Nokian odotettu Maemo-laite FCC:n testissä, julkistus luultavasti lokakuussa

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 8.8.2009 13:38 Kommentteja (10)
Nokian odotettu Maemo-laite FCC:n testissä, julkistus luultavasti lokakuussa Nokian pitkään odotettu, paljon puhuttu seuraavan sukupolven uusi Maemo-laite on käynyt Yhdysvaltain telehallintovirasto FCC:n testeissä.

FCC on julkaissut sivuillaan testidokumentit ja vasemmalta löytyvän kuvan, jotka eivät kuitenkaan paljasta tulevasta laitteesta juurikaan mitään uutta. Lähinnä dokumentit kertovat, että laitteen julkistus on lähenemässä.

Nokia on pyytänyt 15. heinäkuuta FCC:n pitämään (PDF-linkki) laitteesta otetut ulkoiset ja sisäiset kuvat, kuvat testauksesta sekä käyttöohjekirjan salaisena 90 päivän ajan eli noin lokakuun puolenväliin asti. Tämä sopii hyvin aiempiin arvailuihin siitä, että Nokia tulisi julkistamaan uuden Maemo-laitteensa 9. lokakuuta Maemo Summit -tapahtumassa.

Uudesta Maemo-laitteesta erittäin mielenkiintoisen tekee se, että siitä pitäisi löytyä aiemmista poiketen myös puhelinominaisuudet. Näin Nokia ottaisi käyttöön puhelimissaan toisen älypuhelinkäyttöjärjestelmän Symbianin rinnalle.

Aiempien tarkkojen tietojen mukaan tulevan laitteen ominaisuuksiin tulevat kuulumaan Maemo 5 -käyttöjärjestelmä, 3,5 tuuman tarkkuudeltaan 800x480 pikselin kosketusnäyttö, viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera, GPS-paikannus, 3G-, HSPA- ja WLAN-yhteydet, OMAP3-prosessori 500 tai 600 megahertsin kellotaajuudella, 256 megatavua fyysistä RAM-muistia ja 768 megatavua virtuaalimuistia, 32 gigatavun sisäinen tallennusmuisti ja muistikorttipaikka. Rakenteeltaan uutuus muistuttaisi aiempaa N810 Internet Tabletia, eli siitä löytyisi myös esiin liukuva QWERTY-täysnäppäimistö.

Koodinimellä RX-51 ja kehitysnimellä Rover tunnetun laitteen lopullisesta mallinimestä ei vielä toistaiseksi ole tietoa. Aiemmin laitteen mallinimeksi on veikkailtu N900:aa. Aiemmat Nokian Maemo-laitteet ovat olleet nimiltään 770 Internet Tablet, N800 Internet Tablet sekä N810 Internet Tablet. Uusi laite kuitenkin pudottanee nimestään Internet Tablet -lisämääreen pois, koska laitteesta pitäisi löytyä myös puhelinominaisuudet.

Lisää uutisotsikoita

10 kommenttia »

  1. xbax (vahvistamaton) @ 8.8.2009 14:48

    Jos saan arvata niin ulkomuodoltaan puhelin on Nokia tyyliin lelumainen ja natiseva kuten 5800 xm. Monikosketusta tuskin osataan hyödyntää kovin intuitiivisesti. Oma mielipide.

  2. Ibanez90 @ 8.8.2009 14:52

    Eiköhän se ole kaikkien muidenkin mielipide jotka ovat muitakin puhelimia testannut kuin nokiaa. Kuten Htc:ta

  3. Rottamies83 @ 8.8.2009 20:31

    on se kumma että aina Nokian uutuuksista kertovissa uutisissa "anti-Nokialaiset" innostuvat kommentoimaan kuinka surkea Nokia on. Itse olen testannut monia valmistajia, ja mielestäni Nokia on kirkkaasti parhain yhdessä Applen iPhonen kanssa. Nokialla vielä tuo hinta-laatu -suhde on todellakin kohdallaan. Symbian toki on aikansa elänyttä, mutta toinen käyttis sen rinnalle kuulostaa todellakin mainiolta.

  4. nka34 (vahvistamaton) @ 8.8.2009 21:07

    "...OPAP3-prosessori 500 tai 600 megahertsin kellotaajuudella..."

    Taitaa olla kuitenkin OMAP3-prosessori kyseessä eikä OPAP3 :)

  5. Abexi @ 8.8.2009 22:00

    Vaikuttaa pätevältä vehkeeltä tuo uusi, sikäli mikäli huhut pitävät paikkansa.

    @3
    Kyllä anti-apple (iphone) -porukat huutelevat taas aina apple uutisissa. Se vain on joku ihme trendi täällä ollut, että nokialaisia täytyy haukkua ja muiden tarvitsee antaa takaisin iphone porukoille.


    Tämän takia ei paljoa kiinnosta kommentteja lukea kyseisissä uutisissa.

  6. Ergopad @ 8.8.2009 23:20

    Kyllä tuo on laadukkaan oloinen luuri kädessä ja sen voi sanoa, että ei varmasti natise vaikkakin on aika muovinen, mutta muovinen tyliin E63.

  7. Joo (vahvistamaton) @ 9.8.2009 09:15

    @4 nka34

    Voi taivaan äiti. Onko se nyt niin vaikea ymmärtää että OMAP3 ei ole prosessori vaan alusta...
    --------------------------------------------------------------
    Maemo marketing ottaa osaa Nokia Wordiin...
    http://twitter.com/PeterMaemo/status/3140993121

  8. muranziel @ 9.8.2009 18:57

    Eiköhän kaikki puhelimet nitise, natise ja rutise kun tarpeeksi puristaa.

  9. muranziel @ 9.8.2009 18:59

    "Jos saan arvata niin ulkomuodoltaan puhelin on Nokia tyyliin lelumainen ja natiseva kuten 5800 xm. Monikosketusta tuskin osataan hyödyntää kovin intuitiivisesti. Oma mielipide."

    Eiköhän kaikki puhelimet nitise, natise ja rutise kun tarpeeksi puristaa.

  10. OMAP (vahvistamaton) @ 9.8.2009 20:01

    Kyllä se OMAP on TI:n prosessori arkkitehtuuri. Käytetään käyttiksen ja mendia juttujen suorittamiseen sulautetuissa järjestelmissä näin yleensä ottaen.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Texas_Instr...applications.22

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 457 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 299 €
vertaa hintoja >>
HTC Desire HTC Desire
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
alkaen 394 €
vertaa hintoja >>
Nokia N8 Nokia N8
alkaen 275 €
vertaa hintoja >>
Nokia C5-03 Nokia C5-03
alkaen 125 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 98 €
vertaa hintoja >>
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Ei vielä hintoja
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 135 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä
Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä
Kattavassa testissä Nokia N9 Kattavassa testissä Nokia N9

Tuoreimmat uutiset

Motorola: Android-päivitysten hitaus johtuu Googlesta Motorola: Android-päivitysten hitaus johtuu Googlesta (10.2.2012 18:34)
Motorolan mukaan Androidin hitaasta päivitystahdista ei voi syyttää puhelinvalmistajia, vaan todellinen syypää viivästyksiin on Google itse sekä kustomoituja laitteita vaativat operaattorit. ....
Kommentteja (3)
Yhdysvaltain oikeusministeriö hyväksymässä Googlen Motorola-kaupat Yhdysvaltain oikeusministeriö hyväksymässä Googlen Motorola-kaupat (10.2.2012 17:19)
Yhdysvaltain oikeusministeriö on antamassa hyväksyntänsä Googlen jo viime syksynä julkaisemille suunnitelmille ostaa Motorola Mobility. Kauppa vaatii myös EU-viranomaisten hyväksynnän ja päätöksen ....
Kommentteja (2)
HTC vahvisti Android 4.0:n saavien puhelimien nimet HTC vahvisti Android 4.0:n saavien puhelimien nimet (10.2.2012 11:40)
HTC on vahvistanut Android 4.0:n saavien puhelinmallien nimet. Viime vuonna julkaistut HTC Sensation - ja Sensation XE -puhelimet saavat päivityksen maaliskuun loppuun mennessä. Sensation ....
Kommentteja (2)
Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin (9.2.2012 18:36)
Käytettyjen tavaroiden hinta-arvioihin keskittyvä Priceonomics kertoo omiin tilastoihinsa perustuen, että Applen iPhone-puhelimet säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa huomattavasti Android-puhelimia paremmin. ....
Kommentteja (21)
LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella (8.2.2012 14:39)
Korealaisista elektroniikkajäteistä pienempi eli LG on julkaissut videon yhtiön uudesta tabletin ja puhelimen ominaisuuksia yhdistelevästä laitteesta. LG Optimus Vu on viiden tuuman kokoinen ....
Kommentteja (7)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
HTC Desire HTC Desire
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C5-03 Nokia C5-03
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Nokia 500 Nokia 500

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.