Suomessa lähetetään yli 100 tekstiviestiä joka sekunti

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 9.9.2009 13:32 Kommentteja (3)
Suomessa lähetetään yli 100 tekstiviestiä joka sekunti Viestintävirasto on julkaissut vuoden 2009 ensimmäistä puoliskoa käsittelevän markkinakatsausraporttinsa.

Vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla matkapuhelinliittymien määrä kasvoi Suomessa seitsemällä prosentilla ja nousi jo 7,3 miljoonaan. Suomessa on siis jokaista asukasta kohden noin 1,4 matkapuhelinliittymää. Elisa ohitti alkuvuonna TeliaSoneran ja nousi matkapuhelinliittymissä Suomen ykköseksi 38 prosentin markkinaosuudella. TeliaSoneran osuus on 36 ja DNA:n 23 prosenttia.

Keskimääräinen matkapuhelimella soitetun puhelun pituus oli nyt 3 minuuttia 4 sekuntia. Puheluiden määrä kääntyi jo kahden prosentin laskuun, mutta puheluminuuttien määrä kasvoi silti kaksi prosenttia.

Lähetettyjen tekstiviestien määrä ylsi jo lähes 1,85 miljardiin kappaleeseen noin 10 prosentin kasvun myötä vuodentakaiseen nähden. Tämä tarkoittaa, että Suomessa lähetetään joka sekunti reilusti yli 100 tekstiviestiä. Multimediaviestien suosio on huomattavasti pienempi: niitä lähetettiin vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla vain 20 miljoonaa kappaletta. Kasvua tässä oli 13 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Multimediaviestit ovatkin jäämässä melko marginaaliseksi ilmiöksi.

Matkapuhelinverkon datakäyttö on lisääntynyt reilusti: kasvua oli vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla yli 70 prosenttia edelliseen puolivuotiskauteen nähden. Yhteensä dataa siirrettiin jo 6 100 teratavua ja datapalveluita käytettiin 2,5 miljoonasta liittymästä.

Kytkykauppasopimuksia oli kesäkuun 2009 lopussa voimassa 1,2 miljoonaa kappaletta, mikä edustaa noin 16 prosenttia koko matkapuhelinliittymämäärästä. 3G-laitteita, mukaan lukien puhelimet ja datamodeemit, löytyy Suomesta käytöstä jo 2,5 miljoonaa kappaletta.

Numeronsiirtojen määrä kasvoi 40 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna vuoden 2009 alkupuoliskolla. Yhteensä numeroita siirrettiin 310 000 kappaletta, joka edustaa 4,2 prosenttia liittymäkannasta verrattuna vuodentakaiseen 3,4 prosenttiin. Kilpailu matkapuhelinliittymien markkinoilla on siis koventunut.

Lisää uutisotsikoita

3 kommenttia »

  1. liittymäkauppias (vahvistamaton) @ 9.9.2009 13:48

    Tekstiviestihän on teknologiana kaikkien rahastusten äiti. Jos ilman mitään datapakettia megatavu maksaa yleisesti noin 1,5 euroa, niin tekstiviestimegan hinnaksi tulee suomen hinnoilla n.500 euroa (http://www.techcrunch.com/2008/07/01/atts-text-messages-cost-1310-per-megabyte/). Eipä ihme että tosta kivikautisesta teknologiasta operaattorit ja kännykkävalmistajat haluavat pitää kynsin ja hampain kiinni.

  2. Ddarud @ 9.9.2009 15:22

    "1.liittymäkauppias (vahvistamaton) @ 9.9.2009 13:48

    Tekstiviestihän on teknologiana kaikkien rahastusten äiti. Jos ilman mitään datapakettia megatavu maksaa yleisesti noin 1,5 euroa, niin tekstiviestimegan hinnaksi tulee suomen hinnoilla n.500 euroa (http://www.techcrunch.com/2008/07/01/atts-text-messages-cost-1310-per-megabyte/). Eipä ihme että tosta kivikautisesta teknologiasta operaattorit ja kännykkävalmistajat haluavat pitää kynsin ja hampain kiinni."

    ABSOLUTELY AGREE! Lähiaikoina oli joku uutinen että Saksassa halutaan kieltää lailla joku Nokian puhelin joka mahdollistaa internetpuhelut. Siis öö lol kunnon Mafiapaskaa. Aivan saman kuulosta touhua ku levyteollisuudella.

  3. OJ_Ghost @ 9.9.2009 15:48

    @2
    No ei kait se kovin ihmeellistä ole, jos operaattorit koittavat taistella omasta markkina-alueestaan? Tietenkin internetpuhelut tiputtais operaattorien tuloja. Varsinkin ulkomaanpuheluiden osalta.

    Toki on asia erikseen, että pitäisikö muiden sallia moinen muutosvastaisuus...

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 398 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 529 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 242 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 499 €
vertaa hintoja >>
HTC One S HTC One S
alkaen 519 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta
Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan

Tuoreimmat uutiset

Nokia Lumia 900 häviää iPhonelle sekä kustannuksissa että katteessa Nokia Lumia 900 häviää iPhonelle sekä kustannuksissa että katteessa (31.5.2012 13:33)
Tutkimusyhtiö IHS iSuppli on selvittänyt kuinka paljon Lumia 900- ja iPhone 4S -älypuhelinten valmistus maksaa Nokialle ja Applelle. Lukuja verrattiin puhelinten jälleenmyyntihintoihin, minkä ....
Kommentteja (25)
Kuvissa: Näyttääkö seuraava iPhone tältä? Kuvissa: Näyttääkö seuraava iPhone tältä? (30.5.2012 10:55)
9to5mac.com-verkkosivusto on julkaissut kuvia puhelimen rungosta, joka kuuluu sen mukaan seuraavalle iPhonelle. Mikäli kuvat todella esittävät Applen seuraavan puhelimen designia, vahvistavat ....
Kommentteja (28)
Nokia 808 Pureview -älypuhelimen myynti alkaa Suomessa kesäkuussa Nokia 808 Pureview -älypuhelimen myynti alkaa Suomessa kesäkuussa (29.5.2012 16:40)
Palkittu Nokia 808 Pureview -älypuhelin tulee myyntiin Suomessa kesäkuussa. Nokia ei vahvistanut vielä tarkkaa päivämäärää. Puhelimen julkistuksen yhteydessä vuoden alussa sen verottomaksi jälleenmyyn....
Kommentteja (14)
Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta (29.5.2012 15:43)
Puhelinvertailun toimitukseen saapui tänään virallisena julkaisupäivänä uusi Samsung Galaxy S III. Puhelimen saatavuus on ollut heikkoa suuresta kysynnästä johtuen, joten edes kaikille ennakkotilaajille ....
Kommentteja (17)
Tuotanto-ongelmat viivästyttävät sinisen SGS3:n toimituksia Tuotanto-ongelmat viivästyttävät sinisen SGS3:n toimituksia (29.5.2012 14:36)
Syynä sinisten Galaxy S III Pebble Blue -puhelinten heikkoon saatavuuteen on laitteen tuotannossa ilmenneet ongelmat. Ongelma koskettaa nimenomaan sinistä väriä ja siinä käytettyä kiiltävää ....
Kommentteja (2)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Nokia 701 Nokia 701
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
HTC One S HTC One S
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.