Palaute
 
 

Tulossa Nokialta: Maemo 6 tuo kapasitiiviset näytöt ja monikosketuksen

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 10.10.2009 14:26 Kommentteja (21)

Tulossa Nokialta: Maemo 6 tuo kapasitiiviset näytöt ja monikosketuksen Maemo-käyttöjärjestelmällä tulee jatkossa olemaan oma merkittävä roolinsa Nokian laitteissa. Eilen Amsterdamissa käynnistyi viikonlopun kestävä Maemo Summit 2009 -tapahtuma, jonka ensimmäisen päivän järjesti Nokia. Tapahtumassa kuultiinkin muutamia uusia asioita liittyen Maemo-käyttöjärjestelmään ja sen tulevaisuuteen.

Ensimmäinen myös puhelinominaisuuksilla varustettu Maemo-laite, N900, on saapumassa markkinoille kuukauden sisällä. N900:n sisältä löytyy Maemo 5 -käyttöjärjestelmä. Jo eilen kuitenkin puhetta riitti paljon jo myös tulevasta Maemo 6 -versiosta, joka aikataulun puolesta sijoittuu jonnekin lähelle vuosien 2010 ja 2011 vaihdetta.

Maemo 6:n myötä Maemo-alustasta tulee "valmis" ja sen käyttö Nokian laitteissa tullee laajenemaan nykyisestä. Näillä näkymin Maemo 5 saatetaan nähdä N900:n ohella vain yhdessä toisessa, joskus ensi kesänä tulossa olevassa laitteessa. Maemo 6:n myötä laitteita lienee odotettavissa useampiakin, vaikka yhä silloinkin Maemo tulee luultavasti löytymään vain Nokian malliston huippulaitteista.

Uusia Maemo 6:n mukanaan tuomia asioita ovat muun muassa kapasitiiviset kosketusnäytöt, monikosketus sekä eletoiminnot - kaikki erittäin odotettuja ominaisuuksia. Näiden lisäksi Maemo 6:n myötä Qt-rajapinnoista tulee pääasiallinen kehitysalusta Maemo 5:ssä ensisijalla olevien GTK-tekniikoiden sijaan. Eilen Nokia julkisti olevansa tuomassa Qt-tukea virallisesti myös Maemo 5:lle. Qt:n ohella Maemo 6:lle voi kevyempiä sovelluksia kehitää Nokia Web Runtimeen perustuen.

Merkittävää on myös, että Maemo 6:n pitäisi kauttaaltaan tukea niin näytön pysty- kuin vaakatilaa, kun Maemo 5:ssä ja N900:ssa ainoastaan puhelintoiminnot ovat käytettävissä näyttö pystyasennossa. Lisäksi Maemo 6:ssa viedään eteenpäin jo Maemo 5:ssä monipuolista työpöytää ja ilmeisesti myös tuodaan lisää kehittyneitä graafisia efektejä käyttöliittymään. Kokonaisuutena Nokian mukaan Maemo 6:n pitäisi tuoda "ikoninen käyttökokemus sekä integroidut internetpalvelut yhdessä esteettisessä paketissa".

Jotkut asiat pysyvät Maemo 6:ssa myös aiempaa vastaavina - sekin perustuu Maemo 5:n tavoin Texas Instrumentsin OMAP3-alustaan, sisältää tuen OpenGL ES -grafiikoille ja näytön tarkkuus pysyy jatkossakin WVGA:na (480x800 pikseliä).

Maemo 6:n ohella kerrottiin Maemo Summitissa eilen myös muutamia lähempään tulevaisuuteen liittyviä merkittäviä asiota. Ensinnäkin Maemo 5 -käyttöjärjestelmä tulee saamaan vielä loppuvuoden aikana päivityksen, joka tuo pystynäyttötilan selaimeen. Lisäksi myös Ovi Store -sovelluskauppa on tulossa mukaan myös Maemoon vielä tämän vuoden puolella. Ovi Storen kautta Maemolle tulee saataville maksullisiakin sovelluksia ilmaisten ohella. Ilmaisten sovellusten jakelu tapahtuu jatkossa ilmeisesti sekä Ovi Storen että maemo.orgin kirjastojen kautta. Maemo 6:n myötä alustaan on tulossa myös tuki Windows PlayReady DRM -kopiosuojauksille.







Kuvat: UMPCPortal-sivusto





21 kommenttia »

  1. grinx @ 10.10.2009 14:39

    Uuh! täytyy varmaan päivittää ens vuonna puhelinta kun n95 8gb kytkysopimus loppuu.

  2. Stonik @ 10.10.2009 15:07

    Eli ainakin periaatteessa tekniikan suhteen tuo vaikuttaisi siltä, että Maemo6 olisi päivitettävissä myös N900:een (Omap, OpenGL ES, 800x480). Se mikä on Nokian kanta asiaan ensi vuonna onkin kokonaan toinen juttu, mutta toisaalta ainakin N900:n ennakkomyynti on sujunut sen verran hyvin, että luulisi Nokian tukevan päivityksiä myös seuraavaan versioon.

    Muuten maailma on pullollaan vihaisia geekkejä. :)

  3. Noksufani (vahvistamaton) @ 10.10.2009 15:07

    Usko nokiaan ei sittenkään mennyttä. Iso laiva kääntyy hitaasti mutta voimalla! :)

  4. bastardo (vahvistamaton) @ 10.10.2009 15:11

    Oisko toi asteettinen kuitenkin esteettinen?

    Kauan menee Nokialla kapasitiivisiin näyttöihin siirtyessä...

  5. oppa (vahvistamaton) @ 10.10.2009 16:10

    Harmi vaan(tai oikeastaan pelkästään hyvä), että jos Maemo 6:lle kehitetään juuri kapasitiivisiä näyttöjä vaativia ohjelmia, niin eiväthän ne ainakaan sellaisina toimi N900:lla. En tule vielä N900 ostamaan, taidan hankkia HD2:n ja sitten jäädä odottelemaan Maemo 6 ja paremman näköisiä laitteita kuin N900, sekä WM7:aa. :)

    Toivottavasti eivät kyllä jymähdä käyttämään OMAP3-pohjaisia ratkaisuja. Siihen mennessä kuin Maemo 6 laite/laitteet ovat tulossa markkinoille on markkinoilla jo varmasti paljon tehokkaampia Snapdragoneita ja Tegroja. Ei hyvä tältä kantilta.

  6. DeeGeeFi @ 10.10.2009 17:14

    OMAP3:kin löytyy tehokkaampina versioina. Myöskään päivitys OMAP4:seen ei olisi mahdoton päivitys.

  7. OJ_Ghost @ 11.10.2009 20:37

    Edelleen hyvällä linjalla jatkaa Nokia.

    "Ensinnäkin Maemo 5 -käyttöjärjestelmä tulee saamaan vielä loppuvuoden aikana päivityksen, joka tuo pystynäyttötilan selaimeen."
    Tämä on hyvä, vielä kun saatais viestisovellukselle vastaava ja siihen numeerinen virtuaalinäppis kaveriks pystyasentoon. Tätä Nokialta oon kysellyt. Selain on hyvä avaus tähän suuntaan. :)

  8. OJ_Ghost @ 11.10.2009 20:39

    @5
    Mitäpä niitä gigahertsien prossuja käyttämään jos ei ole tarvis. Fiksumpaa insinöörityötähän se on, jos saadaan sama tulos pienemmillä tehoilla.

  9. oppa (vahvistamaton) @ 11.10.2009 21:01

    @8

    Teknologia kehittyy, ei tarvitse pysyä mukana jossei halua. Eihän nuo Snapdragonit nyt jatkuvasti gigahertsin taajuudella käy, sitäpaitsi niissä on todella alhainen virrankulutus. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että esimerkiksi Maemo 6:lle kehitettäisiin oikeasti tehoja käyttäviä ohjelmia. Lähinnä nyt tarkoitan pelejä, vaikken niiden vuoksi laitetta nyt hankikaan niin ovat ne kuitenkin kiva lisä.

    Kun Apple julkaisee uuden iPhonen ensi vuonna, Android tuo jossain vaiheessa (Eclair tai Flan) 3D-ohjelmat, Windows Mobile 7:n vaatiessa myös nykyisiä tehokkaampia komponenttejä, niin jos Maemo ei pysty vetoamaan tavallisiin kuluttajiin jää se pelkästään nörttien leluksi.

  10. OJ_Ghost @ 12.10.2009 10:06

    @9
    Toki kehittyy, niin kehittyy teknologian käyttäminenkin. En toki missään nimessä tarkoittanut, että ei pitäisi pysyä kehityksen mukana. Ja usko pois, kyllä ne Nokiankin insinörtit varmasti tutkii, miettii ja kokeilee Snapdraagoneita ja muita.

    En toki tiedä mitä eroja näillä OMAP ja Snapdragon härveleillä on keskenään, mutta kuluttajista sen eron tietää noin 3 prosenttia ja huomaa kenties vielä vähemmän. :) Noin massamarkkinoilla. Ja jos homma toimii OMAPillakin, kuten N900:nen ainakin toimii, niin ei mulla mitään sitäkään vastaan ole.

    En ihan tajunnu pointtias tässä: "Kun Apple julkaisee uuden iPhonen ensi vuonna, Android tuo jossain vaiheessa (Eclair tai Flan) 3D-ohjelmat, Windows Mobile 7:n vaatiessa myös nykyisiä tehokkaampia komponenttejä, niin jos Maemo ei pysty vetoamaan tavallisiin kuluttajiin jää se pelkästään nörttien leluksi."
    Eli siis pelkillä komponenteillako sitä vedotaan kuluttajiin, varsinkin TAVALLISIIN kuluttajiin?

  11. oppa (vahvistamaton) @ 12.10.2009 12:43

    @10
    No en tietenkään tarkoittanut asiaa noin, höpsö. Väännät taas omiasi ja laitat sanoja mun suuhun. Tarkoitin vain, että tehokaammat komponentit tulevat näkymään muun muassa käyttöliittymässä ja ohjelmistotarjonnassa. Miksi iPhone on niin suosittu? Tietenkin suurimmiksi osaksi App Storen takia. Peleistä ja muista tulee näyttävämpiä, kaiken maailman Linux/Maemo-emulaattorit ja muut nörttien väkerrykset ja ties mitä kaikenlaista säätöä niissäkin on, ei oikein vetoa minuun kun en niistä mitään tiedä, harvat tietävät. Mutta katsotaan nyt mitä aika tuo tullessaan. :)

  12. OJ_Ghost @ 12.10.2009 15:23

    @11
    Omia sanojashan ne oli. ;)

    iPhone on suosittu, koska se tuli kosketusnäytöllä tasan oikeeseen aikaan ja samalla tais tuoda uudenlaisia piirteitä käyttöliittymässään (tämä toki suurelta osin kosketuskäytön takia). App Store oli se toinen napakymppi Applelta.

    Mutta en mä kyllä missään kohtaa ole mieltänyt iPhonea mitenkään raudaltaan tai komponenteiltaan ylivertasena tai edes parhaana. Joten en ihan vieläkään löytänyt sun pointtias. Ei kait se uutenakaan mikään tykki ollut? Ja eikös siinä ole nykysin sama prossu kuin N900:ssa? Aikooko Apple vaihtaa Snapdragoniin tai muuhun sitten, sitä en tiedä...

  13. oppa (vahvistamaton) @ 12.10.2009 16:41

    Taas keksit omiasi. ;)

    Ei raudaltaan niinkään ylivertainen, vaikka oli ensimmäinenkin jo melko paljon tavallista älypuhelinta nopeampi. Tarkoitinkin nyt lähinnä sovelluskehityksen helppoutta. Applen SDK:n vuoksi iPhonelle on naurettavan helppoa kehittää ohejlmia. Ja toivon vaan, että QT:n ansiosta myös N900:lla nähtäisiin edes jotain yhtä vakuuttavaa.

  14. jysky (vahvistamaton) @ 13.10.2009 23:26

    Tämänhetkinen Maemo SDK on aivan hirveä, huomaa kyllä että se on debian nörttien tekemä debian nörteille. En usko että tavan käyttäjä saa edes asennettua sitä saati sitten luotua jotain simppeliä ohjelmaa, kun taas applen SDK on ihan toista luokkaa ja ohjelmoija siitä huolimatta oliko rautainen ammattilainen vai nysväilijä voi keskittyä olennaiseen, ohjelmointiin.

  15. xbax (vahvistamaton) @ 13.10.2009 23:41

    Ei voi kyllä ymmärtää miksei Nokia voinut laittaa N900:aan kapasitiivista näyttöä tulevaisuutta varten, kun aivan varmasti tiesivät jo silloin, että Maemo 6 tulee ja hyödyntää sitä.

    Noh mutta, rahastaminen on se tärkein tekijä bisneksessä.

  16. asd (vahvistamaton) @ 14.10.2009 08:51

    @15

    Oli taas typerin kommentti tällä palstalla pitkään aikaan. Miksei ole sitä, miksei laitettu tätä... diipadaapaaa.

  17. OJ_Ghost @ 14.10.2009 09:21

    @15
    Miksi olisi pitänyt laittaa? Saa sitä mielipiteensä perustella ihan kysymättäkin! Oletko xbax kokeillut N900:sta?

    a) Aasia lienee Nokialle yksi tekijä, joka puoltaa resistiivistä kynäkäytön takia
    b) Jos kynää haluaa käyttää silloin tällöin, ei siitä haittaakaan ole
    c) Omilla sormilla N900:sen resistiivinen näyttö on oikein hyvä. Rinnakkain en ole vertaillut, mutta en kyllä sitä pidä ollenkaan huonompana kuin mitään muutakaan nyky ruutua.

  18. xbax (vahvistamaton) @ 14.10.2009 13:39

    @17
    Miksi olisi pitänyt laittaa? Oletko tyhmä? Mitä nyt et ymmärtänyt? Maemo 6 tulee ja käyttää kapasitiivisiä näyttöjä ja hyödyntää monikosketusta ja ties mitä muuta kapasitiivisellä voi vielä tehdä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun N900:n päivittää Maemo 6:een, jää suuri osa näistä uusista ominaisuuksista laitteen omistajan ulottumattomiin - ei auta kuin ostaa uusi laite.

    a) N900 on tulossa myyntiin vain valikoiduilla markkinoilla, itse en ainakaan ole kuullut mitään ilmoitusta, että N900 tulisi edes myyntiin Aasiassa.
    b) Totta, väitinkö vastaan?
    c) Tiedän kyllä, että se on suht herkkä, mutta Maemo on alunperinkin suunniteltu sellaiseksi, että kynää ei tarvita.

  19. OJ_Ghost @ 14.10.2009 14:30

    @18
    Älä nyt sinäkin heti hyppää takajaloilles jos vähän keskustellaan. ;)
    Enkä pidä itseäni myöskään tyhmänä. Toki kaikesta en kaikkea voi tietää, sen myönnän.

    Melko hankalaa lähteä spekuloimaan ihan vain Maemo 6:sen pohjalta. Vai onko sinulla varmaa tietoa, että esim. olisivat päättäneet Maemo 6:sen ruudun tekniikan jo esim. puolivuotta tai vuosi sitten? Jossain kohtaa N900:sen tekniikkakin on kuitenkin pitänyt lyödä lukkoon. Ja edelliset Maemot on ollut resistiivisiä.

    Lisäks N900:sta myydään Maemo 5:lla, ei Maemo 6:lla, joka tulee ehkä joskus vuoden, puolentoista päästä. Aina ei vanhat laitteet pysty samaan kuin uudet. Ei voi mitään.

    Mitä Aasiaan tulee niin olen ymmärtänyt, että tuo maailmankolkka on yksi syy sille, että Nokia on resistiivistä suosinut tähän mennessä. Joten miksi se ei sitä olisi jossain kohtaa N900:llekin. Ehkä se ei heti tuu Aasiassa myyntiin, mutta luulis jossain kohtaa tämänkin tapahtuvan.

    Niin ja edelleen se monikosketus on mahdollinen resistiiviselläkin. Toki ei varmaankaan pelkällä softapäivityksellä vanhoilla ruuduilla... Mutta pakko sanoo tähän tyypillisen hienoon letkautukseesi: "...monikosketusta ja ties mitä muuta kapasitiivisellä voi vielä tehdä." Niin ku se olis lähtökohtasesti ainoa ja oikea. :) Mulle ihan sama kumpi näyttö koneessa on.

  20. xbax (vahvistamaton) @ 14.10.2009 15:08

    @19
    Ei asioita päätetä ihan parissa päivässä tai viikossa. Kyllä se oli varmasti jo tiedossa Maemo 5:n kehityksen aikaan, että kapasitiiviset näytöt vetoavat enemmän massaan ja sitä tullaan myöhemmin Maemo 6:ssa hyödyntämään. Eikä näytön vaihtaminen laadusta toiseen tämän tullessa ilmi olisi ollut ongelma eikä mikään.

    Tiedossa oli myös se, että N900:ssa tulee olemaan Maemo 6-päivitysmahdollisuus. Maemo 6:n pohjalle tehdyt laitteet tulevat perustumaan myös OMAP3-alustalle, kuten N900. Eli mitään valtavaa suorituskyvynlisäystä ei tulla näkemään laitteissa joissa on jo valmiina Maemo 6 verrattuna N900:aan. N900:aa ei siis voida noin vuoden päästä pitää "vanhentuneena", paitsi näyttötekniikan osalta.

    Aasiassa myyntiin tulo on pelkkää spekulaatiota, sen näkee sitten kun jotain virallista ilmoitetaan. Eikä tämän hintaluokan laitteella ole Aasiassa myyntiä kuin Kiinan rikkaille. Japanissa Nokiaa ei edes myydä. Kaakkois-Aasiassa tämän hintaluokan laitteen myyntivolyymi ei tulisi tuomaan mitään valtavaa lisäystä kokonaismyyntiin. Kiinan suurin operaattorikin alkaa myymään iPhonea, eikä kapasitiivistä näyttöä nähdä siellä minään ongelmana. Kapasitiiviselle näytölle on myös mahdollista kehittää stylus. Taas näitä Nokian tekosyitä. Toisivat sitten vaikka omat mallinsa eri markkinoille.

    Parhainhan kaikille olisi jos tulisi ne molempien näyttöjen parhaat puolet yhdistävät hybridinäytöt tulisivat myyntiin. Taitavat kuitenkin olla liian kalliita. :)

  21. OJ_Ghost @ 14.10.2009 15:33

    @20
    Kappas, sitähän saa nykyisin ihan viisastakin keskustelua näillä kommentointipalstoilla. Kiitokset siitä sinulle xbax, vaikka alotitkin hivenen erilailla... ;)

    Se nähdään sitten vuoden päästä, että onko resistiivinen ruutu "vanhentunutta tekniikkaa". En edelleenkää allekirjoita sitä, että auttamatta pitää olla kapasitiivinen. Ainoa mikä itelle tulee mieleen on se, että kapasitiivisen kanssa voidaan käyttää lasiruutua.

    N900:ssa nyt kuitenkin on resistiivinen ruutu. Onko se sitten perua edeltäjistään vai mistä, mutta niiden pohjalta Maemo 5:nen kait on kehitetty. Jos asia olisi mustavalkoisesti kuten sinä sanot, niin kai se kapasitiivinen sitten olisi N900:ssa. Toki hintakysymys vaikuttanee myös.

    Mutta en pidä pahana, että laitteessa on mukana stylus. Odotan itseltäni, että käytän sitä satunnaisesti esim. surfailussa. Ei sillä, että pelkkä surfailu kyllä sujuu ongelmitta peukalokäytölläkin.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia? Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia?
Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica
Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken

 
Viikon kysymys

Tiedätkö tietokoneen sielunelämästä opettajaasi


Tuoreimmat uutiset

Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos (3.9.2010 15:44)
Suomessa lähinnä mokkuloista tunnettu Huawei on esitellyt Saksassa pidettävillä IFA-messuilla tulevia Android-puhelimia, joiden luvataan olevan edullisia. Android 2.2:lla varustettujen Ideos-puhelinten ....
Kommentteja (1)
Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta (3.9.2010 14:45)
Oman N8-puhelimen hankintaa suunnittelevien ihmisten kannattaa suunnata selaimensa Nokian sivuille, sillä yritys käynnistää 13. päivä syyskuuta kuukauden kestävän kilpailun, jossa joka päivä ....
Kommentteja (2)
Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun (2.9.2010 14:30)
Matkapuhelinvalmistaja Nokia on ilmoittanut lopettavansa Ovi-palvelukokonaisuuteen kuuluneen Ovi Files -tiedostonjakopalvelun. Ovi Filesin avulla käyttäjä on voinut jakaa tiedostoja puhelimensa ....
Kommentteja (7)
Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin (2.9.2010 14:04)
Omaa Windows Phone 7 -puhelinta innolla odottavat kuluttajat kuulivat eilen mukavia uutisia, kun Microsoft ilmoitti saaneensa käyttöjärjestelmän julkaisukuntoon. Ohjelmiston toimitukset puhelinvalmistajille ....
Kommentteja (11)
Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille (2.9.2010 10:43)
Kosketusnäytöillä varustetuissa puhelimissa tekstin syöttämiseen on tarjolla useita eri keinoja, joista viimeisen vuoden aikana suosiotaan on kasvattanut nopeasti Swype, joka on nyt saapunut ....
Kommentteja (5)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5230 Nokia 5230
Samsung I9000 Galaxy S 8GB Samsung I9000 Galaxy S 8GB
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C6 Nokia C6
Apple iPhone 4 32GB Apple iPhone 4 32GB
Nokia C5 Nokia C5
HTC Wildfire HTC Wildfire
Nokia X6 Nokia X6
HTC Desire HTC Desire
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto