Osallistu ja voita!
Joka viikko arvotaan 10 kpl 20€ arvoisia CDON.com-lahjakortteja!
Kommentoi mitä tahansa Microsoft Showroomin artikkelia ja olet mukana arvonnassa!
x

Google julkisti Android 2.0:n - katso uudistukset tästä

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 28.10.2009 12:01 Kommentteja (10)
Google julkisti Android 2.0:n - katso uudistukset tästä Google on julkistanut vihdoin virallisesti ensimmmäiset tiedot Android 2.0:sta. Google kertoi uuden version tuomista uudistuksista ja kertoi Androidin sovelluskehitysympäristön nyt tukevan myös tuoreinta 2.0-versiota. Aiempiin versioihin nähden Google piti Android 2.0:n pitkään melko piilossa, mitä kommentoimmekin eilen, mutta nyt Google korjasi asian.

Android 2.0 on varsin merkittävä päivitys ja tuo mukanaan paljon sekä suurempia että pienempiä uudistuksia. Kattava lista uudistuksista löytyy tämän jutun lopusta. Uudistuksista kertomisen ohella Google ilmoitti, että tuorein versio Androidin sovelluskehitysympäristöstä sisältää nyt myös tuen Android 2.0:lle.

Android 2.0 tunnetaan myös Eclair-projektinimellä. Ensimmäisen Android 2.0:aa käyttävän puhelimen, Motorola Droidin Verizonille, julkistuksen pitäisi tapahtua vielä myöhemmin tänään. Tietoa Android 2.0:n saapumisesta päivityksenä myös aiempiin puhelimiin ei toistaiseksi ole.

Androidin päivitystahti on hurja. 1.6-päivitys on vielä hyvin tuore, eikä 1.5-versiostakaan aikaa niin kovin kauaa ole. Tähän nähden ei olekaan yllätys, että Googlen mukaan myös Android 2.0:lle tullaan julkistamaan pieni päivitys vielä loppuvuoden aikana. Toistaiseksi ei ole tietoa onko kyseessä mahdollisesti Flan-nimellä tunnettu projekti, vaiko sitä pienemmän luokan päivitys.

Kattava lista Android 2.0:n uudistuksista:
  • uusi käyttöliittymäteema
  • tuki useammille sähköposti- ja yhteystietotilien synkronoinnille
  • kehittäjille mahdollisuus tuoda lisää palveluja synkronoitavaksi
  • Microsoft Exchange -tuki
  • yhdistetty postilaatikko useille sähköpostitileille
  • Quick Contact -toiminto tuo esimerkiksi osoitekirjassa henkilön kuvaa painamalla esiin eri yhteydenottotavat sisältävän pikavalintapalkin
  • teksti- ja multimediaviestien hakutoiminto
  • parannettu näytöllä näkyvän näppäimistön rakenne
  • monikosketustekniikka pitää huolen, että nopeastikaan kirjoitettaessa merkkejä ei jää huomioimatta
  • parannettu, oppiva sanakirjatoiminto kirjoitettaessa
  • kamerasovellus: integroitu kuvausvalotuki, digitaalinen zoomi, kuvaustilat, valkotasapainon säätö, väritehosteet sekä makrotarkennus
  • selain: uudistettu käyttöliittymä, tuki kaksoisnapautukselle toimivalla lähennykselle ja loitonnukselle, HTML5-tuki
  • parannettu grafiikka-arkkitehtuuri, mahdollistaa paremman suorituskyvyn sekä rautapohjaisen grafiikkakiihdytyksen
  • Bluetooth 2.1 -tuki ja tuki uusille Bluetooth-profiileille OPP ja PBAP
  • useita uusia rajapintoja kehittäjille
Android 2.0:n uudistuksia esitetään myös alta löytyvällä Googlen virallisella esittelyvideolla.


Lisää uutisotsikoita

10 kommenttia »

  1. Ibanez90 @ 28.10.2009 14:51

    Hyvää tahtia kehittyy käyttöliittymä :) Google jos jokin osaa :P

  2. Tenitsi @ 28.10.2009 15:20

    Tukeeks tää flash 9 tai 10 ?

  3. msly @ 28.10.2009 16:19

    @2.

    Ei vielä kumpaakaan, mutta Flash Player 10.1 tulossa ensi vuoden puolella - niin kuin kaikille muillekin merkittävimmille älypuhelinkäyttöjärjestelmille Applen iPhone OS:ia lukuun ottamatta.

  4. rkan @ 28.10.2009 17:46

    Androidi alkaa kokoajan kiinnostamaan vaan enemmän ja enemmän, mutta joku siinä iPhonessa vielä kiinnostaa vaan enemmän.

  5. ahet @ 28.10.2009 18:00

    eipä jaksa kiinnostaa puhelimen käyttöliittymä, kun osaan perusjutut tehdä.

  6. Ralle (vahvistamaton) @ 28.10.2009 19:27

    "selain: uudistettu käyttöliittymä, tuki kaksoisnapautukselle toimivalla lähennykselle ja loitonnukselle"

    Siis selaimessa ei ole samanlaista multitouch tukea kuin iphonessa vaan pitää kaksoisnapauttaa?

  7. Mikael (vahvistamaton) @ 28.10.2009 20:25

    @6

    Ainakin Motorolan Droidissa on erään videon mukaan multitouch zoomaus! Ja Droidissa on käytössä ihan orkkis 2.0 ilman lisähärpäkkeitä.

  8. JuhaW @ 28.10.2009 21:42

    @6. Kyllä ainakin Herossa on multitouch, samanlainen, kuin iPhonessa.

  9. Tenitsi @ 29.10.2009 15:56

    Ainoo mullistava uudistus olis flash 9/10-tuki, mut täytyy oottaa sit ens vuoden puolelle kun N900:ssakin on ihan turha näppis ja tekee siitä tiiliskiven.

  10. Mikael (vahvistamaton) @ 29.10.2009 21:38

    @8 Heroon ei oikein kannata verrata, koska siinä on HTC:n oma Sense UI normaalin Androidin päällä. Ja esim. multitouch on Herossa HTC:n lisäämänä ominaisuutena. Orkkis Androidiin se tulee vasta ko. 2.0:ssa.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 457 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 299 €
vertaa hintoja >>
HTC Desire HTC Desire
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
alkaen 394 €
vertaa hintoja >>
Nokia N8 Nokia N8
alkaen 275 €
vertaa hintoja >>
Nokia C5-03 Nokia C5-03
alkaen 125 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 98 €
vertaa hintoja >>
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Ei vielä hintoja
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 135 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä
Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä
Kattavassa testissä Nokia N9 Kattavassa testissä Nokia N9

Tuoreimmat uutiset

Motorola: Android-päivitysten hitaus johtuu Googlesta Motorola: Android-päivitysten hitaus johtuu Googlesta (10.2.2012 18:34)
Motorolan mukaan Androidin hitaasta päivitystahdista ei voi syyttää puhelinvalmistajia, vaan todellinen syypää viivästyksiin on Google itse sekä kustomoituja laitteita vaativat operaattorit. ....
Kommentteja (2)
Yhdysvaltain oikeusministeriö hyväksymässä Googlen Motorola-kaupat Yhdysvaltain oikeusministeriö hyväksymässä Googlen Motorola-kaupat (10.2.2012 17:19)
Yhdysvaltain oikeusministeriö on antamassa hyväksyntänsä Googlen jo viime syksynä julkaisemille suunnitelmille ostaa Motorola Mobility. Kauppa vaatii myös EU-viranomaisten hyväksynnän ja päätöksen ....
Kommentteja (2)
HTC vahvisti Android 4.0:n saavien puhelimien nimet HTC vahvisti Android 4.0:n saavien puhelimien nimet (10.2.2012 11:40)
HTC on vahvistanut Android 4.0:n saavien puhelinmallien nimet. Viime vuonna julkaistut HTC Sensation - ja Sensation XE -puhelimet saavat päivityksen maaliskuun loppuun mennessä. Sensation ....
Kommentteja (2)
Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin (9.2.2012 18:36)
Käytettyjen tavaroiden hinta-arvioihin keskittyvä Priceonomics kertoo omiin tilastoihinsa perustuen, että Applen iPhone-puhelimet säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa huomattavasti Android-puhelimia paremmin. ....
Kommentteja (21)
LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella (8.2.2012 14:39)
Korealaisista elektroniikkajäteistä pienempi eli LG on julkaissut videon yhtiön uudesta tabletin ja puhelimen ominaisuuksia yhdistelevästä laitteesta. LG Optimus Vu on viiden tuuman kokoinen ....
Kommentteja (7)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
HTC Desire HTC Desire
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C5-03 Nokia C5-03
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Nokia 500 Nokia 500

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.