Apple on jakanut tuoreimmat tiedot iPhone-käyttöjärjestelmän App Store -sovelluskauppansa huikeasta menestyksestä. Kaupasta tehtyjen latausten määrä on nyt ylittänyt kahden miljardin rajan ja sovelluksia on tarjolla jo yli 85 000 kappaletta.
Applen App Storen suosio on siis jatkunut huikeana: vajaassa kolmessa kuukaudessa on kertynyt 500 miljoonaa uutta latausta - 1,5 miljardin latauksen raja ylittyi vasta heinäkuun alkupuolella. 1,5 miljardin rajan rikkomiseen meni aikaa noin vuoden verran, joten lataustahti on merkittävästi kasvanut viime aikoina laitekannan kasvaessa. Ensimmäisen 365 päivän aukioloaikana kaupasta tehtiin keskimäärin 4,1 miljoonaa latausta päivässä, kun viimeisten 80 päivän aikana latauksia on tehty jo 6,3 miljoonan sovelluksen keskimääräistä päivätahtia.
"App Store -latausten tahti jatkaa kiihtymistään käyttäjien ladattua tyrmistyttävät kaksi miljardia sovellusta vain hieman yli vuoden aikana, mukaan lukien yli puoli miljardia latausta vain viimeisen vuosineljänneksen aikana", kehui Applen pääjohtaja Steve Jobs yhtiön tiedotteessa ja jatkoi "App Store on uudistanut käsityksen, mitä mobiililaitteella voi tehdä ja asiakkaamme selvästi rakastavat sitä".
App Store on nyt saatavilla 77 maassa ja iPhonen kehittäjäohjelmaan on liittynyt jo yli 125 000 kehittäjää.
App Storesta sovelluksia voi ladata iPhone-puhelimen ohella myös samaa käyttöjärjestelmää käyttäviin iPod touch -medialaitteisiin. Yhteensä kyseisiä laitteita on myyty reilut 50 miljoonaa kappaletta, joka tarkoittaa keskimäärin yhteen laitteeseen ladatun jopa 30-40 sovellusta App Storesta.
Apple aloitti App Storellaan laitteista löytyvien sovelluskauppojen trendin. Käytännössä kaikki käyttöjärjestelmät ja puhelinvalmistajat ovat seuranneet Applen esimerkkiä, näistä merkittävimpinä Nokia Ovi Storellaan, RIM BlackBerry App Worldillään, Google Android Marketillaan sekä Microsoft Windows Marketplace for Mobilellaan. Ne eivät kuitenkaan ole ainakaan toistaiseksi yltäneet lähellekään vastaavaan menestykseen kuin Apple App Storellaan.








iDownload! (vahvistamaton) @ 28.9.2009 19:01
http://www.nokia.fi/palvelut/lataa koskahan tämä mahdettiin julkistaa?
Apple on maailman innovatiivisin tuotteistaja. Siinä on monella perinteisen innovatiivisella firmalla opittavaa.
OJ_Ghost @ 28.9.2009 19:06
Vakuuttavaa jälkeä on kyllä Apple tehnyt App Storellaan. Ja näemmä ihmiset jaksaa latailla.
Onkohan Apple koskaan kertonu mikä on ladattujen sovellusten keskihinta? Eipä sillä, että vaikka se olis sentin niin iso raha se silti olisi.
30-40 sovellusta per laite?! Huh huh... Apple osu oikeeseen kohtaan ja ratsastaa aallon harjalla. Muiden kaupoista ladataan varmaan paljon enemmän sillä tarkoituksella, että ohjelmia ehkä myös käytetään oikeesti. :)
Joo (vahvistamaton) @ 28.9.2009 19:44
@2
noin 90% sovellutuksista on ilmaisia ja niitä käytetään keskimäärin kerran kaksi. Apple myy pääsääntöisesti laitteitaan ja kauppa on tukitoimintaa joka ei juuri tuota.
OJ_Ghost @ 29.9.2009 13:09
@3
Näin oon uumoillutkin. Se vaan jää aina uutisoinnissa mainitsematta syystä tai toisesta.
kikuu (vahvistamaton) @ 29.9.2009 13:19
Kateellisten panettelua. ;)