Nokialta tulossa odotettuja uudistuksia Ovi Kauppaan ja Musiikkikauppaan

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 4.9.2009 15:45
Nokialta tulossa odotettuja uudistuksia Ovi Kauppaan ja Musiikkikauppaan Nokialta on tulossa lähiaikoina muutamia merkittävyydeltään erilaisia uudistuksia useisiin eri palveluihin. Kaikkia niitä yhdistää kuitenkin se, että niitä niitä on odotettu jo pitkään. Näistä kerrottiin Nokia World 09 -tapahtuman yhteydessä, mutta ne ovat toistaiseksi jääneet hieman pimentoon merkittävämpien uutisten rinnalla.

Musiikkikauppa DRM-vapaaksi

Nokia World 09:n ennakko-odotuksissa oli Nokia Musiikkikauppa -palvelun luopuminen DRM-kopiosuojauksista. Nokia ei tästä kuitenkaan suureen ääneen kertonut, mutta muutos on joka tapauksessa tulossa.

Asiasta kertoo All About Symbian -sivusto. Sen mukaan Nokia Musiikkikauppa tulee asteittain siirtymään DRM-vapauteen. Siirtymä alkaa loppuvuoden aikana. Sen sijaan Comes with Music -palvelu ei ainakaan toistaiseksi vielä vapaudu DRM:stä, vaan jatkaa vanhaan malliin.

Ovi Store -uudelleenlataukset

Myöskin Ovi Store -sovelluskauppaan on jo kauan odotettu sovellusten uudelleenlataamisen mahdollisuutta. Sen puute on ollut yksi eniten kritiikkiä keränneistä asioista, sillä esimerkiksi puhelinta vaihtaessa jo ostamansa sovellukset on joutunut ostamaan uudestaan.

Unwired View kertoo Ovi Storesta vastaavan johtajan Eric Johnin haastatteluun perustuen sovellusten uudelleenlataamisen mahdollistavan Ovi Store -päivityksen olevan tulossa noin kuuden viikon päästä, eli joskus lokakuun puolen välin tienoilla.

Comes with Music -tilausmalli

Lisäksi Nokian palveluliiketoiminnan johtaja Niklas Savander kertoi torstaipäivän esityksessään Nokian ja levy-yhtiöiden päässeen sopimukseen Comes With Musicin -tilausperustaisesta laskutusmallista, joka tulee käyttöön, kun puhelimen ostosta alkava 12 kuukauden latausten kausi on päättynyt.

Comes with Music -palveluhan mahdollistaa rajattomat musiikkilataukset "ilmaiseksi" 12 kuukaudeksi ja tuona aikana lataamansa musiikin saa myös pitää sopimuskauden päätyttyä. Aiemmin käyttäjän on kuitenkin tarvinnut ostaa uusi Comes with Music -puhelin, jos on halunnut jatkaa musiikin lataamista. Jatkossa tämä ei ole tarpeen, vaan asia hoituu kuukausittaisella maksulla.

Kuukausimaksun tulevasta suuruudesta ei toistaiseksi ole tietoa. Savanderin mukaan Nokia tulee tarjoamaan tätä uutta mahdollisuutta ensimmäiseksi lokakuussa Isossa-Britanniassa Orange-operaattorin kanssa.

Asiasta on kertonut muun muassa Symbian-Freak-sivusto.

Lisää uutisotsikoita

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 398 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 529 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 242 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 499 €
vertaa hintoja >>
HTC One S HTC One S
alkaen 519 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta
Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan

Tuoreimmat uutiset

Nokia Lumia 900 häviää iPhonelle sekä kustannuksissa että katteessa Nokia Lumia 900 häviää iPhonelle sekä kustannuksissa että katteessa (31.5.2012 13:33)
Tutkimusyhtiö IHS iSuppli on selvittänyt kuinka paljon Lumia 900- ja iPhone 4S -älypuhelinten valmistus maksaa Nokialle ja Applelle. Lukuja verrattiin puhelinten jälleenmyyntihintoihin, minkä ....
Kommentteja (25)
Kuvissa: Näyttääkö seuraava iPhone tältä? Kuvissa: Näyttääkö seuraava iPhone tältä? (30.5.2012 10:55)
9to5mac.com-verkkosivusto on julkaissut kuvia puhelimen rungosta, joka kuuluu sen mukaan seuraavalle iPhonelle. Mikäli kuvat todella esittävät Applen seuraavan puhelimen designia, vahvistavat ....
Kommentteja (28)
Nokia 808 Pureview -älypuhelimen myynti alkaa Suomessa kesäkuussa Nokia 808 Pureview -älypuhelimen myynti alkaa Suomessa kesäkuussa (29.5.2012 16:40)
Palkittu Nokia 808 Pureview -älypuhelin tulee myyntiin Suomessa kesäkuussa. Nokia ei vahvistanut vielä tarkkaa päivämäärää. Puhelimen julkistuksen yhteydessä vuoden alussa sen verottomaksi jälleenmyyn....
Kommentteja (14)
Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta (29.5.2012 15:43)
Puhelinvertailun toimitukseen saapui tänään virallisena julkaisupäivänä uusi Samsung Galaxy S III. Puhelimen saatavuus on ollut heikkoa suuresta kysynnästä johtuen, joten edes kaikille ennakkotilaajille ....
Kommentteja (17)
Tuotanto-ongelmat viivästyttävät sinisen SGS3:n toimituksia Tuotanto-ongelmat viivästyttävät sinisen SGS3:n toimituksia (29.5.2012 14:36)
Syynä sinisten Galaxy S III Pebble Blue -puhelinten heikkoon saatavuuteen on laitteen tuotannossa ilmenneet ongelmat. Ongelma koskettaa nimenomaan sinistä väriä ja siinä käytettyä kiiltävää ....
Kommentteja (2)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Nokia 701 Nokia 701
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
HTC One S HTC One S
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.