Osallistu ja voita!
Joka viikko arvotaan 10 kpl 20€ arvoisia CDON.com-lahjakortteja!
Kommentoi mitä tahansa Microsoft Showroomin artikkelia ja olet mukana arvonnassa!
x

Palm Pre Eurooppaan lokakuussa

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 7.7.2009 14:28 Kommentteja (2)
Palm Pre Eurooppaan lokakuussa Palmin Pre-älypuhelin saapuu Eurooppaan lokakuussa.

Aiemmin Palm Pre on ollut saatavilla vain Pohjois-Amerikan markkinoilla, sillä alun perin Pre esiteltiin CDMA-verkkoja käyttävänä mallina. Euroopassa ei ole käytössä CDMA-verkkoja. Uusi versio Prestä tukeekin GSM- ja WCDMA (3G) -verkkoja. 3G-verkossa tuetaan myös latausnopeuksia nostavaa HSDPA-tekniikkaa.

Pre tulee aluksi saataville Euroopassa Ison-Britannian, Irlannin ja Saksan markkinoilla O2-operaattorin ja Espanjassa Movistar-operaattorin kautta. Sekä O2 että Movistar ovat Telefonican omistuksessa. Palm itse kertoo tiedotteessaan myyntiintulon ajoittuvan ehdottomasti aikaan ennen joulua 2009. Saksan O2 kuitenkin on kertonut Pren olevan tulossa lokakuussa.

Toistaiseksi muiden kuin edellä mainittujen markkinoiden kohtalosta ei ole selvyyttä. Mahdollista on, että Pre tulee joillakin markkinoilla, kuten esimerkiksi Suomessa, myyntiin myös lukitsemattomana.

Myöskään hinnoittelusta ei toistaiseksi ole mitään tietoa.

Palm Pre on saanut paljon kiitosta hyvästä ja innovatiivisesta käyttöliittymästään ja tehokkaasta tekniikastaan. Lisäksi kyseessä on yksi harvoja puhelimia, jotka tukevat monikosketustekniikkaa. Lisää Palm Prestä voi lukea aiemmista uutisistamme.

Lisää uutisotsikoita

2 kommenttia »

  1. Diazzi @ 7.7.2009 15:19

    In b4 "iPhone 3GS on parempi koska se tulee tänne ennen Pre:tä"

  2. jonathan (vahvistamaton) @ 8.7.2009 12:22

    Testasin Palm Pre:tä kaupassa puolisen tuntia ja se oli vähän sekalainen esitys.

    Gesturet, kortit ja notifikaatiot toimivat juuri niin hyvin kuin oletinkin, mutta toiminta oli lähes kautta linjan vähän hitaanlaista ja käyttöliittymässä oli aika paljon pikkukäpyjä.

    Kokonaisuutena kuitenkin positiivinen kokemus, toivottavasti nopeutta saadaan lisää ja bugeja korjataan ennen puhelimen rantautumista Eurooppaan.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 457 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 299 €
vertaa hintoja >>
HTC Desire HTC Desire
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
alkaen 394 €
vertaa hintoja >>
Nokia N8 Nokia N8
alkaen 275 €
vertaa hintoja >>
Nokia C5-03 Nokia C5-03
alkaen 125 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 98 €
vertaa hintoja >>
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Ei vielä hintoja
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 135 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä
Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä
Kattavassa testissä Nokia N9 Kattavassa testissä Nokia N9

Tuoreimmat uutiset

Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin (9.2.2012 18:36)
Käytettyjen tavaroiden hinta-arvioihin keskittyvä Priceonomics kertoo omiin tilastoihinsa perustuen, että Applen iPhone-puhelimet säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa huomattavasti Android-puhelimia paremmin. ....
Kommentteja (10)
LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella (8.2.2012 14:39)
Korealaisista elektroniikkajäteistä pienempi eli LG on julkaissut videon yhtiön uudesta tabletin ja puhelimen ominaisuuksia yhdistelevästä laitteesta. LG Optimus Vu on viiden tuuman kokoinen ....
Kommentteja (7)
Ruutu.fi julkaistiin Androidille Ruutu.fi julkaistiin Androidille (8.2.2012 12:19)
Sanoma on julkaissut sen Ruutu.fi-nettitelevisiosta Android-laitteille tarkoitetun ohjelman. Aiemmin vastaava mobiilisovellus julkaistiin iPhonelle ja iPadille. Nelosen, Livin ja Jimin ohjelmia ....
Kommentteja (7)
Google julkaisi Chrome-selaimen Androidille Google julkaisi Chrome-selaimen Androidille (8.2.2012 11:44)
Google on julkaissut työpöydillä vauhdikkaasti yleistyneen Chrome-selaimensa myös Androidille. Silti suuri osa Android-käyttäjistä jää vielä paitsi uusista ominaisuuksista, sillä Chrome vaatii ....
Kommentteja (5)
Nokia suunnittelee 4000 henkilön irtisanomista Nokia suunnittelee 4000 henkilön irtisanomista (8.2.2012 11:18)
Nokia ilmoitti tänään suunnitelmistaan vähentää työpaikkoja maailmanlaajuisesti 4000 kappaleella. Vähennystarpeesta neljäsosa kohdistuu Salon tehtaaseen Suomessa. Nokia työllisti Salossa ....
Kommentteja (5)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
HTC Desire HTC Desire
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C5-03 Nokia C5-03
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Nokia 500 Nokia 500

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.