Nokia X6 kauppoihin

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 26.11.2009 16:54 Kommentteja (3)
Nokia X6 kauppoihin Nokian ensimmäinen X-sarjalainen saapuu tänään kauppoihin, kuten kerroimme muutama päivä sitten. X6-nimellä varustettu musiikkipuhelin tulee aluksi saataville Euroopassa, Lähi-Idässä ja Afrikassa, mutta tarkempia tietoja maista ei lehdistötiedotteessa kerrota. Nokia.fi -sivustolla X6 on vahvasti esillä, mutta Nokia Online Kauppa listaa tuotteen edelleen vain ennakkotilattavaksi -- kenties tilanne muuttuu huomiseksi.

Nokia X6 on paitsi ensimmäinen X-sarjan puhelin niin myös ensimmäinen kapasitiivisella kosketusnäytöllä varustettu nokialainen. Sen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat lisäksi muun muassa 32 gigatavun sisäinen muisti, 5 megapikselin automaattitarkenteinen kamera, Bluetooth ja GPS. Puhelimella on hintaa 599 euroa Nokia Online Kaupassa Comes with Music -sopimuksella. Hinta on korkeahko ja Suomi-lisää on selvästi tässäkin tuotteessa, sillä muualla Euroopassa laitetta tullaan myymään 450 euron verottomaan hintaan. Kuitenkin operaattorit tarjoavat puhelinta Suomessa noin kahdenkymmenen euron kuukausihintaan, jolloin kokonaishinta on siedettävämpi, vajaa 500 euroa.

Comes with Music mahdollistaa rajattoman määrän musiikkilatauksia Nokia Musiikkikaupasta vuoden ajan, jonka jälkeenkin ladatut kappaleet saa pitää.

Lisää uutisotsikoita

3 kommenttia »

  1. qwert666 @ 26.11.2009 19:38

    Kieltämättä Nokialla aina noissa kännyissä sitä suomi lisää :/

    "puhelin on postitettu" nyt vaan oottelen et sen saa noutaa pois.

    toivottavasti se on sit oottelun arvoinen..

  2. EmDzei @ 27.11.2009 02:10

    Itseäni erittäin kovasti kiinnostava puhelin Nokialta, mutta pilattu kahdella asialla: ryöstöhinnalla ja lökäpöksymusiikkipakkopullalla. Ryöstöhinnan voisi kiertää operaattorin kahden vuoden kytkysopimuksella, mutta näin en suostu kuitenkaan tekemään. Musiikista voi toki löytyä myös helmiä, mutta hieman maistuu sappi suussa kun se onkin sitten vain vuodeksi. Kytkyn tehneenä olisit toisen vuoden mykkäkoulussa. =)

    "Nokia, 400 € ja ilman kytkyä? Kiitos. Pistä kaksi."

  3. cyka @ 28.11.2009 11:09

    Ne Esim. mahdolliset 20 000 lataamasi levyähän pidät vuodenkin jälkeen.

    Musakokoelman voi tarkistaa asentamalla ovi:n ja tasekkaamalla valintaa.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Ei vielä hintoja
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (5)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (6)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta (20.5.2012 14:44)
Kiinan kilpailuviranomaiset ovat viimein antaneet hyväksyntänsä Googlen Motorola-kaupalle. EU:n ja Yhdysvaltain viranomaiset näyttivät sopimukselle vihreää valoa jo tämän vuoden helmikuussa, ....
 
Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa (19.5.2012 14:03)
Microsoftin omien laskelmien mukaan yhtiön Windows Phone -alusta on Kiinan markkinoilla jo suositumpi kuin Applen iPhone eri versioineen. Vaikka Windows Phone -julkaistiin Kiinassa vasta muutama ....
Kommentteja (19)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.