Nokia julkisti kolme uutta CDMA-puhelinta

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 11.11.2009 12:04
Nokia julkisti kolme uutta CDMA-puhelinta Nokia julkisti tänään kolme uutta CDMA-verkon puhelinta: 1506, 3806 ja 6316s. Uudet mallit ovat suunnattuja lähinnä Kiinan markkinoille, ja Nokia vahvistaa niillä CDMA-puhelinten valikoimaansa sekä nostaa omien sanojensa mukaan esiin Nokian jatkuvan panostuksen CDMA:han yhtenä merkittävänä standardina ympäri maailman.

Uuden joukon kehittynein malli on 6316s. Kyseessä on liukukansirakenteinen 3G-puhelin, jonka tärkeimpiin ominaisuuksiin lukeutuvat myös 2,2 tuuman QVGA-tarkkuuden näyttö, kahden megapikselin kamera, GPS-paikannus, internetselain, sähköposti, musiikkisoitin sekä Bluetooth-yhteys. 6316s:n kuoret ovat ruostumatonta terästä. 6316s on tulossa Kiinassa saataville China Telecom -operaattorin kautta, ja näin ollen se tukee myös monia kyseisen operaattorin palveluja. 6316s on tulossa saatavina mustana, kultaisena ja punaisena värivaihtoehtona.

Kaksi muuta CDMA-uutuutta ovat yksinkertaisempia eivätkä ole 3G-puhelimia.

Nokian mukaan 3806:ssa näkyy Nokian tuttu muotokieli ja sen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat 2,2 tuuman näyttö QVGA-tarkkuudella, kahden megapikselin kamera videokuvauksella, Bluetooth-yhteys, Health Assistant -sovellus, sekä muistikorttipaikka, joka tukee maksimissaan neljän gigatavun kortteja. 3806 tulee saataville kolmena eri värivaihtoehtona, jotka ovat pianonmusta, puhtaanvalkoinen, ruusunkultainen.

1506:n Nokia puolestaan kertoo olevan sen toistaiseksi edullisin CDMA-puhelin. 1506 ei tarjoa kuin aivan perusominaisuudet, joista Nokia nostaa tiedotteessaan esiin ääninauhurin, kaiutinpuhelutoiminnon sekä pitkät toiminta-ajat. 1506 tulee saataville mustana sekä luumunvärisenä.

"Nokia tehostaa johtajuuttaan CDMA-markkinoilla päivittämällä jo ennestään vahvaa mallistoaan uusilla tuotteilla, jotka vetoavat laajasti asiakkaiden tarpeisiin", sanoi Nokian Kiinan varatoimitusjohtaja David Tang Nokian tiedotteessa. "Näistä uusista laitteista Nokia 6316s tuo mielenkiintoiset 3G-palvelut käyttäjille Kiinassa", Tang jatkoi. "Jatkaen aiemmin Nokia 8208:n kanssa tehtyä yhteistyötä, tämä on jälleen yksi menestystarina, joka on syntynyt läheisestä yhteistyöstämme China Telecomin kanssa."

Uusista malleista 1506 on saapumassa markkinoille Kiinassa vielä vuoden 2009 aikana, kun taas 3806 ja 6316s ovat saapumassa markkinoille vasta vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä.

Lisää uutisotsikoita

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Ei vielä hintoja
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (5)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (6)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta (20.5.2012 14:44)
Kiinan kilpailuviranomaiset ovat viimein antaneet hyväksyntänsä Googlen Motorola-kaupalle. EU:n ja Yhdysvaltain viranomaiset näyttivät sopimukselle vihreää valoa jo tämän vuoden helmikuussa, ....
 
Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa (19.5.2012 14:03)
Microsoftin omien laskelmien mukaan yhtiön Windows Phone -alusta on Kiinan markkinoilla jo suositumpi kuin Applen iPhone eri versioineen. Vaikka Windows Phone -julkaistiin Kiinassa vasta muutama ....
Kommentteja (19)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.