Osallistu ja voita!
Joka viikko arvotaan 10 kpl 20€ arvoisia CDON.com-lahjakortteja!
Kommentoi mitä tahansa Microsoft Showroomin artikkelia ja olet mukana arvonnassa!
x

Kohuttu DROID Eurooppaan Motorola MILESTONE -nimisenä?

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 1.11.2009 20:07 Kommentteja (2)
Kohuttu DROID Eurooppaan Motorola MILESTONE -nimisenä? Motorolan varsin paljon innostusta ja ennakkokohua nostattanut uusi Googlen Android-käyttöjärjestelmällä varustettu puhelin, joka Yhdysvalloissa tunnetaan Motorola DROID:ina, saapuu tuoreiden tietojen mukaan ainakin Saksassa markkinoille Motorola MILESTONE -nimisenä.

Saksassa Motorolan uutuuden on tuomassa markkinoille ainakin O2-operaattori, jonka kautta tiedot Eurooppa-version nimestä ovat julkisuuteen vuotaneet. Asiasta ovat kertoneet muun muassa The Boy Genius Report sekä saksalainen AndroidPIT.

AndroidPIT esitteli alta löytyvää kuvaa O2:n tuoteluettelosta, minkä lisäksi O2:n verkkosivuilta löytyy kuva Motorola MILESTONE -nimellä sekä Motorola MILESTONE esiintyy myös O2:n hintalistassa (PDF-linkki), jonka mukaan sillä on hintaa 404,20 euroa ilman arvonlisäveroa. Hintalistan mukaan Motorola MILESTONE:n pitäisi saapua Saksassa markkinoille jo viikolla 46, joka alkaa 9. marraskuuta. Virallisia julkistuksiakin asian osalta voitaneen siis odottaa nopealla aikataululla.

Toistaiseksi ei tiedetä, onko Motorola MILESTONE laitteen nimi Saksan ohella myös muilla Yhdysvaltain ulkopuolisilla markkinoilla, mutta erittäin luultavasti näin on. Nimi on osuva, sillä merkittävä virstanpylväs uutuus Android-puhelinten joukossa onkin.

DROID/MILESTONE on ensimmäinen uudella Android 2.0 -käyttöjärjestelmäversiolla varustettu laite ja sen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat 3,7 tuuman kapasitiivinen kosketusnäyttö 480x854 pikselin WVGA-tarkkuudella, esiin liukuva QWERTY-täysnäppäimistö, viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera kaksois-LED-kuvausvalolla ja 720x480 pikselin videokuvauksella, GPS-paikannus, Texas Instrumentsin OMAP3430-alusta sisältäen 550 megahersin ARM Cortex-A8 -suorittimen ja PowerVR SGX530 -näytönohjaimen, WLAN- ja Bluetooth-yhteydet sekä microSD-muistikorttipaikka. Mukana toimitetaan 16 gigatavun kortti.

Eurooppaan saapuva versio eroaa yhdysvaltalaisesta DROID:ista ainakin verkkotukensa osalta. Kun DROID on Verizonille räätälöitynä mallina CDMA-verkkojen puhelin, niin Eurooppa-versiosta löytyy luonnollisesti tuki GSM- ja WCDMA-verkoille. Tällainen versio laitteesta on nähty myös jo videollakin.


Lisää uutisotsikoita

2 kommenttia »

  1. pxhza @ 3.11.2009 22:56

    Onkohan turhaa toivoa että Suomeen tulisi max. 500€ hinnalla...?

  2. 3thd5gsgfh (vahvistamaton) @ 3.11.2009 23:16

    On. Jos edes Pohjoismaihin tulee, niin hintaa varmaan Suomesta löytyy vähintään sen 599€. Niin, ja näppäimistöstä turha odottaa ääkkösversiota.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 457 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 299 €
vertaa hintoja >>
HTC Desire HTC Desire
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
alkaen 394 €
vertaa hintoja >>
Nokia N8 Nokia N8
alkaen 275 €
vertaa hintoja >>
Nokia C5-03 Nokia C5-03
alkaen 125 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 98 €
vertaa hintoja >>
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Ei vielä hintoja
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 135 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä
Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä
Kattavassa testissä Nokia N9 Kattavassa testissä Nokia N9

Tuoreimmat uutiset

Motorola: Android-päivitysten hitaus johtuu Googlesta Motorola: Android-päivitysten hitaus johtuu Googlesta (10.2.2012 18:34)
Motorolan mukaan Androidin hitaasta päivitystahdista ei voi syyttää puhelinvalmistajia, vaan todellinen syypää viivästyksiin on Google itse sekä kustomoituja laitteita vaativat operaattorit. ....
Kommentteja (2)
Yhdysvaltain oikeusministeriö hyväksymässä Googlen Motorola-kaupat Yhdysvaltain oikeusministeriö hyväksymässä Googlen Motorola-kaupat (10.2.2012 17:19)
Yhdysvaltain oikeusministeriö on antamassa hyväksyntänsä Googlen jo viime syksynä julkaisemille suunnitelmille ostaa Motorola Mobility. Kauppa vaatii myös EU-viranomaisten hyväksynnän ja päätöksen ....
Kommentteja (2)
HTC vahvisti Android 4.0:n saavien puhelimien nimet HTC vahvisti Android 4.0:n saavien puhelimien nimet (10.2.2012 11:40)
HTC on vahvistanut Android 4.0:n saavien puhelinmallien nimet. Viime vuonna julkaistut HTC Sensation - ja Sensation XE -puhelimet saavat päivityksen maaliskuun loppuun mennessä. Sensation ....
Kommentteja (2)
Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin (9.2.2012 18:36)
Käytettyjen tavaroiden hinta-arvioihin keskittyvä Priceonomics kertoo omiin tilastoihinsa perustuen, että Applen iPhone-puhelimet säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa huomattavasti Android-puhelimia paremmin. ....
Kommentteja (21)
LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella (8.2.2012 14:39)
Korealaisista elektroniikkajäteistä pienempi eli LG on julkaissut videon yhtiön uudesta tabletin ja puhelimen ominaisuuksia yhdistelevästä laitteesta. LG Optimus Vu on viiden tuuman kokoinen ....
Kommentteja (7)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
HTC Desire HTC Desire
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C5-03 Nokia C5-03
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Nokia 500 Nokia 500

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.