HTC on ilmoittanut myyneensä jo yli miljoona Magic-puhelinta. Asiasta kertoo DigiTimes. HTC Magic on yhtiön järjestyksessään toinen Googlen Android-käyttöjärjestelmällä varustettu puhelin.
Magic tuli markkinoille huhtikuun 2009 lopulla. Sama puhelin tunnetaan myös nimillä T-Mobile myTouch 3G ja T-Mobile G2.
Magicin tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat 3,2 tuuman kosketusnäyttö tutulla 320x480 pikselin Android-tarkkuudella, 3,2 megapikselin automaattitarkenteinen kamera, GPS-paikannus, microSD-muistikorttipaikka sekä laajat yhteysmahdollisuudet ja Android-alustan tarjoamat toiminnot.
Saunalahti oli aiemmin tuomassa HTC Magic ensimmäisenä Android-puhelimena Suomen markkinoille, mutta suunnitelmat jäivät jostakin syystä toteuttamatta. Tämän vuoksi HTC:n kolmas Android-puhelin, HTC Hero, ehtikin Suomeen ensin. HTC Hero on parhaillaan testattavanamme - tässä ensikokemuksemme siitä.
DigiTimes kertoi myös, että HTC:n pääjohtaja Peter Chou odottaa keskihintaisten puhelinten muodostavan HTC:n toimituksista 50-60 prosenttia vuoden 2009 toisella puoliskolla. Choun mukaan HTC keskittyy jatkossakin vahvasti kehittämään noin 300 dollarin hintaluokkaa edustavia, keskihintaluokan puhelimia. Ensi vuonna HTC:n mallistosta noin puolen pitäisi perustua Androidille sekä toisen puolen Microsoftin Windows Mobilelle.
HTC:n tulevia Android-puhelimia ei ole vuotanut suurissa määrin julkisuuteen. Yksi niistä kuitenkin on Click-nimellä toistaiseksi tunnettu, edullinen Android-malli.
Aiemmin olemme kertoneet, että HTC laski dramaattisesti taloudellista ennustettaan loppuvuodesta.








30146264 @ 13.8.2009 16:26
Hassua, minä juuri tilasin kyseisen puhelimen saksasta aika tarkalleen kolmella sadalla eurolla =D . Harkitsin myös heroa mutta sen tuomat uudistukset ovat minulle jotakuinkin tarpeettomia ja muutenkin esimerkiksi htc sense:n saa asenneltua tuohonkin puhelimeen. Muutenkin hero on mielestäni ruma "leuan" takia.
hähää (vahvistamaton) @ 13.8.2009 16:58
tyhjänpäiväistä markkinointipropagandaa
yrityksellä on, kuten kaikilla muillakin. Erikseen valmistusyhtiö ja markkinointi yhtiö. Valmistaja on myynyt sisäisesti puhelimet markkinointiin ja voidaan julkaista myyntimäärät.
Ibanez90 (vahvistamaton) @ 13.8.2009 17:21
vie iPhonea kun pässiä narussa
jonathan (vahvistamaton) @ 13.8.2009 19:27
@3
Millä tavalla tuo nyt "vie" iPhonea?
Mikael (vahvistamaton) @ 14.8.2009 12:53
@2
Totta! Sen täytyy olla varmasti niin, että yksikään matkapuhelinvalmistaja ei ole myynyt koskaan ainuttakaan puhelinta! Pelkkää myyntikikkailua.
Mikael (vahvistamaton) @ 14.8.2009 12:55
Itse uskon, että myyntiluvut voivat hyvinkin olla ainakin lähellä tuota, koska tämä malli on kuitenkin tullut tosi laajasti markkinoille. USAssa t-mobilelle ja useissa Euroopan maissa vodafonelle.
emt (vahvistamaton) @ 14.8.2009 17:44
@4
kaikella mahdollisella tavalla?
jonathan (vahvistamaton) @ 14.8.2009 18:57
@7
Olitpa hauska. Ei pidä paikkaansa, ainakaan näytön ja virtuaalinäppiksen osalta. Oikeasti olisi kiva saada järkeviä, *perusteltuja* kommentteja, eikä typeriä onelinereitä. Tiedän vaativani liikaa.