Google avautui vihdoin myös Android 2.0:n suhteen

2
Markus Lehtiniitty

Google avautui vihdoin myös Android 2.0:n suhteen
Google on vihdoin tuonut myös uusimman Android-version, tuoreen 2.0:n, lähdekoodin saataville. Googlea on aiemmin syytelty salamyhkäisyydestä uusimman version kehitystyön osalta.

Tietojen mukaan aiemmin edes Android-laitteita valmistavat eivät ole saaneet käsiinsä Android 2.0:n lähdekoodia - aluksi Motorolaa ja myöhemmin myös HTC:tä lukuun ottamatta. Muut valmistajat, kuten LG, Samsung ja Sony Ericsson on jätetty uuden version ulkopuolelle. Nyt Google on kuitenkin siis julkaissut lähdekoodin Android Open Source Project -sivuilla.

Ensimmäinen Android 2.0:lla varustettu puhelin, Motorolan DROID, saapui markkinoille 6. marraskuuta, eli jo ennen käyttöjärjestelmän lähdekoodin julkaisua. Google on siis asettanut valmistajat hyvin eritasoiseen asemaan. Tämä on tosin nähty ennenkin, sillä Android 1.0:n ja Android 1.5:n yhteydessä Google työskenteli kaikkein tiiveimmin HTC:n kanssa - tuloksena Dream/T-Mobile G1 sekä Hero.



HTC on aiemmin lupaillut ainakin Herolleen Android 2.0 -päivitystä. Muiden valmistajien Android-puhelinten osalta päivitysten saapumisesta ei ole mitään tietoa. Epävirallisia porttauksia kuitenkin tullaan näkemään - Android 2.0 on jo saatu toimimaan esimerkiksi kaikkein ensimmäisessä Android-puhelimessa, eli HTC Dreamissä.

Android 2.0:n uudistuksiin kuuluvat uudistettu käyttöliittymän ulkoasu, Microsoft Exchange -tuki, merkittäviä parannuksia kamerasovellukseen sekä selaimeen ja uudistunut grafiikka-arkkitehtuuri sekä muita kehittäjiä kiinnostavia uudistuksia, mukaan lukien uusia rajapintoja.

Androidin tulevaisuuden kannalta uusien versioiden rajoittumista aluksi vain tiettyjen valmistajien laitteisiin tai kehityksen kääntymistä sulkeutuneempaan suuntaan on ikävä katsoa. Androidinhan kuitenkin piti tuoda mobiilimaailmaan mukanaan juuri avoimuutta, mutta näin ei näytäkään tapahtuvan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 282 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentit (2)

eiphoc
eiphoc

1

Google liikkuu aika vaarallisilla vesillä, jos yksittäinen valmistaja saa hetkeksi yksinoikeuden uusiin versioihin. Voi vielä käydä niin, että osa Androidia käyttävistä valmistajista luopuu vielä sen käytöstä tuollaisen pelin takia.

Vielä kun ymmärtäisivät Nokialla lisensoida Maemon virallisesti muille valmistajille. Nyt näyttävät pitävän kruununjalokivestään aika huolellisesti kiinni. Avoimet osat tuosta Maemosta on tietenkin muidenkin hyödynnettävissä, mutta muut eivät voisi markkinoida sitä Maemo-yhteensopivan laitteen nimellä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user (vahvistamaton)

2

>Google liikkuu aika vaarallisilla vesillä, jos yksittäinen
>valmistaja saa hetkeksi yksinoikeuden uusiin versioihin.

On vähän epäselvää mistäpäin vipu asiaan on tullut, eli jos Motorola on työstänyt ja paljon Motorola osaamista, niin Googlen etu että vastavuoroisesti pidättäytyy jakamasta ennenaikojaan, jos sillä edes sopivalla lisenssillä koodia on ollut aijemmin.


>Voi vielä käydä niin, että osa Androidia käyttävistä valmistajista
>luopuu vielä sen käytöstä tuollaisen pelin takia.

Ne joilla ei omaa panosta tuohon, eivät voi paljoa huudella, avoimen jaettavan koodin kauapallisessa käytössä etua haetaan mm. ajoituksella, jos ei itse tuo mitään uutta, joutuu tyytyyn siihen mitä muut on tehnyt.

Silloin tietenkin kaupallisemmat koodit ovat vaihtoehto (eli WindowsMobile), jolloin ehkä paremmin samalla viivalla. sielläkin valmistajat hakevat eroja omilla suljetuilla koodeilla.

Avoimella puolella tarjolla myös Symbiania, joka ensivuosikymmenen alussa on varsin aidosti avoin. Siellä kuitenkin myös vaikea erottua ja olla kärjessä ilman huomattavia panostuksia.

Mitä pienille jää jäljelle, tehdä jotain erilaista, eikä matkia muita, tai sitten jotain tuotekopioita.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.