa. Teknisesti LTE on huomattavasti nykyisiä 3G-verkkoja edellä. Tarjolla on jopa kymmeniä kertoja nykyistä HSPA-verkkoja nopeampia yhteyksiä. Ericsson on demonstroinut LTE-verkkoa jopa 160 megabitin sekunttivauhdilla.

Ruotsalaisyritykset aikovat laajentaa verkkoa Tukholman ja Oslon seuduilla seuraavan vuoden aikana, jonka jälkeen varsinainen kaupallinen potentiaali astuu esiin. Suomessa LTE-verkkojen lupia huutokaupataan syksyllä.

Lisää uutisotsikoita

15 kommenttia »

  1. extralow (vahvistamaton) @ 27.5.2009 16:55

    Hyvä että saadaan ruotsiinkin jotain ekana, maailman eka gsm oli suomessa.Radiolinja.

  2. abx (vahvistamaton) @ 27.5.2009 17:36

    No siis tätähän ei saada suomeen varmaan ollenkaan, ehkä hyvällä tuurilla ku olis jo 5g tarjolla. Samaa huttua mitä on tuon teräväpiirto tv lähetysten kanssa, piikkusen jäljessä tullaan. Sama laajakaistayhteyksillä, ajellaan rauhallisesti nyt näillä 2 megasilla ja maksetaan siitä kunnolla, jos et asu ihan suurkaupungin keskustassa. Nice!!!

  3. realisti-jukka (vahvistamaton) @ 27.5.2009 19:20

    Minkä suurkaupungin? :D Meillä on yks kaupunki, muutama pikkukaupunki ja läjä maaseutukyliä. Kannattaa muuttaa johonkin suurkaupunkiin kaukoidässä, jos haluaa käytellä viimeisimpiä mobiili-tekniikoita.

  4. Makko (vahvistamaton) @ 27.5.2009 19:43

    MIten vaan, Sonera on joka tapauksessa aivan paska yhtiö.

  5. Makko (vahvistamaton) @ 27.5.2009 19:43

    MIten vaan, Sonera on joka tapauksessa aivan paska yhtiö.

  6. kilobitti (vahvistamaton) @ 27.5.2009 19:54

    Mä asun sen kaupungin keskustassa.

    Nimellisen 5M-liittymän tod. nopeus on lähes aina 350-750kbps (0,3-0,7Mbps) eikä koskaan yli 1M.
    Joten ensin olisi tarvetta toimivalle 3G:lle, ja vasta sitten voisi katsoa seuraavia nopeusluokkia!

  7. kilobitti (vahvistamaton) @ 27.5.2009 19:55

    Mä asun sen kaupungin keskustassa.

    Nimellisen 5M-liittymän tod. nopeus on lähes aina 350-750kbps (0,3-0,7Mbps) eikä koskaan yli 1M.
    Joten ensin olisi tarvetta toimivalle 3G:lle, ja vasta sitten voisi katsoa seuraavia nopeusluokkia!

  8. kilobitti (vahvistamaton) @ 27.5.2009 19:56

    Mä asun sen kaupungin keskustassa.

    Nimellisen 5M-liittymän tod. nopeus on lähes aina 350-750kbps (0,3-0,7Mbps) eikä koskaan yli 1M.
    Joten ensin olisi tarvetta toimivalle 3G:lle, ja vasta sitten voisi katsoa seuraavia nopeusluokkia!

  9. kilobitti (vahvistamaton) @ 27.5.2009 20:02

    Tämäpä hauska liittymä - viestit lähtevät hitaasti, mutta sitäkin useammin!

  10. sepi (vahvistamaton) @ 27.5.2009 21:40

    Eihän tuo LTE vielä mikään oikea 4G ole. Yhtenevyyksiä tulevien 4G-järjestelmien kanssa sillä tosin on, mutta ei ole varsinainen 4G.

  11. Aapeli (vahvistamaton) @ 28.5.2009 09:11

    Oikeassa olet sepi, LTE:tä kutsutaan 3.9G:ksi.

  12. Jonathan (vahvistamaton) @ 28.5.2009 14:12

    "Hyvä että saadaan ruotsiinkin jotain ekana, maailman eka gsm oli suomessa.Radiolinja"

    Menneillä voitoilla on hyvä revitellä, mutta jos katsotaan vähän tuoreempaa asiaa, niin esimerkiksi 3G yleistyi Ruotsissa monta vuotta ennen Suomea, joten se ehkä lievästi himmentää tuota gsm-maailmanmestaruutta.

  13. asd (vahvistamaton) @ 28.5.2009 15:59

    Kilobitti, laajakaistojen nopeudet ilmoitetaan biteissä. Nopeuden tavuissa saa yleensä jakamalla markkinodun nopeuden kymmenellä. Esim. mun 8Mbps liittymä siirtää tavaraa 800kBps.

  14. Asentaja (vahvistamaton) @ 28.5.2009 20:47

    asd: Liittymäsi varmaankin siirtää 800kt/s, eli 6400kbps

  15. sepi (vahvistamaton) @ 29.5.2009 12:30

    asentaja: 800 kt/s = 800 kB/s = 6400 kb/s

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 457 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 299 €
vertaa hintoja >>
HTC Desire HTC Desire
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
alkaen 394 €
vertaa hintoja >>
Nokia N8 Nokia N8
alkaen 275 €
vertaa hintoja >>
Nokia C5-03 Nokia C5-03
alkaen 125 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 98 €
vertaa hintoja >>
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Ei vielä hintoja
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 135 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä
Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä
Kattavassa testissä Nokia N9 Kattavassa testissä Nokia N9

Tuoreimmat uutiset

Motorola: Android-päivitysten hitaus johtuu Googlesta Motorola: Android-päivitysten hitaus johtuu Googlesta (10.2.2012 18:34)
Motorolan mukaan Androidin hitaasta päivitystahdista ei voi syyttää puhelinvalmistajia, vaan todellinen syypää viivästyksiin on Google itse sekä kustomoituja laitteita vaativat operaattorit. ....
Kommentteja (3)
Yhdysvaltain oikeusministeriö hyväksymässä Googlen Motorola-kaupat Yhdysvaltain oikeusministeriö hyväksymässä Googlen Motorola-kaupat (10.2.2012 17:19)
Yhdysvaltain oikeusministeriö on antamassa hyväksyntänsä Googlen jo viime syksynä julkaisemille suunnitelmille ostaa Motorola Mobility. Kauppa vaatii myös EU-viranomaisten hyväksynnän ja päätöksen ....
Kommentteja (2)
HTC vahvisti Android 4.0:n saavien puhelimien nimet HTC vahvisti Android 4.0:n saavien puhelimien nimet (10.2.2012 11:40)
HTC on vahvistanut Android 4.0:n saavien puhelinmallien nimet. Viime vuonna julkaistut HTC Sensation - ja Sensation XE -puhelimet saavat päivityksen maaliskuun loppuun mennessä. Sensation ....
Kommentteja (2)
Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin (9.2.2012 18:36)
Käytettyjen tavaroiden hinta-arvioihin keskittyvä Priceonomics kertoo omiin tilastoihinsa perustuen, että Applen iPhone-puhelimet säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa huomattavasti Android-puhelimia paremmin. ....
Kommentteja (21)
LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella (8.2.2012 14:39)
Korealaisista elektroniikkajäteistä pienempi eli LG on julkaissut videon yhtiön uudesta tabletin ja puhelimen ominaisuuksia yhdistelevästä laitteesta. LG Optimus Vu on viiden tuuman kokoinen ....
Kommentteja (7)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
HTC Desire HTC Desire
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C5-03 Nokia C5-03
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Nokia 500 Nokia 500

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.