Tässä on tiedot Dellin tulevasta Android-puhelimesta

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 14.8.2009 12:15 Kommentteja (3)
Tässä on tiedot Dellin tulevasta Android-puhelimesta Dellin tulevasta, ensimmäisestä puhelimesta on kohkattu viime aikoina paljon. Nyt siitä on kuitenkin saatu julkisuuteen merkittävästi uutta tietoa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Boy Genius Report -sivusto, joka samalla esitteli myös uusia kuvia puhelimesta. BGR:n lisäksi myös Cloned In China -sivusto esittelee erillisiä kuvia Dellin tulevasta puhelimesta.

Tärkein tietohan puhelimeen on liittyen on sen markkinoilletulon rajoittuminen ainakin toistaiseksi vain Kiinan markkinoille. Teknisesti mikään ei kuitenkaan estä puhelimen saatavuuden laajentumista myös Kiinan ulkopuolelle, sillä kyseessä on tavallinen GSM-puhelin.

Dellin tuleva puhelin perustuu Android-käyttöjärjestelmälle, jota Kiinan markkinoille on vahvasti muokattu Open Mobile Systemin mukaisesti. Puhelimen kehitysnimi on BGR:n tietojen mukaan Benzine ja se on valmis myyntiintuloon. Cloned In China -sivusto puolestaan kertoo, että puhelin olisi tulossa markkinoille Kiinassa 31. elokuuta. Aiemmin puhelimen myyntinimen on spekuloitu olevan Dell Mini 3i.

Puhelimen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat BGR:n tietojen mukaan 3,5 tuuman kosketusnäyttö 360x640 pikselin tarkkuudella, monikosketustuki, kolmen megapikselin kamera automaattitarkennuksella ja kuvausvalolla, videokuvaus, GPS-paikannus, microSD-muistikorttipaikka, tuki Microsoftin Exchangelle, kattava pikaviestintuki, Bluetooth-yhteys sekä neljän GSM-taajuuden ja GPRS- ja EDGE-datayhteyksien tuki.

Älypuhelinten kasvava myynti on houkutellut puhelinmarkkinoille mukaan uusia, aiemmin lähinnä tietokoneiden maailmasta tunnettuja nimiä. Aiemmin muun muassa Acer on saapunut puhelinmarkkinoille ja myös Applekin voidaan laskea tähän samaan sarjaan.

Lisää uutisotsikoita

3 kommenttia »

  1. abcdefg (vahvistamaton) @ 14.8.2009 15:03

    Eiköhän juuri Applen takia älypuhelinten myynti ole noussut räjähdysmäisesti parin vuoden aikana.

  2. Tomppa12 @ 14.8.2009 18:29

    Aika mielenkiintoiset ominaisuudet, :) mutta 3G puuttuu. :(
    Tosin Kiinassahan sellaista ei ole (vaan niitä kilpailevia tekniikoita), joten voipi olla, että jos tuo tänne tulee, niin sitten se löytyy. :)

  3. Fiesta (vahvistamaton) @ 14.8.2009 20:25

    Ominaisuuksiensa puolesta lupaavan oloinen puhelin. Harkitsen kyllä tämän ostamista mikäli Eurooppaan rantautuu. Go Android!

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 398 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 529 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 242 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 499 €
vertaa hintoja >>
HTC One S HTC One S
alkaen 519 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta
Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan

Tuoreimmat uutiset

Nokia Lumia 900 häviää iPhonelle sekä kustannuksissa että katteessa Nokia Lumia 900 häviää iPhonelle sekä kustannuksissa että katteessa (31.5.2012 13:33)
Tutkimusyhtiö IHS iSuppli on selvittänyt kuinka paljon Lumia 900- ja iPhone 4S -älypuhelinten valmistus maksaa Nokialle ja Applelle. Lukuja verrattiin puhelinten jälleenmyyntihintoihin, minkä ....
Kommentteja (25)
Kuvissa: Näyttääkö seuraava iPhone tältä? Kuvissa: Näyttääkö seuraava iPhone tältä? (30.5.2012 10:55)
9to5mac.com-verkkosivusto on julkaissut kuvia puhelimen rungosta, joka kuuluu sen mukaan seuraavalle iPhonelle. Mikäli kuvat todella esittävät Applen seuraavan puhelimen designia, vahvistavat ....
Kommentteja (28)
Nokia 808 Pureview -älypuhelimen myynti alkaa Suomessa kesäkuussa Nokia 808 Pureview -älypuhelimen myynti alkaa Suomessa kesäkuussa (29.5.2012 16:40)
Palkittu Nokia 808 Pureview -älypuhelin tulee myyntiin Suomessa kesäkuussa. Nokia ei vahvistanut vielä tarkkaa päivämäärää. Puhelimen julkistuksen yhteydessä vuoden alussa sen verottomaksi jälleenmyyn....
Kommentteja (14)
Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta (29.5.2012 15:43)
Puhelinvertailun toimitukseen saapui tänään virallisena julkaisupäivänä uusi Samsung Galaxy S III. Puhelimen saatavuus on ollut heikkoa suuresta kysynnästä johtuen, joten edes kaikille ennakkotilaajille ....
Kommentteja (17)
Tuotanto-ongelmat viivästyttävät sinisen SGS3:n toimituksia Tuotanto-ongelmat viivästyttävät sinisen SGS3:n toimituksia (29.5.2012 14:36)
Syynä sinisten Galaxy S III Pebble Blue -puhelinten heikkoon saatavuuteen on laitteen tuotannossa ilmenneet ongelmat. Ongelma koskettaa nimenomaan sinistä väriä ja siinä käytettyä kiiltävää ....
Kommentteja (2)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Nokia 701 Nokia 701
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
HTC One S HTC One S
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.