HTC:n Leo-huippupuhelin markkinoille jo lokakuussa?

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 26.9.2009 15:58
HTC:n Leo-huippupuhelin markkinoille jo lokakuussa? HTC:n tuleva, toistaiseksi Leo-kehitysnimellä tunnettu, huippuominaisuuksilla varustettu uusi älypuhelin on tuoreimpien tietojen mukaan tulossa markkinoille mahdollisesti jo lokakuussa.

Olemme kertoneet Leosta, joka varmastikin kuuluu laajiten ennen julkistustaan käsiteltyjen puhelinten joukkoon, jo useasti aiemminkin.

Leo tullee saamaan lopulliseksi myyntinimekseen vain HTC HD2. Loogisin, aiempaa linjaa jatkava nimivaihtoehto Leolle olisi Touch HD2, mutta useammissa tuoreissa yhteyksissä puhelimeen on viitattu vain HD2-nimellä. Näin HTC voisi olla tippumassa Touch-etuliitettä pois puhelintensa mallinimistä, mikä sinällään vaikuttaisi järkevältä, kun jatkossa luultavimmin lähes koko mallisto tulee olamaan kosketuskäyttöön perustuvia.

Tuoreimmat tiedot Leon saatavuudesta on tarjoillut pocketnow.com-sivusto. Sen mukaan Leo tulee liikkumaan hinnaltaan 550-600 euron luokassa ja mikä mielenkiintoisinta, olisi tulossa markkinoille Hollannissa jo lokakuun loppupuolella. Erilliset Engadgetin vastaanottamat ja välittämät tiedot puolestaan kertovat Leon saapuvan Isossa-Britanniassa markkinoille jo 12. lokakuuta O2-operaattorin kautta.

Lisäksi pocketnow.com on kertonut, että aiemmin raportoitu monikosketustuki ei toimisi Leossakaan laitteen Internet Explorer -selaimessa. Aiemmin nähdyn mukaisesti Leo tulee tukemaan monikosketusta, mutta kaikkiin toimintoihin tuki ei siis tule yltämään. Leon monikosketustuki on HTC:n oma viritys, sillä itse Windows Mobile -käyttöjärjestelmästä ei kyseistä tukea vielä tuoreessa 6.5-versiossakaan löydy.

Leosta mielenkiintoisen tekee erityisesti kaksi asiaa: sen näyttö ja prosessori. Leon näyttö on kooltaan valtavat 4,3 tuumaa, tarkkuudeltaan 480x800 pikseliä ja on vieläpä toteutettu kapasitiivisella kosketustekniikalla. Leon sisällä puolestaan hyrrää Qualcommin yhden gigahertsin Snapdragon-prosessori, joka edustaa merkittävää hyppäystä eteenpäin HTC:n Windows-puhelinten tehokkuudessa.

WMExperts-sivusto on kertonut hieman uusia tietoja Leon ominaisuuksista ja heidän artikkelistaan löytyy laitteesta myös muutamia uusia kuvia. Tietojen mukaan Leosta ei tulisi muun muassa löytymään digitaalista kompassia eikä TV-ulostulon tukea, mutta USB-hostina Leo toimisi. Se tarkoittaisi, että Leohon voisi yhdistää ainakin jonkinlaisia USB-laitteita.

Aiempien HTC:n laitteiden tapaan myös Leosta tulee löytymään HTC:n oma TouchFLO 3D -käyttöliittymä. Leosta löytyvää versiota esitellään alta löytyvällä videolla asennettuna aiempaan Touch Diamond2 -puhelimeen.


Videon julkaisija: pocketnow.com

Lisää uutisotsikoita

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Ei vielä hintoja
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (5)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (6)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta (20.5.2012 14:44)
Kiinan kilpailuviranomaiset ovat viimein antaneet hyväksyntänsä Googlen Motorola-kaupalle. EU:n ja Yhdysvaltain viranomaiset näyttivät sopimukselle vihreää valoa jo tämän vuoden helmikuussa, ....
 
Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa (19.5.2012 14:03)
Microsoftin omien laskelmien mukaan yhtiön Windows Phone -alusta on Kiinan markkinoilla jo suositumpi kuin Applen iPhone eri versioineen. Vaikka Windows Phone -julkaistiin Kiinassa vasta muutama ....
Kommentteja (19)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.