Palaute
 
Puhelinvertailu.com
  In English  Suomeksi  På svenska På norsk

Apple osti kesällä karttasovellusyhtiön, pysyi hiljaa hankinnastaan

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 2.10.2009 13:48

Apple osti kesällä karttasovellusyhtiön, pysyi hiljaa hankinnastaan Apple on tuoreiden tietojen mukaan ostanut jo kuluvan vuoden menneenä kesänä Placebase-nimisen karttasovellusyhtiön, jonka tarjontaa kuvaillaan Google Mapsin kanssa kilpailevaksi.

Applen iPhone- ja iPod touch -laitteista nykyisin löytyvä Kartat-sovellus perustuu Google Mapsiin, mutta on kuitenkin Applen itse laittelleen kehittämä sovellus. Tehty yritysosto kuitenkin saattaa viitata mahdollisiin muutoksiin iPhone-käyttöjärjestelmän karttasovelluksen osalta tulevaisuudessa.

Mielenkiintoista on, että Apple on pysynyt hiljaa ostoksestaan. Tämä on ollut Applelle mahdollista, sillä tehty kauppa ei liene ylittänyt Yhdysvaltain pörssiyhtiöille kohdistettuja tiedottamisvaatimuksia.

Tiedot kaupasta varmistuivat vasta kuluvalla viikolla, ComputerWorldin kertomana. Placebasen entinen pääjohtaja Jaron Waldman kuuluu nykyisin Applen "Geo Team" -yksikköön. Apple ei ole toistaiseksi kommentoinut tai varmistanut kauppaa. Aiemmin heinäkuussa openplaces.orgin perustaja Fred Ladonde tweettasi kaupasta, mutta muuten kaupasta ei ole tuoreita tietoja lukuun ottamatta kuultu mitään.

Placebasen tuotteisiin kuuluivat Pushpin- ja openplaces.org-palvelut. Apple-kaupan jälkeen Pushpin on suljettu. Placebasen tuotteissa erilaisilla tilastoilla sekä yhteiskunnallisilla tiedoilla on ollut suuri rooli karttojen päälle istutettuna (PolicyMap).

Spekulaatioiden mukaan Apple saattaisi olla yritysostonsa perusteella rakentamassa korvaajaa Google Mapsille täysin omalta pohjaltaan. Googlen ja Applen välit ovat kiristyneet viime aikoina huomattavasti: Yhdysvaltain telehallintovirasto FCC on tutkinut Applen päätöstä hylätä Google Voice -sovellus pois iPhonesta, Googlen pääjohtaja Eric Schmidt luopui Applen hallitusjäsenyydestään ja lisäksi Apple on hylännyt myös Google Latitude -sovelluksen, koska Applen mukaan se olisi saattanut hämmentää käyttäjiä.





Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken
Sankaripuhelin testissä, onko HTC Hero ensimmäinen oikea iPhonen tappaja? Sankaripuhelin testissä, onko HTC Hero ensimmäinen oikea iPhonen tappaja?
Testissä Applen iPhone 3GS - kolmas kerta toden sanoo? Testissä Applen iPhone 3GS - kolmas kerta toden sanoo?

Tuoreimmat uutiset

Windows Phone 7 Series alustavasti 800x480-näytöille Windows Phone 7 Series alustavasti 800x480-näytöille (12. March, 2010 14:57)
Microsoft on ilmoittanut, että se tulee ensialkuun tukemaan Windows Phone 7 Series -puhelimissa 800x480-resoluutiota. Microsoftin Shawn Hargreaves kertoi blogissaan, että korkean WVGA-resoluution ....
Kommentteja (11)
Videolla: Nokia esitteli Symbian^3:n käyttöliittymää Videolla: Nokia esitteli Symbian^3:n käyttöliittymää (11. March, 2010 11:37)
Nokia on esitellyt eilen San Franciscossa tulevaa Symbian^3-käyttöjärjestelmää. Paikalla ollut Phone Dog on lisännyt tilaisuudesta videon YouTubeen, jossa Nokian David Rivas esittelee käyttöliittymää. ....
Kommentteja (26)
Microsoft esitteli 3D-pelejä puhelimilleen Microsoft esitteli 3D-pelejä puhelimilleen (10. March, 2010 14:03)
Microsoftin viime kuussa julkistaman Windows Phone 7 Series -käyttöjärjestelmän yhteydessä yritys raapaisi myös puhelimiin sovellettavan Xbox Live -toiminnallisuuden pintaa. Pelialustan monipuolisuudesta ....
Kommentteja (4)
Videolla: HTC Legend ensikäsittelyssä Videolla: HTC Legend ensikäsittelyssä (8. March, 2010 16:23)
HTC:n viime kuussa esittelemä Legend-kosketusnäyttöpuhelin on ensimmäistä kertaa unboxing-käsittelyssä SlashGearin kätösissä. Hero-mallia muistuttava Legend on varsin tyylikäs ilmestys yhdestä ....
Kommentteja (10)
Skype poisti sovelluksensa jenkkien Ovi Kaupasta Skype poisti sovelluksensa jenkkien Ovi Kaupasta (8. March, 2010 13:13)
Viime viikolla Nokian Ovi Kauppaan lisätty VoIP-sovellus Skype ei löytänytkään tietään ohjelmistokaupan valikoimiin rapakon takana. Yhdysvaltalaiset Nokia-käyttäjät jätettiin rannalle ruikuttamaan, ....
Kommentteja (13)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5530 XpressMusic Nokia 5530 XpressMusic
Nokia 5800 XpressMusic Nokia 5800 XpressMusic
Nokia 5230 Nokia 5230
Nokia N97 mini Nokia N97 mini
Nokia X3 Nokia X3
Nokia E52 Nokia E52
Samsung I7500 Samsung I7500
Nokia 6220 classic Nokia 6220 classic
Nokia N900 Nokia N900
Nokia X6 Nokia X6

Linkkejä

Uutisarkisto