Nokian odotetaan julkistavan ensimmäisen myös puhelinominaisuuksilla varustetun Maemo-käyttöjärjestelmää käyttävän laitteensa joko 2. syyskuuta Nokia World 09:ssä tai 9. lokakuuta Maemo Summit 2009 -tapahtumassa.
Olemme jo aiemmin useampaan otteeseen kertoneet laitteesta. Se on muuassa käynyt läpi FCC:n hyväksymisprosessin ja siitä on nähty jo ensimmäiset live-kuvat. Laitteen ominaisuudet vuotivat verkkoon jo kauan sitten toukokuun lopussa. Toistaiseksi laitteen käyttöliittymästä ei kuitenkaan ole saatu itse laitteesta otettuja kuvia. Nyt niitäkin on tarjolla.
Venäläinen Mobile-review-sivuston perustaja ja päätoimittaja Eldar Murtazin on esitellyt henkilökohtaisessa blogissaan toistaiseksi kaksi kuvankaappausta (käännetty englanniksi Google Kääntäjällä) tulevan Maemo-laitteen Maemo 5 -käyttöjärjestelmän käyttöliittymästä.
Ensimmäisessä kuvankaappauksessa esillä on jonkinlainen yläreunan tietopalkin laajennettu näkymä ja toinen kuva paljastaa käyttöjärjestelmän näytöllä näkyvän virtuaalisen QWERTY-näppäimistön. Kuvankaappaukset löytyvät alta:
Kuten olemme aiemmin kertoneet, tulevan Maemo-laitteen mallinimestä ei vielä toistaiseksi ole täysin varmaa tietoa, mutta se tulee mitä luultavammin olemaan N900. Tämän lisäksi laite tunnetaan myös RX-51-koodilla ja Rover-kehitysnimellä.
Laitteesta tulee löytymään 3,5 tuuman kosketusnäyttö ja esiin liukuva QWERTY-täysnäppäimistö. Kosketusnäyttö on yhä monien pettymykseksi toteutettu resistiivisellä tekniikalla ja on myös pienempi kuin edellisestä Maemo-laitteesta, N810 Internet Tabletista, löytynyt yli neljän tuuman näyttö. Muihin tulevan laitteen ominaisuuksiin tulevat kuulumaan viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera, 32 gigatavua sisäistä tallennusmuistia, GPS-paikannus ja sekä laajat yhteysmahdollisuudet.
Eldar Murtazin kehuu uutuutta blogissaan jopa vuoden 2009 vaikuttavimmaksi laitteeksi ja lisää vielä, että toistaiseksi vielä Nokian kaikista älypuhelimista löytyvä S60-käyttöliittymä on "vanhentunutta romua".
Aika vähän tulevasta laitteesta on enää paljastumatta - ja mahdollisesti jo kahden viikon päästä tiedämme siitä julkistuksen muodossa kaiken. Sitä ennenkin tulemme varmasti vielä kertomaan laitteesta lisää epävirallisten tietojen muodossa.
PÄIVITYS: Paljastukset jatkuvat, nyt vuorossa uusi kuva itse laitteesta ja sen aloitusnäytöstä (ilmeisesti).








Joo (vahvistamaton) @ 19.8.2009 17:13
No eipä tarvitse enään kauaa odottaa lisää kuvia...
100 screenshots, 20 pics of device, 5 pages. 7 hours to go :) Think it will be a little bit interesting. All things are rdy
hirb (vahvistamaton) @ 19.8.2009 17:29
Muovia, muovia...
hirb (vahvistamaton) @ 19.8.2009 17:29
Muovia, muovia...
Nozu @ 19.8.2009 17:34
Itselläni puhelimen ostoon vaikuttaa paljon se, että onko käyttikselle ohjelmistoja tarjolla. Tällä hetkellä luulisin, että laajin tarjonta on Windows Mobilelle. Nykyään palveluntarjoajat kuten Last.fm, Spotify ja Opera Mobile tekee mahdollisesti omat softansa mm. Windows Mobilelle ja Androidille, mutta harvoin näen Symbiania kehityslistassa. Siksi en edes harkise Symbiania. Toivottavasti Maemolle tullaan näkemään parempi tuki. Seuraava puhelin mulle taitaakin olla Windowspuhelin, koska vaikuttaa sille että yhtään hyvää Android puhelinta qwertyllä ei näy, eikä kuulu lähitulevaisuudessa... =(
kikuu @ 19.8.2009 18:20
@4
Siis mitä sinä höpäjät? iPhonen käytikselle on ylivoimaisesti eniten ohjelmia/pelejä. Ja Symbianillehan on tehty jo Opera mini ja vielä paljon parempi suomalainen selain.
Nozu @ 19.8.2009 18:53
@5
Ai sama iPhone, jonka softia hallitsee diktaattori Apple? Ja eipä siitäkään kaipaamaani QWERTYä löydy...
Onhan symbianille tehty Opera Mini juu... jota ei ole päivitetty varmaan kahteen vuoteen. Haluan tuoreessa kehityksessä olevan Opera Mobilen, jota ei ole tehty, eikä ilmeisesti tulla tekemäänkään symbianille.
Symbianin oma selain on välttävää tasoa, hidas ja kaatuileva. Omistamaani E51:en selaimeen ei Nokia ole paljoa vaivautunut päivityksiä tekemään. Vähän sellaista "haista" -meininkiä Nokialta tulkitsisin.
Oscar (vahvistamaton) @ 19.8.2009 21:59
Siis onko mobile-review julkaisemasssa tästä preview:tä lähipäivänä?
hulkkii @ 19.8.2009 22:12
http://www.mobile-review.com/review/nokia-rx51-n900-en.shtml
KUVIA vähän enemmänkin nyt esillä laitteesta! Mukava uutuus. Internet Tabletti ollu itsellä kohtuu pitkää käytössä ja kovasti odottanu että koska maemo tulee näihin huippumalleihin!
msly @ 19.8.2009 22:20
@7.
Itse asiassa julkaisi jo:
http://mobile-review.com/review/nokia-rx51-n900-en.shtml
:)
Joo (vahvistamaton) @ 19.8.2009 22:26
Nyt sitten odottamaan julkaisua....
ja mikä on RX 56?
keke (vahvistamaton) @ 19.8.2009 23:28
Saisi kyllä joku Nokialta kommentoida sitä resistisen kosketuspinnan käyttöä.. Jotenkin vaikuttaa ihan järjettömältä sen jääräpäinen suosiminen.
ake (vahvistamaton) @ 19.8.2009 23:40
Huh huh, mitäköhän tästäkin tulee. Näyttää kyllä todella, todella sekaiselta. Yksinkertaisuus on päivän sana. Ja resistiivinen näyttö... ei... ei voi olla totta.
santtu (vahvistamaton) @ 20.8.2009 02:31
Joo, resistiivisen näytön takia taidan minäkin jättää kaupan hyllyille. Tai pitäähän sitä testata aluksi, mutta suuret on epäilyt.