Nokian huhutaan jälleen ostavan Palmin

3
Markus Lehtiniitty

Nokian huhutaan jälleen ostavan Palmin
Nokian huhutaan jälleen olevan kiinnostunut ostamaan yhdysvaltalaisen älypuhelinvalmistajan Palmin. Huhu ei ole uusi, sillä mekin olemme asiaan tarttuneet kahdesti aiemmin, syyskuussa ja heinäkuussa. Nokia-Palm-huhu näyttääkin nykyisin nousevan pinnalle melko tasaisesti noin kahden kuukauden välein.

Kuten aiemmin heinä- ja syyskuussa olemme todenneet, ei Nokian Palm-ostokselle ole juuri nähtävissä oikeaa strategista syytä tai logiikkaa. Monet analyytikot ovat yrittäneet perustella Palm-hankintaa esimerkiksi webOS-käyttöjärjestelmällä tai asemien parantamiselle Yhdysvaltain markkinoilla Palmin kautta.

Mutta Nokian strategiaan ei todellakaan ole kuulunut käyttöjärjestelmien hankinta ostamalla. Eikä webOS:n hankinta korjaisi asioita juurikaan. Tämän osalta asioita täytyy katsoa laajemmasta näkökulmasta.



Nokian laiteportfoliossa käytetään nykyisin neljää eri käyttöjärjestelmää: peruspuhelimissa Nokian omia Series 30:tä ja Series 40:tä ja älykkäämmissä laitteissa Symbiania ja Maemoa. Vaikka Symbiania onkin viime aikoina yhä enemmän haukuttu jälkeenjääneisyydestään, on Nokian käyttöjärjestelmävalikoima silti kokonaisuutena melko vahva. Ja olisi aika vaikea nähdä, että Nokia alkaisi syömään pohjaa oman Maemonsa alta hankkimalla webOS:in kattonsa alle.

Palmin osto ei myöskään parantaisi Nokian asemia Yhdysvalloissa juurikaan. Palmin uuden aallon webOS-puhelimet ovat toistaiseksi päässeet vain maan kolmanneksi suurimman Sprint-operaattorin valikoimiin, eikä Palmin ostolla olisi niin merkittävää vaikutusta Nokian tilanteeseen kuin helposti voisi kuvitella.

Kuten aiemminkin olemme todenneet huhut Nokian Palm-hankinnasta ovat melkoisen typeriä - ja ainakin toistaiseksi ovat myös onneksi osoittautuneet vääriksi. Ainoa syy Palmin ostoon voisi olla sen halpuus, mutta edullisuuden sijaan Palm on nykyhinnaltaan jopa erittäin kallis. Jonkinlaisena motivaationa näiden huhujen takana on nähtävissä Palmin melko kurja tilanne - yhtiö käytännössä taistelee tulevaisuudestaan, ja voi olla, että älypuhelinten koveneva kilpailu koituu vielä Palmin kohtaloksi. Tuolloin joillekin Palmin omaisuuserille, kuten patenteille, varmasti löytyy ottajia - ja tässä joukossa voisi olla myös Nokia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (3)

Anonyymi käyttäjä
user (vahvistamaton)

1

>Mutta Nokian strategiaan ei todellakaan ole kuulunut
>käyttöjärjestelmien hankinta ostamalla.

Ei pitkä aika kun osti Symbianin.

QTn ostoa ei voi sanoa käyttöjärjestelmän ostoksi, mutta tulee kuitenkin mieleen näissä tilanteissa.

Tuskin silti WebOSää haluaa, ei ainakaan ole missään osunut perusteluita sille.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mikko (vahvistamaton)

2

Heh, se että Nokia on sotkettu johonkin huhuun ei tarkoita sitä että Nokialla olisi mitään tekemistä kyseisen asian kanssa. Pikkuvinkkinä, jos vilkaiset Palmin sijoitusviestintää noiden huhujen ajoilta niin sieltä yllättäen löytyy ihan looginen selitys sille miksi Palmin omistajat (+ tietyt pankkiiritahot) halusivat yhtiön pörssikurssia ylös heinä-syyskuussa. Sen mukaan miten tuollaiset prosessit etenee, on tämänkuinen huhu on ihan looginen jatkumo aiemmin aloitetulle kurssimanipuloinnille.

Vastaa
Hage452
Hage452

3

Jos jotain syytä ostolle pitäisi hakea, asiaan sen enempää perehtymättä, voisi syyn kuvitella olevan patenteissa ja kokemuksista kämmentietokoneiden valmistuksessa.

Palm on pitkät perinteet innovatiivisista PDA-laitteista ja tälläinen kokemus varmasti olisi mukava piristysruiske Nokian tuotekehitykselle.

Palm:n tämän hetkinen ostohinta olisi esim. Navteq-kauppoihin verrattuna huomattavasti pienempi ja olisi kyllä mielenkiintoista nähdä mitä Nokia tekisi Palm:n brändillä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.